Kristiina Koivunen

Moni kaipaa Saddamin ajan vakautta, sillä demokratia on outo asia ja poliitikot korruptoituneita.

Värikkäät viirit liehuvat katujen varsilla ja kaupungissa on iloinen karnevaalitunnelma vieraillessani huhtikuun viimeisellä viikolla Sulaimaniyassa, Irakissa sijaitsevassa kurdikaupungissa. Viirit ovat puolueiden vaalimainoksia.

Elämä Lähi-idässä on täynnä hämmentäviä tapahtumia, joiden taustalla monet uskovat olevan salaliittoja. Irakilaiset pohtivat esimerkiksi sitä, perustiko terroristijärjestö Isisin Israel, Iran vai Turkin tiedustelupalvelu. Lauantaina toukokuun 12. päivänä järjestettävät parlamenttivaalit kuuluvat heidän mielessään samaan hämmentävään maailmaan.

Amerikkalaiset miehittäjät kaatoivat Saddam Husseinin diktatuurin vuonna 2003. Vaikka nyt järjestetään jo viidennet vapaat vaalit sen jälkeen, vallanvaihto ei johtanut demokratiaan vaan kaaokseen. Television kiihkeät vaalipaneelit ovat irakilaisille viihdettä siinä kuin saippuasarjatkin.

Ihmiset suhtautuvat pessimistisesti tulevaisuuteen.

– Ehdokkaat puhuvat kuin he olisivat maailman valtiaita, mutta todellisuudessa Irakin parlamentilla ei ole paljoakaan päätösvaltaa. Pääministeri Haider al-Abadi päättää kaikesta, mutta hän toteuttaa Iranin määräyksiä, eräs kurdimies sanoo.

”Demokratia johtaa
sekasortoon”

Yhdysvaltojen johtama liittouma kielsi Saddamin johtaman Ba’ath-puolueen 2003, ja jätti irakilaiset oman onnensa nojaan vuoden 2011 lopussa. Vallan ottivat Iranin kanssa yhteistyötä tekevät shiia-arabit, mutta heidänkin puolueensa ovat hajanaisia ja riitaisia.

ILMOITUS

Sunniarabit eivät ole pystyneet perustamaan Ba’ath-puolueen tilalle toimivia sunnipuolueita, ja shiioja pelätessään osa heistä ajautui Isisin tukijoiksi. Kurdien kahden pääpuolueen keskinäiset välit ovat kireät ja toisesta on irronnut useita pikkupuolueita. Moni irakilainen onkin alkanut kaivata Saddamin ajan vakautta ja järjestystä.

– Diktatuuri sopii tänne Lähi-itään. Maa on vakaa, kun sillä on vahva johtaja. Demokratia sen sijaan johtaa kaaokseen ja sekasortoon, eräs sunniarabi selittää.

Hän muistelee Saddamin aikaa, jolloin ruoka maksoi saman verran niin pohjoisen Zakhossa kuin etelän Basrassa ja kaikkialla niiden välillä.

– Silloin pystyin matkustamaan kaikkialla maassa. Nyt minun on vaarallista mennä shiiojen alueelle niin Etelä-Irakissa kuin kotikaupungissani Bagdadissa, hän jatkaa.

– Saddamin aikana oli diktatuuri, mutta meillä oli arvokkuutemme tallella. Ulkomaisten miehittäjien saapuminen oli nöyryyttävää, ja nyt joudumme alistumaan siihen, että Iran päättää kaikesta. Myös muut naapurimaat yrittävät vaikuttaa maamme asioihin, hän selittää.

– Ei ole sellaista etnistä identiteettiä kuin irakilaisuus. Me olemme ”united states of everything”. Täällä asuu shiioja, sunneja, kurdeja, turkmeeneja, kristittyjä ja jesidejä. Shiiat ovat jakautuneet viiteen, kuuteen ryhmään, ja myös sunnit ovat hajanaisia. Saudi-Arabia, Qatar, Kuwait ja Jordania tukevat omanlaisiaan sunneja ja Turkki turkmeeneja, arabimies sanoo nimettömässä haastattelussa.

– Saddamin aikana ihmiset olivat hänen kannattajiaan tai vastustajiaan, se oli selkeää.

– Nyt uusia puolueita perustetaan koko ajan, ja ystävien on yritettävä selvittää, onko toinen siirtynyt uuden ryhmän kannattajaksi”, hän jatkaa. Poliittisen ylätason pirstoutuminen heijastuu ruohonjuuritasolle.

Puolueet ovat
klaanipuolueita

Parlamentin 329:ää paikkaa tavoittelee 6 986 ehdokasta. Niin arabien kuin kurdienkin puolueet ovat klaanipuolueita, ne eivät perustu ideologiaan. Shiiojen, sunnien ja kurdien väliset satoja vuosia kestäneet erimielisyydet ovat kärjistyneet amerikkalaisten lähdön jälkeen. Jokainen ryhmä on hajanainen, ja yhteisen identiteetin voimistumisen sijaan ne pirstoutuvat edelleen.

– Sunnit hallitsivat Irakia vuoteen 2003 asti. He menettivät asemansa eivätkä ole saaneet mitään tilalle, kertoo Ahmed Abdulrahman.

Kristiina Koivunen

Päinvastoin kuin muut tapaamani ihmiset, Abdulrahman suostuu haastatteluun omalla nimellään ja kuvallaan, sillä hän työskentelee PUK-puolueen (Patriotic Union of Kurdistan) vaalitoimistossa.

