Sotahaukat iskivät Syyriaan ojentaakseen al-Assadia sotarikoksista. Tosin kemiallisen aseen käytöstä on ollut vain median kertomuksia, ei tutkittua tietoa. Isku Syyriaan toteutettiin kyseenalaisin perustein, tekemättä kunnon arviota sen vaikutuksista.
Tällä kertaa ohjusannos tuplattiin viimevuotisesta noin sataan. Ohjukset maksavat pari miljoonaa dollaria kappale. Aseteollisuus on siis jo voittanut tämänkin sodan.
Lännen sotahaukkoina ovat jälleen olleet Yhdysvallat, Ranska ja Iso-Britannia. Ranskan Macronilla on ongelmia lakkoliikkeen vastustaessa työehtoja heikentäviä ”uudistuksia”, ja Britannian Maylla on päänsärkynä brexit ja alhainen suosio. Trumpin hallinto on epäsuosittu, hajanainen ja rikostutkintojen kohteena. Ulkoista vihollista siis kaivataan.
Aseteollisuus on jo voittanut tämänkin sodan.
Samat maat ovat ”Syyrian ystävinä” myyneet aseita Syyrian oppositiolle yli 20 miljardin dollarin arvosta. Maltillinen oppositio on sodassa tuhoutunut ja ääri-islamistit nousseet keskeiseksi hallituksen vastavoimaksi. Näiden maiden Nato-liittolainen, Turkki, miehittää kurdien demokraattista Afrinia Pohjois-Syyriassa.
Vuonna 2001 Yhdysvallat hyökkäsi liittolaisineen tekaistuin perustein Afganistaniin ja vuonna 2003 Irakiin. Vuonna 2011 ajettiin Libya kaaokseen syrjäyttämällä Moammar Gaddafin hallinto. Viimeksi on Syyria ajettu sisällissotaan ja kaaokseen. Tuloksena on valtava pakolaisongelma lähialueella, vain pieni osa heistä on tullut Eurooppaan.
Sotimisen inhimillinen ja taloudellinen hinta on suunnaton. Talousnobelisti Joseph Stiglitz laski vuonna 2015, että Irakin sota oli maksanut Yhdysvalloille 6 000 miljardia dollaria, josta valtaosa päätyi sotabisnekseen sijoittaneiden taskuun. Bisnes-eliitti on kyennyt johtamaan sotahaukkojen avulla politiikkaa ja tekemään jännityksen kiristämisestä ja vastakkainasettelusta normaalia politiikkaa.
Iskut Syyriaan hyödyttävät asebisnestä ja pahentavat jännitystä suurvaltojen välillä. Asefirmat voivat odottaa uusia tilauksia ja osakkeenomistajat muhkeita osinkoja.
Sotimalla ei voida ratkaista Lähi-idänkään ongelmia. Sotaa laajentamalla niitä tuotetaan lisää, ja ensimmäisenä kärsii siviiliväestö, ei al-Assad. On palattava neuvottelupöytään ja ryhdyttävä etsimään diplomaattista ratkaisua, tätä rauhanliike vaatii. ”Silmä silmästä johtaa siihen, että ennen pitkää koko maailma on sokea” (Mahatma Gandhi).
Hannu Ketoharju
Joensuu