Pelkkä vihapuheen vastustaminen ei kuitenkaan riitä, vaan pitää aktiivisesti puolustaa vähemmistöjen oikeuksia ja puuttua epäkohtiin.

Kirjoitin hiljattain, että radikaaleinta on pitää naisista, sillä misogynia tappaa.

Misogynia eli naisviha on maailmanlaajuinen ilmiö, joka pahimmillaan vaatii useita kuolonuhreja kuten Torontossa huhtikuussa tai Turussa viime syksynä. Vuosien saatossa useat muutkin joukkomurhilla ympäristöään terrorisoineet yksilöt ovat nimenneet motiivikseen naisvihan.

Internetin alalaita reagoi kertomalla, että olen väärä olento edustamaan naissukupuolta ja misogynian lisääntyminen johtuu vaan siitä, että minut on päästetty ääneen.

Jospa vain voisimme olla keikuttamatta venettä liiaksi kritiikillä. Niinpä. Jospa.

Petra Laiti kertoo blogissaan paskamyrskystä, jonka sai osakseen kritisoituaan Herra Heinämäkeä. Kannattaa käydä lukemassa ja pysähtyä hetkeksi jokaisen hänen saamansa kommentin ääreen. Kommentit sisältävät sekä rasistista kielenkäyttöä että kehotuksia väkivaltaan.

Jotkut saavat loputtoman määrän näitä kommentteja joka ikinen kerta avattuaan suunsa julkisesti. Eräs kommentoija väittää pokkana Laitin saavan tätä vihaista palautetta täysin aiheesta ja olevan itse syyllinen tilanteeseen.

ILMOITUS

Toisin sanoen, sekä minun että Laitin annetaan ymmärtää, että mitään ongelmia ei olisi, jos vain ymmärtäisimme olla hiljaa. Jos vaan ymmärtäisimme alistua yhteiskunnan vallitseviin normeihin ja olla keikuttamatta venettä liiaksi kritiikillä. Niinpä. Jospa.

Yhteiskunnasta ei kuitenkaan tule tasa-arvoisempaa ja yhdenvertaisempaa sillä, että odotellaan hissuksiin josko asiat itsestään muuttuisivat. Epäkohtia on pakko tuoda esiin, jos haluaa muutosta.

Kuten Laitikin toteaa blogissaan, monet vastustavat vihapuhetta ja aktivisteihin, toimittajiin ja tutkijoihin kohdistuvia kohtuuttomia paskamyrskyjä. On kohtuullisen laajasti jaettu ymmärrys, että vihapuhe on vahingollista koko yhteiskunnalle. Pelkkä vihapuheen vastustaminen ei kuitenkaan riitä, vaan pitää aktiivisesti puolustaa vähemmistöjen oikeuksia ja puuttua epäkohtiin.

Poliisiin perustettiin viime vuonna vihapuhetta ja netin sananvapausrikoksia tutkiva ryhmä eduskunnan myöntämällä lisärahoituksella. Ryhmän ansiosta moni tapaus on tullut poliisin tietoon. Ylen uutisessa poliisihallituksen edustaja toteaa tapauksia olevan juuri niin paljon kuin niitä ehditään kaivaa.

Ryhmän kokoa on kuitenkin jo pienennetty, koska rahaa ei ole. Poliisi ei siis ehdi tutkia läheskään kaikkia tapauksia, joten yhteiskunta jättää vihapostin kohteet yksin.

Ongelma on myös, että sukupuolittunut verkkoviha jää tutkimatta, koska sukupuoli ei ole rikoslaissa koventamisperuste. Koventamisperusteita ovat “rikoksen tekeminen rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen perustuvasta taikka niihin rinnastettavasta muusta vaikuttimesta.”

Sukupuolta ei mainita, ja tästä syystä naisviha jää liian usein tutkimatta.

Liian moni nainen on jo pettynyt tehtyään rikosilmoituksia, jotka eivät johda mihinkään. Verkossa tapahtuneista uhkailuista ja vakavastakin häiriköinnistä huomattava osa jää kokonaan piiloon, eikä tätä naisiin kohdistuvaa rikollisuutta tilastoida mihinkään.

Feministinen ajatushautomo Hattu onkin esittänyt, että sukupuoli lisätään rikoslakiin koventamisperusteeksi.

Naiset ovat synnynnäisesti huonompia kuin miehet, joten pikkuhuoria ei yritysjohdossa näy. Mikä on nainen? Nainen on huora ja palvelija. Mikä on feministi? Feministi on valtion huora ja palvelija. Teidänkin ns. feministien kannattaisi olla imemässä noiden äijien kyrpiä. Ne on tehnyt Suomen eteen suuria töitä. Te olette pelkkiä haittanaisia ja omaatte alle mediaani-älykkyyden.

Eipä oo musta kiinni jos faijasi on vetänyt sua perseeseen kun olit pieni. Vitun läski. Naiset kuuluu keittiöön ja naiset on pelkkiä seksileluja. Suvakkihuorien esiäiti. Jumalauta sinä oot varmaan Suomen rumin ja tyhmin. Nainen sinä et ole. Manaatti lähinnä. Hyi vittu tapa ittes. Olet oksettava ”ihminen” ja minua hävettää sinun olemassaolosi. Oon ajatellu tappaa sut. Ootko katsonut peiliin milloin? Naurettava läskinaama. Luojan kiitos sulla ei ole enää paljon vuosia jäljellä tuon painoindeksin ja iän vuoksi, pääsee taas yhdestä valittavasta feminististä eroon.

Tuliko pyytämättä ja yllättäen ikävää tekstiä tähän väliin? Niinpä. Se tulee aina pyytämättä ja yllättäen, milloin mihinkin inboxiin tai somekanavaan. Skaalaa riittää lievemmästä haukkumisesta oikeisiin uhkauksiin.

Kuten australialainen tutkija Emma A. Jane argumentoi kirjassaan Misogyny online sukupuolittuneen verkkovihan teho perustuu juuri siihen, että siitä ei saa mitään ennakkovaroitusta. Joskus voi arvata, mikä oma esiintyminen tai kirjoitus on omiaan kaivamaan paskanheittelijät koloistaan, mutta yleensä riittää ihan vaan että naisena tai vähemmistön edustajana esittää julkisesti näkemyksensä.

Vihaposti ei välttämättä ole uhkaus, mutta se on varoitus. Viesti on selvä, jos et ole hiljaa jatkossa, vähin mitä saattaa tapahtua on se, että inboxisi täyttyvät edelleen tästä paskasta. Voi myös tapahtua jotain pahempaakin. Et voi tietää.

Vihapostipaskamyrskyt toimivat varoittavana esimerkkinä muille. Moni kertoo tulleensa varovaisemmaksi sen suhteen mitä näkemyksiään netissä kertoo. Tutkijat ja toimittajat saattavat vältellä tiettyjä aiheita. Ongelma on todellinen.

Meitä ei hiljennetä. Kehottaisin jokaista, joka miettii uskaltaako yhteiskunnan epäkohtiin puuttua, avaamaan rohkeasti suunsa. Mitä enemmän meitä on, sitä vaikeampi meidät on hiljentää. Jos vihapostipaskamyrsky osuu omalle kohdalle, apua, tukea ja solidaarisuutta on tarjolla.