– Koska sunneilla ei ole vahvoja puolueita, osa heistä kannattaa shiiajohtaja Muqtada al-Sadria. Tämä vastustaa pääministeri al-Abadia, joka myös on shiia. Äänestämällä al-Sadria sunnit eivät aja omaa asiaansa vaan heikentävät shiiapuolueita.

– Kun irakilaiset joukot valtasivat alueita Isisiltä, al-Sadrin johtaman Saraya al-Salamin puolisotilaalliset joukot kohtelivat sunnisiviilejä paremmin kuin Iranin tukeman Hashd al-Shaabin eli PMF:n taistelijat.

Myös PMF haluaa parlamenttiin. Kun vaalikomissio ei hyväksynyt vaalilistaa sen nimellä, PMF:n johtaja Qays al-Khazali perusti al-Fath al-Mubin -vaaliliiton.

Irakissa on satojatuhansia maan sisäisiä pakolaisia. Maan ulkopuolella on pohdittu, voivatko he äänestää. Asia on kunnossa: äänestäjien rekisteröinnissä ja lauantain äänestyksessä käytetään digitaalista tekniikkaa ja biotunnisteita, joiden avulla pakolaisleireillä ja muualla kotiseudun ulkopuolella olevat voivat antaa äänensä omaan vaalipiiriin.

Se, ettei kukaan äänestä toista kertaa, varmistetaan perinteisellä tavalla eli kastamalla sormi musteeseen, jota ei pysty pesemään pois vaalipäivän aikana.

Turvallisuustilanne on melko hyvä irakilaisen mittapuun mukaan arvioituna, vaikka pääministeri Haider al-Abadin vuodenvaihteessa antama julistus siitä, että Isis olisi saatu häädettyä Irakista, olikin ennenaikainen. Maan länsiosiin jäi Isisin nukkuvia terroristisoluja, ja vaaleja edeltävinä viikkoina pommi-iskuja on ollut lähes päivittäin.

Isisin lisäksi Irakissa piileskelee muidenkin terroristijärjestöjen, kuten al-Qaidan ja Ansar al-Islamin, jäseniä. YK:n tilaston mukaan terrori-iskuissa kuoli huhtikuussa 68 siviiliä.

Kengänheittäjä al-Zaidi ehdokkaana

Vaalijärjestelyjen onnistumista suurempi ongelma on, etteivät kaikki halua äänestää.

”Kasvot vaihtuvat, mutta politiikka pystyy ennallaan, miksi siis äänestäisin” on kommentti, jonka kuulen usein. Sellaisetkin, jotka ovat äänestäneet aiemmissa vaaleissa, pohtivat kannattaako se nyt. Monien mielipide on, että vaalipuheissa ehdokkaat lupaavat kaikkea mahdollista, mutta päästyään valtaan he ajavat vain omaa ja oman ryhmänsä etua.

Kristiina Koivunen

– Sitä, että ehdokkaina on paljon uusia ihmisiä, ei pidetä hyvänä asiana, sillä monilla heistä ei ole kokemusta politiikasta. Sulaimaniyan vaalipiirissä ehdokkaana on viime syksynä perustetun Uusi sukupolvi -liikkeen nuori johtaja Shaswar Abdulwahid.

– Hän on kurdien Donald Trump, myös hän on rikas liikemies. Mutta päinvastoin kuin Trump, hän on tyhmä, sanoo eräs sulaimaniyalainen, joka ei aio äänestää.

Bagdadin vaalipiirissä ehdokkaana on Muntadhar al-Zaidi. Hän on toimittaja, joka nousi maailmanmaineeseen heitettyään presidentti George W. Bushia kengällä vuonna 2008. Istuttuaan yhdeksän kuukautta vankilassa al-Zaidi muutti Libanoniin, josta hän palasi Irakiin viime helmikuussa.

Al-Zaidin ehdokkuus on esimerkki Irakin vaalien monimuotoisuudesta ja värikkyydestä – tai sekavuudesta, miten asian haluaa nähdä. Al-Zaidi on pienen Sairoun Alliancen ehdokkaana. Tämä puolue on vaaliliitossa Irakin kommunistisen puolueen kanssa ja myös shiiamullah Muqtada al-Sadr tukee sitä. Al-Zaidi käy vaalikampanjaa YouTuben videoilla. Hän on kertonut haluavansa tulla Irakin pääministeriksi tai presidentiksi.

Edessä vaikeat
hallitusneuvottelut

Vaalitulos saadaan nopeasti. Äänien laskemisen arvellaan kestävän pari päivää, ja sen jälkeen aletaan koota hallitusta.

– Kurdipuolueilla on keskinäisiä erimielisyyksiä, mutta ne uskovat demokratiaprosessiin, Ahmed Abdulrahman sanoo.

Sunni- ja shiia-arabien väliset erimielisyydet sen sijaan lähentelevät sotatilaa. Uuden hallituksen muodostamisesta tulee vaikea ja pitkä prosessi. Abdulrahman uskoo optimisesti kurdipuolueiden olevan mukana Irakin hallituksessa.

– Irakin hallitus ei voi toimia ilman PUK:ta, siitä tulisi poliittinen maanjäristys, hän ennustaa.

Yhteistyön vaikeutta kuvaa se, että mahdollisten tulevien hallituskumppaneiden sotilaat taistelivat keskenään viime lokakuussa Kirkukin kaupungista, ja yli kuusikymmentä kurdisotilasta eli peshmergaa kuoli.

Kaikki tapaamani ihmiset suhtautuvat pessimistisesti tulevaisuuteen. Hallitusneuvottelut kestävät kauan, ehkä puoli vuotta. Sen jälkeen tilanne vaikeutuu entisestään, tulee joku Isisin tapainen ilmiö.