Francisco Sambo katsoo junan ikkunasta ulos sankan metsän reunaa lumisten peltojen takana. Mies ei paljon puhu eikä kysele, vaikka tämä kaikki on hänelle ennen kokematonta. Metsä, lumi ja juna.
Mosambikilainen Sambo on lentänyt huhtikuisena perjantaina ensimmäistä kertaa Afrikan ulkopuolelle, Saksan kautta Suomeen. Jo seuraavana päivänä hän on matkalla Helsingistä Tampereelle kertomaan Mosambikin kotiapulaisten tilanteesta ja siitä, miten ammattiliitto SINED auttaa heitä.
Pääkaupungissa Maputossa asuva Sambo on SINEDin vapaaehtoistyöntekijä ja ainoa englanninkielen taitoinen. Niinpä hän edustaa liittoa ja sen puolustamia ihmisiä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin vieraana.
otiapulaiset ovat usein kouluttamattomia naisia.
SASK tukee kotiapulaisia eri maissa useilla eri hankkeilla. Tampereelle kokoontuu SASKin toiminnasta kiinnostuneita ihmisiä miettimään, miten he itse voisivat työpaikoillaan ja liitoissaan tehdä solidaarisuustyötä.
”Soooolidarity for eeever, sooolidarity for eever…” Nelikymmenpäinen joukko eri-ikäisiä miehiä ja naisia istuu tamperelaishotellin kalpeassa kokoussalissa vaiti ja katsoo edessä laulavaa ja hillitysti jammailevaa miestä. Mutta jo toisessa kertosäkeessä yleisö heittäytyy mukaan ja hoilaa yksinkertaisen laulunpätkän loppuun.
– Tätä me laulamme Mosambikissa kotiapulaisten kanssa rohkaistaksemme toisiamme, Sambo sanoo.
Sillä rohkeutta SINEDin joukko tarvitsee. Kotiapulaiset ovat Mosambikissa – kuten muissakin kehittyvissä maissa – heikossa asemassa oleva työntekijäryhmä. Maputossa heitä on 40 000, maailmassa yli 67 miljoonaa. Heidän työnantajiaan ovat yksityiset ihmiset, jotka eivät katso olevansa työnantajia.
– He pitävät itseään hyväntekijöinä, koska ovat tarjonneet köyhälle naiselle työtä, Sambo kertoo.
Turvatonta työtä
Kotiapulaiset ovat usein kouluttamattomia, jopa täysin luku- ja kirjoitustaidottomia naisia. He voivat olla alaikäisiä tai perheellisiä. He tekevät töitä isäntäväen vaatimiin aikoihin, jolloin heidän omat pienetkin lapsensa ovat vailla hoitoa. Monia heistä on käytetty seksuaalisesti hyväksi töissä. Heidän kuukausipalkkansa Maputossa liikkuu 25 euron tienoilla. Ja heidät voidaan irtisanoa milloin tahansa.
– Jotkut työnantajat kieltävät kotiapulaista syömästä juuri mitään koko päivänä. He eivät saa edes tarkistaa valmistamansa ruoan makua.
Miksi englanninkielen opettajana Maputossa työskentelevä nuori mies ja nykyään 3-vuotiaan tytön isä on uhrannut jo yli 10 vuotta elämästään kotiapulaisina työskentelevien naisten auttamiselle?
Vuosi taisi olla 2005. Nuori Sambo oli saanut tietää, että yliopistopaikka jäi saamatta. Kymmenlapsisen perheen poika lähti auttamaan siskoaan torille, jossa tämä myi elintarvikkeita. Kuukaudet kuluivat torilla, ja Sambo tutustui viereistä myyntipaikkaa pitäneeseen naiseen.
– Hän kertoi minulle johtavansa naisryhmää, joka yrittää jotenkin järjestäytyä. Kun kysyin että miksi, hän kutsui minut heidän kokoukseensa. Silloin hän tiesi jo, että osaan vähän englantia, Sambo hymyilee.
Nainen oli Maria Joaquin, nykyisen SINED-liiton pääsihteeri. Sambo meni kokoukseen, tapasi kotiapulaisina työskenteleviä ja kuunteli heidän tarinoitaan. Siitä lähtien hän on uurastanut, jotta kotiapulaisilla olisi heidän etuaan ajava ammattiliitto, värvännyt kaduilla uusia jäseniä ja rampannut työnantajien ovilla selvittämässä ongelmatilanteita ja kotiapulaisten kokemaa kaltoinkohtelua.
– Uskon, että tällä työllä on laaja yhteiskunnallinen merkitys. Siksi teen sitä.
Logo ja leimasin
Sambon lähtöpäivänä Helsingin Hakaniementorin kahvilapöydät paistattelevat kylmässä auringossa. Maputolainen sulattelee suomalaisuutta, ihmisiä ja sitä miten kaikki toimii. Hän ei väsy nauramaan sitä, että jalankulkijat pysähtyvät odottamaan punaisen liikennevalon vaihtumista. Toisaalta hän mykistyy kuunnellessaan suomalaisen ay-väen kertomuksia siitä, millainen asema ammattiliitoilla on täällä.
– Aluksi liitollamme ei ollut edes nimeä. Kun se oli keksitty, tehtiin neljä vuotta töitä, ennen kuin työministeriö hyväksyi SINEDin viralliseksi toimijaksi. Meidän piti opetella täyttämään lomakkeita. Saimme apua, kun väsymättä sitä haimme. Yksi mies suunnitteli meille logon ja sitten keräsimme rahat leimasimeen.
Logo ja leimasin ovat tärkeitä. Virallistamisen jälkeen vuonna 2008 SINED pääsi myös osaksi Mosambikin kansallista työntekijäjärjestöä ja vappupäivän kulkueessa he näyttivät ensimmäistä kertaa, että ovat olemassa.
Francisco Sambo hymyilee ja katselee silmät puoliummessa torilla ohi käveleviä ihmisiä.
– Mutta vielä unohtumattomampi on toukokuun 1. vuonna 2015. SASK oli alkanut tukea meitä huhtikuussa. Meillä oli värikkäät t-paidat, flaijerit ja banderollit. Toimittajat halusivat tavata meitä, ja pääsihteeri kutsuttiin televisioon.
Sittemmin SINED on onnistunut neuvottelemaan jäsenilleen oikeuden sosiaaliturvaan – suomalaisten tuella.
Lisätietoa SASKista ja kotiapulaisia eri maissa tukevasta #kotiorjat-kampanjasta: www.sask.fi