4H/Tiina Rinne

Viikon kysymys

Miten nuorisotyö on muuttunut 90 vuodessa?

Amerikkalainen 4H-toiminta jalkautui Suomeen viime vuosisadan alussa. Tänä vuonna valtakunnallinen Suomen 4H-liitto viettää 90-vuotisjuhlaansa.

Miten 4H:n nuorisotyö on muuttunut 90 vuodessa, nuorisotyön johtaja Marjaana Liukko 4H-liitosta?

Kaupungeissa 4H tarjoaa siivouspalveluja ikääntyneille ja lemmikkien hoitopalveluja.

– 4H on muuttunut neuvontajärjestöstä nuorisojärjestöksi. Meillä on lähes 50 000 jäsentä.

– Liiton alkuaikoina yhteiskunta oli vielä maatalousvaltainen ja 4H-yhdistyksissä opetettiin maatalouden ammatteihin liittyviä tietoja ja taitoja. Nyt toimimme maaseudun lisäksi taajamissa ja suurimmissa kaupungeissa.

– Nuori ei ole enää neuvonnan ja opetuksen kohde, vaan aktiivinen, osallistuva toimija. Edelleen painotamme toiminnassamme käden ja käytännön taitoja, elämäntaitoja ja yrittäjyyttä.

ILMOITUS

Milloin nuorten yritystoiminta on tullut mukaan?

– Se on ollut mukana alusta asti. Yritteliäisyys, yrittäjyys ja rahan ansainta olivat keskeisiä jo perustamisvuonna 1928.

Miten yrittäjyys näkyy?

– 4H-yrittäjiä on tällä hetkellä 1 360 ja yrityksiä lähes 1 000. He pyörittävät esimerkiksi kesäkahviloita. Yrittäjäksi voi ryhtyä jo 13-vuotiaana.

Miten autatte nuoria työllistymään?

– Kesäduuni-kampanjamme kohteena ovat erityisesti alle 18-vuotiaat nuoret. Vuosittain työllistämme yli 7 000 nuorta, maksamme yli 4 miljoonaa euroa palkkoja.

– Nuoret työllistyvät kauttamme esimerkiksi kotitalous- sekä pihatöihin, lemmikkieläinten hoitoon ja metsätöihin. Työllistyä voi 14. ikävuodesta lähtien.

Ovatko nuoret päteviä työhön?
– Järjestämme valmennusta esimerkiksi lastenhoitoon, lemmikkien hoitoon sekä koti- ja puutarhatöihin.

Onko 4H-toiminnalla alueellisia eroja?

– Perinteisesti vahvoja toiminta-alueita ovat Keski-Suomi, Etelä-Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa. Yrittäjyyden arvostus ja perinteet ovat siellä vahvoina. Lisäksi perheet ovat usein suuria, joten perheen kaikki lapset voivat olla mukana 4H-toiminnassa.

– Toiminnan painopisteitä joudutaan rajaamaan kaupungeissa. Siellä tarjoamme esimerkiksi siivouspalveluja ikääntyneille ja lemmikkien hoitopalveluja.

Miltä tulevaisuus näyttää?

– Meille tärkeät sisällöt, kuten luonto, ruoka, puutarha, metsä ja ympäristö ovat juuri nyt todella ajankohtaisia teemoja. Nuorten työelämä- ja yrittäjyyskasvatus on myös yhteiskunnallisesti erittäin ajankohtainen ja tärkeä tehtävä.