Kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimon eron kokoomuksesta voisi laittaa yhden narsistisen miehen shown piikkiin. Harkimo turhautui, kun hän ei saanut sitä valtaa, jota hän odotti yrittäjätaustansa tuovan.
Yhden kansanedustajan ero saattaa kuitenkin viedä kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon himoitseman pääministerin paikan. Kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja Ben Zyskowicz sanoi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa, että ”uusi poliittinen liike voi nakertaa kokoomuksen kannatusta ratkaisevalla tavalla seuraavissa eduskuntavaaleissa”.
Tyytymättömyys koko hallitusta kohtaan kasvaa, mikä kasvattaa kokoomuksen pelkoa sivuraiteelle joutumisesta tulevien vaalien jälkeen. Tuoreen kyselyn mukaan enemmistö eli 60 prosenttia oli sitä mieltä, että hallitus on onnistunut tehtävässään melko huonosti tai huonosti.
On vaikea kuvitella, miten SDP ja kokoomus mahtuvat samaan hallitukseen.
Mennäänkö kohti punamultaa?
Kokoomukselle on todellinen uhka, jos Harkimo perustaa liikkeen, joka pyrkii myös eduskuntaan. Jo parinkin kansanedustajan menetys pääkaupunkiseudulla saattaa tehdä tilaa demareille.
SDP hengittää jo kokoomuksen niskaan, ja puolueen kannatus oli kokoomusta suurempi viimeisimmän HS-gallupin mukaan.
Häviö demareille saattaa tarkoittaa kokoomukselle valtatietä oppositioon. On vaikea kuvitella, miten SDP ja kokoomus mahtuvat samaan hallitukseen. Puheenjohtaja Antti Rinteen johtamat demarit ovat siirtyneet vasemmalle. Rinne on uhannut perua ainakin aktiivimallin, soten valinnanvapauden ja monta muuta kokoomukselle tärkeää asiaa.
Keskustalaisten tälle eduskuntakaudelle havittelema punamulta saattaakin toteutua seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, vaikka keskusta menettäisi kannatustaan.
Hallituksen ylivalta turhauttaa
Olipa enemmistöhallitus minkä värinen tahansa, se päättää asioista kansanedustajiensa tuella. Harkimon kritiikki asioiden pienessä piirissä päättämisestä osuu osittain oikeaan.
Hallituksessa puolueidensa puheenjohtajat – Juha Sipilä (kesk.), Petteri Orpo (kok.) ja Sampo Terho (sin.) – ovat viimeisiä portinvartijoita, jotka neuvottelevat poliittisesti merkittävistä asioista sekä ratkovat puolueiden keskinäisiä kiistoja.
Eduskunnassa taas hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat pitävät ”rivit suorassa”, kuten ilmaisu kuuluu. Jo tämän ilmaisun sisältävän kurinalaisuuden voi kuvitella nostavan Harkimolle kylmän hien pintaan entisenä yritysjohtajana.
Ei eväitä kansanliikkeeksi Ranskan malliin
Pitkään politiikkaa seurannut, entinen vasemmistoliiton puoluesihteeri Ralf Sund torppaa arviot Ranskan malliin syntyvästä liikkeestä.
Ranskassa Macron nousi poliittisten puolueiden ulkopuolella olevan liikkeen vauhdittamana presidentiksi, ja sama liike keräsi suuren osan parlamenttipaikoista.
– Onko Suomen toimintaympäristö sellainen, että Macronin tapainen liike olisi Suomessa mahdollinen?, kysyy Sund ja vastaa:
– Ei ole.
Harkimon projektissa ei ole nähty vielä yhtään Macronin tavoin valovoimaista nimeä, joka saisi aikaan kansanliikkeen.
– Kärkihahmo puuttuu. Liikkeellä pitäisi olla valovoimainen johtaja, toteaa Sund.
Ollako liike vai puolue?
Liikkeen perustaminen puolueen sijaan ei ole uusi veto Suomessa. SKDL perusti jo vuoden 1988 presidentinvaaleihin Liike 88:n Kalevi Kivistön tueksi.
Tuolloin 1980-luvun lopulla kipuiltiin laajemminkin puolueiden jähmeydestä. Vastaukseksi tähän yhteiskunnalliseen huutoon syntyi vihreät, jotka taipuivat liikkeestä puolueeksi. Viimeisin kansanliike koottiin presidentti Sauli Niinistön valinnan taakse.
Puolueet kantavat käytäntöjään heikompaa mainetta, ja toisaalta liikkeitä ihannoidaan puolueita demokraattisimpina. Mahdollinen Harkimon ja kumppaneiden liike saattaa yhtä hyvin olla isojen egojen johtama trippi, jonka ympärille kokoontuu hyvätuloista, markkinaliberaalia eliittiä.
Kokoomukseen ovat perinteisesti mahtuneet markkinaliberaalit ja europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen tyyppiset sosiaalisista kysymyksistä ainakin retorisesti kiinnostuneet poliitikot.
Harkimolle saattoi olla liikaa kokoomuksen jo vasemmistoliiton puheenjohtajalta Claes Anderssonin lanseeraama slogan: kaikkein heikoimmassa asemassa olevista pidetään huolta.
Kokoomuksen imago alkaa hajota
Puoluesihteeri Taru Tujusen aikaan kokoomus teki strategisen valinnan, jossa systemaattisesti haettiin uusia äänestäjiä ja perinteiset kannattajat jätettiin vähäisemmälle huomiolle. Näillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokoomus, ellei halunnut äänestää konservatiivista keskustaa.
Näyttää, että hjallikset ovat saaneet tarpeekseen kokoomuksen yleispuolueimagosta. Puolue on mahtunut hallitukseen niin SDP:n, vasemmistoliiton tai rasismiin kallellaan olevan perussuomalaisten kanssa.
Kokoomus on kalastellut ääniä niin demarien, vihreiden kuin puheenjohtaja Timo Soinin johtaman perussuomalaistenkin suunnalta. Tästä syystä puhtaasti markkinaliberaalit ovat jääneet vähäisemmälle huomiolle puolueessa.
Kokoomus ajanut markkinaliberalismia hallituksessa
Sen sijaan hallituspolitiikassa on vahva pyrkimys markkinaliberalismin suuntaan. Hallitus on monin eri tavoin purkanut työmarkkinoiden sääntelyä ja siirtänyt vastuuta työntekijöille ja työttömille itselleen. Irtisanomista on helpotettu. Hallitus väittää, että alle 20 työntekijän yritysten yksilöllisen irtisanomisen helpottamiselle on laaja tuki.
Sote-uudistuksen myötä siirretään massiivisesti verotuloja yksityisille yrityksille. Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) on yrittänyt ajaa useita yksityistämishankkeita raideliikenteeseen. TE-keskusten palvelut siirretään sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä yksityisille yrityksille.
Markkinaliberalismia löytyy kaikista hallituspuolueista. Keskustan ministereistä Sipilällä ja Bernerilla on vankka yrittäjätausta. Siniset taas ovat sote-valmistelussa vahtineet vain pienyrittäjien etua – ja onnistuneet tässä(kin) surkeasti.