Pakolaisapu / Ilmari Fabritus

Vuoden pakolaisnaiseksi valittiin vantaalainen Sirwa Farik.

Suomen Pakolaisapu on valinnut Vuoden pakolaisnaiseksi vantaalaisen projektityöntekijä Sirwa Farikin ja Vuoden pakolaismieheksi Kaarinassa asuvan lähihoitajaopiskelija Ahmad Hosseinin.

Sirwa Farik tuli Suomeen vuonna 2000 kiintiöpakolaisena.

– Maahanmuuttajien onnistunut kotoutuminen on elintärkeää sekä yhteiskunnalle että maahan muuttaneille itselleen. Haluan olla oman tarinani kautta kannustamassa sellaisia maahanmuuttajia, jotka pitävät kotoutumista toivottoman vaikeana, vuonna 2000 Suomeen kiintiöpakolaisena tullut Farik toteaa.

”Haluan olla oman tarinani kautta kannustamassa sellaisia maahanmuuttajia, jotka pitävät kotoutumista toivottoman vaikeana”, Farik toteaa.

Hän on kotoisin Irakista, mutta joutui pakenemaan maasta sen jälkeen, kun hänen miehensä murhattiin, ja ihmisoikeuksia puolustaneissa järjestöissä toiminut Farik joutui itsekin vaaraan. Nykyisin hän työskentelee Irakin naisten yhdistyksen hankkeessa, joka tukee maahanmuuttajanaisten kotoutumista. Hän toimii myös osa-aikaisena perhetyöntekijänä. Sirwa Farik pitää tärkeänä, että Suomeen saapumisen yhteydessä pakolaisille kerrotaan paitsi käytännön asioista, myös tasa-arvosta ja naisten oikeuksista.

– Monet maahanmuuttajanaiset voivat olla asuneet kymmenen vuotta Euroopassa, mutta elävät edelleen kuin Irakissa, jossa heillä ei ole vaikutusmahdollisuuksia omaan elämäänsä.

ILMOITUS

Vuoden pakolaismies kannustaa yhteiskunnalliseen toimintaan

Turun ammatti-instituutissa lähihoitajaksi opiskeleva Ahmad Hosseini tuli Suomeen turvapaikanhakijana Afganistanista syksyllä 2015 ja toimii aktiivina oikeudenmukaista turvapaikkapolitiikkaa ajavassa We see you -ryhmässä. Hän on ollut myös järjestämässä rasisminvastaista toimintaa Turussa.

Hosseini on itsekin kohdannut ennakkoluuloja taustansa vuoksi. Hän uskoo, että paras tapa purkaa vihamielistä käytöstä on keskustelu.

– Jos ihmiset leimataan rasisteiksi, seuraa syyttelyn kierre. Ei sellaisesta ole mitään hyötyä, hän sanoo.

Hosseini kannustaa myös muita maahanmuuttajia toimimaan paremman yhteiskunnan puolesta.

– Älkää olko täällä vain fyysisesti, vaan myös henkisesti. Yhtälailla kuin meillä on Suomessa oikeuksia ja yhteiskunta tukee meitä, on meillä myös velvollisuuksia, Hosseini muistuttaa.

Sekä Farik että Hosseini haluavat olla tuomassa esiin pakolaisuuden taustalla vaikuttavia syitä ja sitä, ettei kukaan jätä kotimaataan, ellei ole pakko. Molemmat kokevat, ettei Suomessa tiedetä riittävästi Irakin ja Afganistanin turvallisuustilanteesta.