Jussi Virkkunen

Tällä kertaa eduskunnan kuulumiset kertoo Kari Uotila.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Kari Uotila, mikä oli eduskunnan tärkein asia tällä viikolla?

Tällä viikolla on ollut todella monta tärkeää asiaa. On vaikea nimetä vain yhtä. Tiistaina oli lähetekeskustelussa julkisen talouden suunnitelma (JTS), sitten oli kasvupalvelu- ja maakuntalakipaketti ja sitten oli varhaiskasvatuslaki.

Varhaiskasvatuslaki on meille hyvin tärkeä, koska siinä hallitus ei ole perumassa leikkauksia, joita ryhmäkokoihin ja subjektiivisen päivähoito-oikeuteen liittyy. Laki sinänsä on tervetullut.

Sitten torstaina oli kansalaisaloite aktiivimallin kumoamiseksi. Se on vasemmistoliitolle erittäin tärkeä. Olemme täysin voimin olleet hanketta tukemassa.

Mikä oli eduskunnan kuohuttavin asia tällä viikolla?

ILMOITUS

Minusta kuohuttavin asia oli Hjallis Harkimon operaatio eli lähtö kokoomuksesta. Kyllähän se oli iso asia. Summasin itse Facebookissa niin, että nyt näyttää siltä, että kaikki alkuperäiset hallituspuolueet ovat ”hajonneet”.

Perussuomalaiset ovat jo hajonneet, kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen tekee työtä keskustan hajottamisprosessissa ja Hjalliksen irtiotto kertoo siitä, että jonkinlainen hajaannus on myös kokoomuksen sisällä.

Tilanne on poliittisesti todella mielenkiintoinen.

Harkimon ulostulo ja eräänlainen kapina siitä, että ultramarkkinaliberaalit eivät ole tyytyväisiä hallituksen ja kokoomuksen linjaan, tuntuvat uskomattomilta. Ei näin markkinaliberaalia ja näin yksityistämis- ja markkinaehtoista politiikkaa ole tässä maassa aiemmin nähty.

Minkä parissa itse työskentelit eniten tällä viikolla?

Julkisen talouden suunnitelmaa käsiteltiin valtiovarainvaliokunnassa ja sen lisäksi sote-asioita. Perjantaiaamuna olin verojaostossa, jossa käsiteltiin maakuntaverotusta. Me olemme sitä mieltä, että maakunnallinen itsehallinto on täysin näennäinen ellei siihen tule mukaan maakuntaverotus. Katsotaan nyt, miten asia etenee. Hallitushan on maakuntaverotuksen torpannut.

Pienempiä asioita oli koiravero, joka on ollut voimassa melkein tarkalleen 50 vuotta. Koiraveron poistaminen on sellainen muutos, että sen perään ei hauku oppositio eikä edes koirat. Yksikään kunta ei nimittäin viime vuonna enää koiraveroa perinyt.

Mikä oli vasemmistoliitolle tärkein asia tällä viikolla?

Sanoisin, että se oli varhaiskasvatuslaki. Lähetekeskustelussa me korostimme, että on hyvä, että laki tulee ja siinä on hyviäkin elementtejä. Se ei kuitenkaan poista niitä virheitä, joita aikoinaan on tehty.

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen on tunnustettu virheeksi hallituspuolueidenkin taholta. Se pitäisi korjata heti, eikä odottaa seuraavaa vaalikautta.

Toinen tärkeä asia oli kasvupalvelulaki. Siinä on todella törkeää se, että hallitus yksityistämisvimmassaan haluaa viedä myös työvoimapalvelut ja -välityksen markkinoille. Se on aivan käsittämätöntä.

Mikä asia jäi tiedotusvälineiltä huomaamatta?

Varhaiskasvatuslakiin liittyy myös se, mikä on jäänyt medialta huomaamatta. Kokoomuksen konkaripoliitikko Ben Zyskowicz totesi debattikeskustelussa kahteen kertaan, että hän on kääntänyt takkinsa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamisen suhteen. Hän tunnusti olleensa väärässä, kun hän aikoinaan oli sitä mieltä, että päivähoito-oikeutta pitää rajoittaa.

Zyskowicz totesi kahteen otteeseen salissa, että haavoittuvimmassa asemassa olevat lapset ja perheet tarvitsevat kaikkein eniten varhaiskasvatusta. Minusta tähän olisi tiedotusvälineiden pitänyt tarttua.

Sarjan aiemmat osat voi lukea täältä