Tekeillä on vuosisadan puhallus: hallitus valmistelee monitoimihävittäjien hankintaa, vaikka rahaa ei ole tarpeellisiinkaan asioihin. Ilmavoimissa on seinällä jo vuosia roikkunut kuva F-35-hävittäjästä. Se on maailman kallein ilmaan nostettava tykistölaite, joka kuljettaa paria pommia. Sotatilanteessa hävittäjät tuhotaan ensimmäiseksi. Pienen maan on mahdoton puolustautua niillä suurvallan hyökätessä ylivoimalla.
Tällä vuosituhannella käydyissä sodissa hävittäjällä on todistetusti ammuttu alas yksi hyökkääjän kone. Viimeinen koneiden ilmataistelu tunnetaan Falklandin sodasta vuodelta 1982. Viimeisinä 50 vuotena hävittäjätorjuntojen osuus pudotuksista alivoimaisella puolella on kolme prosenttia ja ilmatorjunnan osuus 90 prosenttia, toteaa ilmatorjunnan entinen tarkastaja eversti Ahti Lappi Ilmatorjunta-lehdessä 3/2015. Ilmatorjunnan hinta on murto-osa hävittäjien hinnasta ja tekniikka kehittyy jatkuvasti.
Maailman kallein rynnäkkökone toimii vain Yhdysvaltojen teknisellä tuella, siis sen hyväksymissä operaatioissa. Silloin syntyy painetta lähteä Baltiaakin kauemmas sotimaan kriisinhallinnan nimissä. Osaa sotilaista ja poliitikoista tositoimet houkuttelevat – muistammehan Stubbin innon Libyan pommittamiseen.
Parasta turvallisuuspolitiikkaa on hyökätä köyhyyden kimppuun.
Koneen todellisia kustannuksia ei tiedetä. Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg hehkutti ilmavoimien komentajana kymmenen vuotta sitten, että ”jos meillä yhtenä vaihtoehtona on F-35 ja sen hinta 60 miljoonaa dollaria, niin sillä hinnalla yksittäisen koneen rasite Suomen BKT:lle on pienempi 2020 luvulla kuin yksittäisen Hornetin rasite 1990-luvulla. Sitä ei ole kukaan kiistänyt”.
Sen kiisti sittemmin aika. Yhden koneen elinkaarihinta arvioidaan jo yli 600 miljoonaksi dollariksi. Ilmavoimia ei tämäkään hirvitä, vaan lelu pitäisi saada.
Kanadalle myytiin kovasti F-35-konetta, mutta uusi hallitus pisti hankkeen jäihin jatkuvasti kohoavan hinnan vuoksi: 65 hävittäjän hinta-arvio liikkuu 60 miljardista dollarista jopa 125 miljardiin. Suomen samankokoinen konehanke on iso bisnes valmistajalle, joten lobbaus, lahjonta, uhkailu ja kiristys on varmasti sakeaa.
Meille kone on iso lunnasraha kuvitellusta Yhdysvaltojen suojelusta pahassa maailmassa. Tosiasiassa Yhdysvallat ei koskaan sitoudu täysin, vaan jättää harkintavallan itselleen. Se näkyy Naton peruskirjaa myöten, kuten professori Pekka Visuri totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa vuonna 2016.
Rauhan aikana ilmavalvontaamme riittää yksi kahdentoista koneen hävittäjälaivue. Sodan aikana nykyaikainen ilmatorjunta suojaisi elintärkeät kohteet.
Tärkeintä maanpuolustusta ovat kuitenkin rauhanaloitteet ja diplomatia. Parasta turvallisuuspolitiikkaa on hyökätä köyhyyden ja osattomuuden kimppuun korjaamalla tulonjakoa – koko maailmassa. Siinä eivät hävittäjät auta. Sen vuoksi onkin syntynyt kampanja ”Hävittäjämiljardit hyötykäyttöön”.
Hannu Ketoharju
Joensuu