Yle Kuvapalvelu

Laadukkaan rikos- ja jännityssarjan Top of the Lake jatko-osa China Girl (2017) pyörähtää käyntiin vivahteikkaasti ja todella lupaavasti. Lähtöaineksia on runsaasti, ne nivoutuvat luontevasti ja tiiviisti toisiinsa. Sarjan luoja Jane Campion on ohjaaja sekä toinen käsikirjoittaja yhdessä Gerard Leen kanssa.

Jakson alussa muuan kaksikko pudottaa myöhäisillan pimeydessä painavan matkalaukun mereen, jakson lopussa se löytyy aamun valjettua rantaan ajautuneena. Väliin jäävien tapahtumien perusteella katsojan on jokseenkin helppo tajuta laukun sisältö.

Näyttelijäkollektiivi tekee muutenkin nautittavaa työtä.

Päähenkilö on ykköskauden tapaan rikosetsivä Robin Griffin (Elisabeth Moss). Hän ei ole täysin kuntoutunut traumaattisista Uuden Seelannin kokemuksistaan: päivällä ahdistaa, yöllä riivaavat painajaiset. Takana on tuore muutto kotikulmille Australian Sydneyhyn, jonne tapahtumat sijoittuvat.

Vaikka ei olisi nähnyt ykköskautta, voi silti istahtaa China Girlin pariin. Robinin menneisyys ei välky tapahtumissa mitenkään häiritsevästi, ja sitä paitsi asiaan tuodaan ripaus uutta väriä.

ILMOITUS

Aloitusjaksossa rikos- ja poliisiasiat pidetään paljolti taustalla, sitäkin enemmän sattuu ja tapahtuu ihmissuhderintamalla. Sitä sähköistävät Robinin saama nimetön kirje, voimakastahtoinen teinityttö Mary (Alice Englert) sekä tämän huomattavasti vanhempi miesystävä, Saksan Leipzigissa yliopistotasolla opettanut pitkätukka. Nimi professori Puss on näissä raameissa aika mainio. Samaa voi sanoa ”proffaa” esittävän David Dencikin aksenttia myöten antaumuksellisesta roolisuorituksesta.

Näyttelijäkollektiivi tekee muutenkin nautittavaa työtä. Joukon tunnetuin on Maryn kasvattiäitinä pikku hiljaa kiihtyvä Nicole Kidman.

Top of the Lake: China Girl. Osa 1/6. TV2 ke 9.5. klo 22.00. Areena.