ryan mcguire CC0

Viikon kysymys

Kansallisen rikosuhritutkimuksen mukaan lähisuhdeväkivallasta vaietaan edelleen. Uhreista 64 prosenttia miehistä ja 40 prosenttia naisista ei ole puhunut kokemastaan kellekään.

Väkivaltaa kokeneet miehet -hankkeessa annetaan mm. vertaistukea ja rohkaistaan viranomaisia tunnistamaan lähisuhdeväkivaltaa kokeneet miehet ja ohjaamaan heidät avun pariin.

Miksi tällainen kampanja tarvitaan, hanketyöntekijä Jussi Pekkola Miessakit ry:stä?

– Lähisuhdeväkivalta on pitkään tulkittu niin, että mies tekee ja nainen kokee. Onneksi nyt ajatellaan, että sukupuolella ei ole väliä, kun syyllistytään voimakeinoihin. Miehet häpeävät kokemaansa väkivaltaa ja luulevat, ettei niin ole sattunut kellekään muulle.

Kuinka miehet oirehtivat?

ILMOITUS

– Lähisuhdeväkivalta aiheuttaa ahdistusta, ja monet se ajaa masennukseen. On uniongelmia, itsetunnon laskua, pelkoa ja välttämiskäyttäytymistä, eli ei enää uskalleta liikkua julkisilla paikoilla tai ei uskalleta kohdata vastakkaista sukupuolta huonojen kokemusten takia.

– Jos kumppani mitätöi ja vähättelee miehen seksuaalisia kykyjä ja osaamista tai vertailee häntä aiempiin kumppaneihin, se tuottaa isoja ongelmia.

Kuinka lähisuhdeväkivallasta voi toipua?

– Miehet selviävät fyysistä vammoista aika nopeasti, mutta henkisten vammojen korjaaminen vie pidempään. Varsin usein väkivallassa ovat mukana molemmat puolet.

– Valitettavan usein taustalla on lapsuuden kaltoinkohtelua tai koulukiusaamista. Kun ihminen kohtaa uutta väkivaltaa, vanhat haavat heräävät henkiin, jos niitä ei ole kunnolla käsitelty.

Mitä apua tarjoatte?

– Henkilökohtaista keskustelua ja vertaistukea ryhmissä. Meille voi soittaa tai lähettää sähköpostia. Jos kyseessä on lapsiperhe, annamme tarvittaessa neuvoja, kuinka olla yhteydessä lastensuojeluun.

– Neuvomme myös rikosilmoituksen teossa. Miehet kuitenkin tekevät aika vähän ilmoituksia kokemastaan väkivallasta.

– Moni on kokenut ihan puhelinkeskustelunkin vieneen tilannetta parempaan päin.

Tarjoatte myös vertaistukea?

– Vertaistukiryhmät pidetään pieninä. Niihin otetaan 5–8 asiakasta, ja ohjaamassa on kaksi työntekijää. Keskeytysprosentti on ollut nolla. Tarjoamme myös henkilökohtaista keskustelua, josta useimmat käyttävät kaikki tarjolla olevat viisi kertaa.