Lehtikuva/John Macdougall

Pintaa syvemmältä

Kävin Barcelonassa syyskuussa 2013 KU:n entisen ulkomaantoimittajan Markku Vainion järjestämällä toimittajien opintomatkalla, jolloin muun muassa tavattiin aluehallinnon edustajia. Tämä oli puhtaasti ”fact finding mission”, jossa selvitettiin tärkeätä yhteiskunnallista prosessia. En kuitenkaan itse malttanut olla osallistumatta valtavaan itsenäisyysmarssiin kaupungin keskustan halki.

Nyt jälkeenpäin joutuu miettimään, oliko tällainen kannanotto ihan perusteltu. Ehkä täysi itsenäisyys ei ole paras ratkaisu? Katalaanit tarvitsevat kyllä laajempaa itsehallintoa ja ulkomaailman tukea Madridin töykeyttä vastaan, mutta täysi itsenäisyys ei ehkä sittenkään ole paras ratkaisu.

EU ei voi hyväksyä jäsenvaltioiden murenemista.

Tämän päivän Euroopassa uusien valtioiden luominen on nimittäin melko mahdotonta. Niitä voisi luoda, mutta niiden toiminta EU:n ulkopuolella olisi varsin vaivalloista. Joschka Fischer, entinen ulkoministeri ja Saksan laajakatseisimpia poliitikoita, on kuvannut näitä vaikeuksia: Katalonia on saavuttanut nykyisen vaurautensa suurelta osin Espanjan liityttyä EU:hun vuonna 1986. Katalonia ei Madridin vastustaessa voisi päästä EU:n jäseneksi, vaan jäisi syrjäiseksi ja köyhäksi omaehtoistoimijaksi. Irtautuminen voisi johtaa sotaan, kuten Jugoslavian tapauksessa.

Ennen kaikkea EU ei voi hyväksyä jäsenvaltioiden murenemista. EU on kansallisvaltioiden, ei maakuntien liitto. Jos Katalonia itsenäistyisi, saaden ehkä seuraajia, EU joutuisi syvään kriisiin.

ILMOITUS

Fischerin mukaan Pohjois-Irlanti osoittaa, kuinka integraatio EU:n sisällä voi madaltaa valtioiden välisiä rajoja ja niiden historiallisia vastakkaisuuksia. Euroopan hajottaminen pienempiin yksikköihin olisi nurinkurista tilanteessa, jossa Eurooppa päinvastoin tarvitsee enemmän painoa kilpailussa Kiinan, Intian ja Yhdysvaltojen kanssa.

Hän tarjoaa esimerkkinä Saksan, joka Espanjasta poiketen on liittovaltio. Siellä käydään jatkuvaa köydenvetoa rahojen jakautumisesta liittovaltion ja osavaltioiden, eli varakkaampien ja köyhempien maakuntien välillä. Aina päästään kuitenkin sopuun.

Epäsuorasti Fischer siis ehdottaa Espanjan muuttamista liittovaltioksi, mutta senkin maan pääministeri Mariano Rajoy epäilemättä torjuisi raivokkaasti, luultavasti antamalla vangita esityksen tekijät. Katalonian päämies Carles Puigdemont on toistaiseksi pystynyt välttämään vangitsemisen pysyttelemällä ulkomailla, kuten Helsingissä.

Nyt Puigdemontin osoite on Waterloo, Brysselin esikaupunki, tunnettu lähinnä Napoleonin kohtalokkaan tappion paikkana noin 200 vuotta sitten. Nyt saamme jännittää, tuleeko Waterloo olemaan Rajoyn vai Puigdemontin tappion paikka.

EU-parlamentin liberaalijohtaja Guy Verhofstadt suhtautuu samoin kielteisesti Katalonian lokakuiseen itsenäisyysjulistukseen – hänen mielestään ei ole kunnolla selvitetty, että väestön enemmistö olisi itsenäisyyden puolella. Hänen omassa taustaryhmässään, Belgian flaamien joukossa, eräät piirit myös vaativat itsenäisyyttä. Hänestä ratkaisun pitäisi kuitenkin molemmissa tapauksissa olla monikulttuurinen, monikielinen federaalinen valtio monikulttuurisen, monikielisen ja federaalisen Euroopan sisällä.

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ilmoitti lokakuussa, ettei hän halua Katalonian itsenäistyvän, koska tämä voisi kannustaa muita alueita seuraamaan esimerkkiä, jolloin EU tulisi mahdottomaksi hallita.

– En haluaisi Eurooppaa, joka 15 vuoden päästä koostuisi noin 98 valtiosta. On jo kohtalaisen vaikeaa, kun on 28 jäsentä, ja kun niitä tulee olemaan 27, ei ole helpompaa. Mutta jos niitä olisi 98, tämä olisi jo mahdotonta. (Luku 98 viittaa EU:n tilastoinnissa käytettyjen maakuntien määrään, luku 27 taas brexitin jälkeistä tilannetta.)

Kirjoituksessaan Ydin-lehden maaliskuun numerossa Hannu Reime toteaa Katalonian ongelman johtuvan pitkälti siitä, ettei Espanjasta koskaan tullut liittovaltiota. Jos näin olisi tapahtunut, katalonialainen nationalismi olisi jäänyt marginaaliseksi äärimmäisyysliikkeeksi. Ratkaisuksi hän ehdottaa toimia, jotka ohittaisivat toisensa poissulkevia nationalismeja ja niihin kuuluvaa hysteriaa.

– Ehkä tulevaisuudessa Espanjan tasavalta ja Portugali voivat yhdistyä Iberian federaatioksi, jossa niemimaan kansallisuuksilla – kastilialaisilla ja muilla kastiliankielisillä, portugalilaisilla, katalaaneilla, galicialaisilla ja baskeilla – olisi samat tasa-arvoiset demokraattiset ja kansalliset oikeudet eikä mikään kansakunta pyrkisi hallitsemaan toisia.

– Jos mielikuvitusta haluaa jatkaa tästä eteenpäin, niin Iberian federaatio olisi luonteva osa Euroopan Yhdysvaltoja, demokraattista liittovaltiota, jossa asioista päätetään läheisyysperiaatteen mukaan, niin alhaalla kuin mahdollista ja niin ylhäällä kuin välttämätöntä.

Reime ei kuitenkaan oikein usko, että tällainen toteutuisi kapitalistisen tuotantotavan vallitessa.