Sisäministeri Kai Mykkänen ja Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius ovat hyvin eri linjoilla EU:n asedirektiivin edellyttämien muutosten toimeenpanosta. Suomessa direktiivi aiheuttaa muutoksia erityisesti ampuma-aselakiin.
Lodenius korostaa, että EU:ssa on pyritty tiukentamaan etenkin sotilastyyppisten aseiden hankintaa ja hallussapitoa. Tästä syystä EU-direktiivin toimeenpano on ollut vapaaehtoista maanpuolustusta ja aselakien tiukentamista vastustavien hampaissa.
– Niin kutsuttuihin sotilastyyppisiin aseisiin liittyy riskejä, että järjestäytynyt rikollisuus, terroristit tai erilaiset mielenterveydeltään järkkyneet tai ideologisesti nyrjähtäneet pääsevät käsiksi liian tehovoimaisiin aseisiin.
Automaattiaseella tai puoliautomaattiaseella saa paljon pahaa jälkeä aikaan.
Lodenius painottaa, että kyse ei ole perinteisistä metsästysaseista vaan lähinnä sotilastyyppisistä aseista, joista etenkin puoliautomaattiaseet ovat olleet kiistanalainen kysymys.
Asevalvontaa höllennetty useaan otteeseen
Mykkäsen mukaan valmistelun lähtökohtana on ollut estää erityisen vaarallisten aseiden ja niiden osien päätymistä vääriin käsiin. Erityisesti on kuitenkin haluttu suojella reserviläistoimintaa ja muuta aseharrastamista Suomessa.
Riskeistä huolimatta tämä on ollut tärkeää myös puolustusministeri Jussi Niinistölle (sin.).
Lodenius muistuttaa, että hallitus on jo aiemmin helpottanut aselupakäytäntöjä huomattavasti. Se on karsinut sääntelyä aseharrastajilta liikavalvonnan ja byrokratian purkamisen nimissä.
– Tiedämme, että puukolla ja veitsellä saa pahaa jälkeä aikaan, kuten Turussa nähtiin. Automaattiaseella tai puoliautomaattiaseella saa paljon pahempaa jälkeä aikaan, varsinkin jos sen käyttöön on saanut koulutusta. Tästä syystä rauhanjärjestöissä ollaan oltu kauhean skeptisiä, että aselainsäädäntöä enää yhtään höllennetään ja liberalisoidaan.
Viranomaisten ja vapaaehtoistoiminnan rooleja sekoitetaan
Lodeniuksen mukaan lainsäädännön uudistuspaketissa näytetään koplattavan sekä vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen roolin muuttaminen että aselainsäädännön muutokset.
Hän pitää huolestuttavana tapaa, jolla uusille ryhmille ihmisiä voidaan antaa mahdollisuuksia saada järeämpien ampuma-aseiden lupia, ja näillä aseilla voisi harjoittaa ampumista yhä laajemmin puolustusvoimien vastuun ja valvonnan ulkopuolella.
– Jos näin todella tapahtuu, se on huono asia.
Lodenius nostaa esiin kokonaisuuteen liittyvän hallituksen esityksen reservipoliisista:
– Siinäkin viranomaistoiminnan ja vapaaehtoistoiminnan eri rooleja ja vastuita välillä sekoitetaan lahjakkaasti kansalaisten turvallisuuden nimissä. Toivottavasti eduskunta katsoo tätä kokonaisuutta ja miettii vielä kerran, mitä kaikkea voimankäyttöä ja sen mahdollisuuksia voidaan demokratiassa ulkoistaa viranomaisilta.