Lehtikuva/Roni Rekomaa

Li Andersson pitää vaalijohtaja Arto Jääskeläisen puheita käsittämättöminä.

Sote-uudistuksesta ei päästä äänestämään kesäkuun alkupuolella. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) kertoi perjantaina eduskunnassa, että uudistuksen keskeisten osien käsittely lykkääntyy juhannuksen yli.

Päätös tarkoittaa, että lokakuulle kaavaillut maakuntavaalit ovat vaarassa. Maakuntahallintoa koskevien lakien pitäisi olla voimassa heinäkuun alussa, jotta vaalit voitaisiin pitää lokakuussa.

Hallituspuolueet ovat sopineet, että sote- ja maakuntauudistus kulkevat käsi kädessä. Tämä pohjautuu vuoden 2015 kuuluisaan sopuun, jossa keskusta sai maakuntahallinnon ja kokoomus valinnanvapauden. Toista ei tule ilman toista, minkä vuoksi niistä pitää äänestää samaan aikaan.

Tosin vaalijohtaja Arto Jääskeläinen kertoi perjantaina Suomen Tietotoimistolle, että soten käsittelyn lykkääntyminen ei välttämättä vaikuta maakuntavaalien aikatauluun.

– Asiaan on keksittävä luova ratkaisu, Jääskeläinen kommentoi STT:lle.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kommentoi Jääskeläisen puheita hämmentyneenä Twitterissä.

– Elämmekö demokraattisessa oikeusvaltiossa vai ei? Soteuudistuksen osalta ollaan jo siinä pisteessä, että maakuntavaalien pitäminen lokakuussa ei täytä kansainvälisiä suosituksia. Kun aikataulu lykkääntyy lisää, lausuu vaalijohtaja, että pitää keksiä ”luova ratkaisu”. Aivan käsittämätöntä, Andersson kirjoitti.

Anderssonin mukaan nyt olisi korkea aika pistää stoppi sotesekoilulle.

.