Horisontti

Suomalaisen työläisurheilun jatkumo on ollut kansainvälisesti katsottuna poikkeuksellisen pitkä. Työväen Urheiluliitto eli TUL näki päivänvalon tammikuussa 1919, jota ennen keskusjärjestö Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto (SVUL) oli erottanut keskuudestaan kaikki punaisella puolella sisällissotaan osallistuneet seurat ja henkilöt.

Varhaisimmista helsinkiläisistä työläisseuroista Ponnistus (1887) oli fennomaanien ja wrightiläisen työväenliikkeen tuotos, Helsingin Jyry (1902) edellytti seuraan liittyviltä työväenyhdistyksen jäsenyyttä, Koiton Visa (1906) perustettiin raittiusyhdistyksen alaisuuteen ja Elannon Isku (1921) oli osuusliikkeen henkilökunnan seura.

Kasvusta huolimatta uuvuttava ryhmäpoliittinen vääntö jatkui TUL:n sisällä.

Pitkänsillan pohjoispuoliset asuinalueet muodostivat elämänpiirin, josta työläisurheiluliike nousi jo ennen TUL:n perustamista. Liiton alkuaikojen toiminta kytkeytyi osaksi työväen järjestökulttuuria, jossa eri urheilulajit, teatteri- ja musiikkiharrasteet sekä esimerkiksi opintokerhot asettuivat sujuvasti saman katon alle. Fyysisinä ja sosiaalisina tukikohtina toimivat useimmiten työväentalot.

TUL:n ja porvarillisen SVUL:n välillä vallitsi 1920- ja 1930-luvuilla jyrkkä aatteellinen ja toiminnallinen juopa: työläisseuraan liittyminen oli tietoinen poliittinen valinta, mitä korosti aikakauden oikeistoradikalismi. Myös liikkeen omasta suunnasta ja hallinnasta taitettiin peistä.

Sotavuosien jälkeen TUL:n jäsenmäärä kasvoi vauhdilla koko maassa. 1930-luvun kommunistilakien nojalla lakkautettu Helsingin Jyry herätettiin uudelleen henkiin. Alueliitosten myötä Helsingin piirijärjestöön liitettiin seuroja pääkaupunkia reunustaneista esikaupungeista ja kauppaloista sekä Espoosta ja Porvoosta.

ILMOITUS

Yhteistoiminnan alettua SVUL:n kanssa TUL:n urheilijat pääsivät osallistumaan eri lajien SM-kilpailuihin ja kansainvälisiin arvokisoihin. Myös Helsingin olympiakisojen järjestäminen oli urheilujärjestöjen yhteinen ponnistus.

Kasvusta huolimatta uuvuttava ryhmäpoliittinen vääntö jatkui TUL:n sisällä, ensin sosialidemokraattien ja kommunistien välillä ja sitten SDP:n ”jäsentenvälisinä”. Liiton johtoon 1950-luvun alussa noussut Väinö Leskinen asetti tukijoineen tavoitteeksi TUL:n ja SVUL:n yhteisen keskusjärjestön, jota itsenäisen työläisurheilun kannalla olleet vastustivat.

Kiistat huipentuivat vuosikymmenen lopulla, kun paitsioon jääneet leskisläiset sosiaalidemokraatit perustivat oman järjestönsä, Työväen Urheiluseurojen Keskusliiton (TUK). Heidän hallintaansa jääneen Helsingin piirin tilalle muodostettiin uusi, edeltäjäänsä laajempi TUL:n Suur-Helsingin piirijärjestö.

Suur-Helsingin piirin käynnistäessä toimintaansa poliittinen tilanne oli kireä ja taloudelliset resurssit niukat. Aineellisia puutteita paikattiin yhteishengellä: esimerkiksi Pakilan Visan, Puotinkylän Valtin, Toukolan Teräksen ja Uintiseura Kuhien kaltaisissa seuroissa yhteisöllisyyttä luotiin kilpailuissa, leireillä, kursseilla, juhlissa ja kerhoilloissa. Nuoria pyrittiin kasvattamaan työväenliikkeen jäseniksi, vaikka kentillä ja saleissa puolueilla ei ollut juuri merkitystä.

Rakennemuutoksen ja muuttoliikkeen kiihtyessä seuratyön painopiste siirtyi yhä kauemmas Helsingin kantakaupungista. Kontulan, Jakomäen, Korson, Rekolan ja Leppävaaran tapaiset lähiöt ja asuinalueet olivat hedelmällisiä TUL:n toiminnan kannalta.

Poliittisesti värikkään 1970-luvun päättyessä leskisläisten TUK lakkautti itsensä SDP:n ja SKP:n solmiman sopimuksen mukaisesti. Useat TUL:sta 20 vuoden takaisessa hajaannuksessa erkaantuneista seuroista jättivät kuitenkin palaamatta liiton yhteyteen.

1980-luvulla Suur-Helsingin piirin talous kohentui ja toimisto laajeni. Seuroja oli enimmillään yli 180, joissa jäseniä miltei 57 000. Vaikka aatteellisuuden ja perinteisen vapaaehtoistyön vetovoima väheni entiseen verrattuna, olivat piirin seurat aktiivisesti mukana vaikkapa vuoden 1983 yleisurheilun MM-kisojen sekä Mustikkamaan juhannusjuhlien järjestelyissä vuosina 1990–1996. Piiri kantoi totutusti päävastuun myös TUL:n suurkatselmuksista eli liittojuhlista.

1990-luvun laman keskellä toteutettujen järjestöuudistusten myötä SVUL ajettiin konkurssiin, mutta TUL luopui omasta kilpa- ja koulutusjärjestelmästään ja valtionavun leikkausten vuoksi menetti suuren osan työntekijöistään.

Pääkaupunkiseutu on näyteikkuna liikuntakulttuurin ja koko suomalaisen yhteiskunnan murrokseen. Viimeisen sadan vuoden aikana alueen TUL-seurat ovat liikuttaneet yhteensä satojatuhansia ihmisiä ja kasvattaneet kansainvälisellä tasolla menestyneitä huippuja eri lajeissa. Piirin toimijat ovat järjestäneet suurtapahtumia sekä vaikuttaneet yhteiskuntapolitiikkaan ja liikuntarakentamiseen.

Suur-Helsingin alueella tarvitaan jatkossakin sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää liikuntatoimintaa, jonka puitteissa kaikilla on mahdollisuus harrastaa.