Lehtikuva/Samuli Ikäheimo

Poliittisen ja taloudellisen eliitin puheet vähäosaisista ovat jo rienaavia ja syövät politiikan uskottavuutta.

Ilma on sakeanaan huolta kaikkein heikoimmassa asemassa olevista. Noin 700 000:lla kaikkein pienituloisimmilla ei olisi hädänpäivää, jos poliittinen eliitti tekisi sen, mitä se lupaa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti Santeri Alkion hengessä lauantaina puoluevaltuuston kokouksessa, että ”huolehdimme porukalla niistä, jotka eivät pysty itsestään huolehtimaan”.

Aivan, Sipilä puhalsi henkeä rakoileviin joukkoihinsa, ja tähän kelpasivat myös kaikkein pienituloisimmat.

Alkiolainen henki on ollut kaukana, kun hallitus on päättänyt pienituloisten ja työttömien kyykyttämisestä.

Alkiolainen henki on ollut kaukana, kun hallitus on päättänyt työttömyysturvan, lääkekorvausten ja muista perusturvan leikkauksista. Keskusta on ollut perinteisesti pienituloisten puolue, mutta se on hukannut missionsa kokoomuksen vanavedessä.

Sipilä kertoi puoluevaltuustossa äänestäjien halunneen ennen viime eduskuntavaaleja valtion velkaantumisen taittuvan ja talouden kasvun vauhdittuvan. Ja tämä on toteutunut.

ILMOITUS

Sipilän yrittäjäpiireissä varmasti näin halutaan. Mutta onko valtion talous ja velka mielessä, jos ole varaa säälliseen toimeentuloon?

Markkinaliberaalit köyhän asialla

Viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtajana toimiva Mikael Jungner (ex-sd.) ilmoitti Ylen Ykkösaamussa lauantaina, että myös perustettu Liike Nyt pitää huolta heikoimmista muiden asioiden ohessa.

Markkinaliberaaleja arvoja ajavat, kokoomuksesta eronnut Harry ”Hjallis” Harkimo ja Junger ovat siis (muun muassa) heikoimman asialla perustamassaan liikkeessä?

Harkimo ei sentään pystynyt tätä sanomaan samassa Ykkösaamun lähetyksessä. Hän ilmoitti lähteneensä uuden liikkeen perustamiseen, jotta voi jättää pojilleen paremman maailman.

Harkimoa karvastelee se, että sotessa joudutaan hoitamaan palkkaharmonisointi eli että, pienipalkkaiset saavat samasta työstä tai samanarvoisesta työstä samaa palkkaa sen jälkeen, kun sote siirtyy maakuntien vastuulle.

Häntä riepoo myös se, ettei hallitus kyennyt jyräämään ay-liikettä ja ajamaan työehdoista sopimista työpaikoille. Käytännössä tämä merkitsisi pienempiä palkkoja.

Orpo ja Terhokin

heikoimman puolella

Käsitteet voi saada näyttämään siltä, mitä haluaa. Hallitus on lanseerannut voimallisesti ajatusta, että se poistaa eriarvoisuutta. Siis poistaa sitä epätasa-arvoa, jota hallitus on omilla päätöksillään syventänyt.

Kokoomus kertoi puheenjohtaja Jyrki Kataisen ja nyt Petteri Orpon kaudella hanakasti, miten se pitää huolta myös kaikkein heikoimmista. Sinisten Sampo Terho on vakuuttanut, että ”ketään ei jätetä jälkeen”.

Epäsuhta puheiden ja tekojen välillä on valtava. Ei ihme, jos ihmiset ovat suivaantuneet politiikkaan. Tähän markkinarakoon Harkimon ja Jungerin liike yrittää iskea. Liike lyö kirveensä kiveen, veikkaan.