Japanilaisfilmin nuori naispäähenkilö työskentelee kuvailutulkkausprojektin parissa. Tarkoituksena on työstää eräästä elokuvasta versio näkövammaisille.
Toisin sanoen replikoinnin tauottua aukot täytetään luonnehtimalla mahdollisimman kattavasti ei-sanallisia tapahtumia koko juonenkulussa, ei vain näyttelijätyöskentelyssä. Pyrkimyksenä on luoda kuuloaistin kautta avautuva ja elokuvan hengen tavoittava taide-elämys.
Tulkkaajan ohella työryhmässä on muutamia näkövammaisia, joista osaa luonnehditaan sokeiksi, toisin sanoen he eivät näe juurikaan mitään.
Näin avoin tunteikkuus ei ole miellyttänyt kaikkia.
Yksi ryhmän jäsenistä on keski-ikäinen huippuvalokuvaaja, jonka näkö aistii enää lähinnä pieniä valon välähdyksiä.
Tulkkausprojektin eteneminen valmiiksi ja sen kuluessa tapahtuva tulkin ja valokuvaajan lähentyminen muodostavat juonikuvion perustan.
Pedro Almodovar -filmissä Särkyneet syleilyt (2009) sokeutunutta kirjailijaa hemmotellaan jo alkuminuuteilla rakastelusessiolla huomattavasti nuoremman kaunottaren kanssa. Kuvankaunis on myös japanilaisfilmin naispäähenkilö Misako (Ayame Misaki), mutta muuten leffassa ollaan kaukana moisesta, sanoisinko syvästi espanjalaisesta suorasukaisuudesta.
Naomi Kawasen linjakas ohjaustyö on pohjavireeltään traagisten ainesten sävyttämä haikean romanttinen draama, jossa kelaillaan suurten menetysten kirjoa. Tämä koskee myös kuvailutulkkauksen kohteena olevaa elokuvaa, sillä se kertoo iäkkään pariskunnan viimeisistä yhteisistä onnenhetkistä.
Misako on saanut kokea raastavan menetyksen jo pikkutyttönä, ammattivalokuvaajalle tietoisuuden näön menetyksestä voi hyvin kuvitella olevan melkoinen sokki – kohtalonsa valossa kuvaaja Nakamori (Masatoshi Nagase) on kuin alansa Beethoven, tuo maineikas säveltäjä, joka koki asteittaisen kuuroutumisen.
Kohti valoa käsittelee aihepiiriä, jossa elämän perusteet järkkyvät. Nimen mukaisesti ohjaaja-käsikirjoittaja antaa kuitenkin toivolle sijaa eikä vaivuta henkilöitään sen enempää kuin katsojaakaan pohjattoman surun syövereihin.
Tuloksena on musiikkia myöten palaset luontevasti kohdalleen pistävä kelpo kyynelten nostattaja, tear-jerker. Näin avoin tunteikkuus ei ole miellyttänyt kaikkia, vaikka leffa esimerkiksi voittikin Cannesin viimevuotisilla elokuvajuhlilla ekumeenisen juryn palkinnon. Kohti valoa on saanut kansainvälisesti ristiriitaisen, puolesta ja vastaan -tyyppisen vastaanoton.
Kuinka tahansa, imelään nyyhkyrainaan on ratkaiseva ero, kiitos Naomi Kawasen harkitun ja johdonmukaisen ohjauksen. Sen puitteissa myös katsoja saa siivun näkövammaisen tai -rajoitteisen osasta: Kawase rakentaa kerronnan tarkkoihin ja tiukkoihin kuva-alan rajauksiin, keskitys on painokkaasti ihmiskasvoissa, lähi- ja erikoislähikuvat korostuvat.
Kuvaan kuuluu olennaisesti myös se, että puhetta on paljon ja silmät puhuvat omaa kieltään, nähdään niillä tai sitten ei.
KOHTI VALOA (Hikari, Japani-Ranska 2017). Ohjaus ja käsikirjoitus Naomi Kawase. Pääosissa Ayame Misaki, Masatoshi Nagase. Ensi-ilta on 11.5.