Wikimedia Commons / VOA/ Nicolas Pinault

Saksalaistutkijan mielestä EU unohtaa ennen vaatimansa oikeusvaltiokehityksen ja tukee nyt Afrikan maita, jotka suostuvat kontrolloimaan siirtolaisia.

Vielä muutama vuosi sitten EU auttoi niitä Afrikan maita, jotka noudattivat sen määrittelemiä ehtoja. Nyt suunta on muuttunut, sanoo allAfrica.comin haastattelema saksalaistutkija David Kipp.

Kun aiemmin avun edellytykseksi määriteltiin oikeusvaltioperiaatteiden noudattaminen ja pyrkimys demokratiaan, EU ”palkitsee” Kippin mukaan nyt maita, jotka ottavat mahdollisimman paljon Eurooppaan pyrkiviä siirtolaisia huolehdittavakseen.

Nyky-EU tekeekin siirtolaisasioissa yhteistyötä autoritaaristen maiden, kuten Nigerian, Sudanin, Eritrean ja Egyptin, kanssa. Yhteistyö voi tarkoittaa siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden jakamista tai työpaikkojen luomista, mutta myös pelkkää kontrollin lisäämistä siirtolaisten reiteille.

Aiemmin avun edellytykseksi määriteltiin oikeusvaltioperiaatteiden noudattaminen ja pyrkimys demokratiaan, nyt EU ”palkitsee” maita, jotka ottavat mahdollisimman paljon Eurooppaan pyrkiviä siirtolaisia huolehdittavakseen.

EU:ta vaivaa vauhtisokeus

Kippin mielestä Euroopassa ei ymmärretä Afrikan maita ja niiden oletetaan olevan kiinnostuneita vain taloudellisesta tuesta. Tosiasiassa maiden intressit vaihtelevat ja niillä voi olla alueellisen vallan kasvattamiseen liittyviä strategisia suunnitelmia, diasporan rooliin liittyviä odotuksia tai, kuten Sudanin tapauksessa, toiveita pakotteiden höllentämisestä. Erityisesti hän varoittaa EU:ta tukemasta hallituksia, jotka sortavat omaa kansaansa.

Niin ikään Kipp varoittaa EU:ta suurista odotuksista johtuvasta vauhtisokeudesta. Siirtolaisuuden vähentämiseksi halutaan nopeita ratkaisuja, mikä tutkijan mielestä on lyhytnäköistä. Hän painottaa pitkäkestoisia keinoja, joista myös Afrikan maat voivat katsoa hyötyvänsä.

Pelkkä yksipuolinen pyrkimys siirtolaisuuden kontrolliin ei Kippin mukaan riitä, vaan tavoitteeksi on otettava myös vapaan liikkuvuuden edistäminen. Hän kehottaa tähtäämään tilanteeseen, jossa pakon edessä lähteminen minimoidaan ja vapaaehtoisen siirtolaisuuden mahdollisuuksia lisätään.