Yiyi

Epäluottamus on salaliittoteorioiden parasta lannoitetta.

Huhtikuun 14. tieteen puolesta marssittiin yli 200 kaupungissa maailman eri kulmilla. Tiedemarssi keräsi väkeä muun muassa Delhissä, Sydneyssä, Durbanissa ja useissa Yhdysvaltojen kaupungeissa.

Viime vuonna, kun marssi järjestettiin ensimmäistä kertaa, protestin kohteena oli tiedevastainen politiikka. Kuluvan vuoden teema oli koulutus. Suomessa marssittiin 2017, tänä vuonna tapahtumaa ei järjestetty. Kansallinenkin huoli tieteen roolista koulutuksessa on silti suuri. Tiedeperustan puuttuessa ihmisen mieli on altis uskomuksille ja verkossa vilkkaasti leviäville salaliittoteorioille.

Ilmiöinä ne eivät ole uusia, mutta nopea tiedonvälitys auttaa samanhenkisiä ihmisiä löytämään toisensa. Kun yksityisajattelijat löytävät toisensa ja liittoutuvat, heidän näkyvyytensä ja kenties myös uskottavuutensa muiden silmissä kasvaa.

Erityisen suosittuja salaliittoteoriat ovat diktatuureissa, joissa ihmiset uskovat viranomaisten ja poliitikkojen valehtelevan, eivätkä välttämättä väärässä olekaan.

Salaliittoteorioiden ote ihmisistä pitää kauan. Yli puolet yhdysvaltalaisista uskoo, että tietoja John F. Kennedyn salamurhasta pimitetään edelleen. Yhtä monen mielestä on ilmeistä, että maan hallitus salailee 9/11-tapahtumiin liittyviä tietoja.

Kuva pallosta ei vakuuta litteään maanpiiriin uskovia

ILMOITUS

Viime syksynä julkisuutta saivat flat earth- eli litteän maanpiirin -kannattajat, kun kalifornialainen Mike Hughes aikoi lentää omatekoisen rakettinsa kantamana 550 metrin korkeuteen todistaakseen, että maa ei ole pallo. Toistaiseksi Hughes ei ole onnistunut hankkeessaan.

Litteään maanpiiriin uskovien mielestä todisteet maapallon kaarevuudesta ovat Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto Nasan vääristelemää tietokonegrafiikkaa. Tosiasiassa maanpiirin keskellä on pohjoisnapa ja sen reunoja ympäröi Antarktis, valtava jäämassa, jonka harvoja saavutettavia maihinnousupaikkoja vartioidaan tarkasti.

Miksi Nasa sitten vääristelee totuutta? Ensinnäkin se tukee hallitusten, avaruusjärjestöjen ja tieteen propagandaa. Toisekseen se pimittää raamatun totuuden. Kolmas syy löytyy Antarktisen jäätikön rikkauksista, joista hyötyminen halutaan jättää harvojen haltuun.

Viime vuonna Yhdysvalloissa järjestetyssä flat earth-konferenssissa salaliittoteoreetikot listasivat Nasan lisäksi muitakin huijaukseen syyllisiä. Esittäjän näkökulmasta riippuen heitä löytyi ainakin saatanasta, sionisteista, illuminaatista ja Vatikaanista.

Eräs suosittu salaliittoteoriana pidetty uskomus liittyy lentokoneiden jälkeensä jättämiin vanoihin. Niiden huhutaan sisältävän kemikaaleja, joiden tarkoituksena väitetään yleensä olevan joko ilmastoon tai ihmisen psyykkisiin toimintoihin vaikuttaminen.

Tammikuussa Puolassa levisi huhu, jonka mukaan saksalaisilta kentiltä nousevat NATOn koneet levittävät Puolaan kemikaaleja tavoitteenaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen.

Autismikohun jälkijäristykset näkyvät tuhkarokkoepidemioina

Joskus salaliittoteoriat ovat haitallisia tai jopa vaarallisia. Lasten rokottaminen Britanniassa ja Yhdysvalloissa romahti vuoden 1998 jälkeen, kun lääketieteen tohtori Andrew Wakefield väitti löytäneensä näyttöä siitä, että tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaavalla MPR eli kolmoisrokotteella oli yhteys autismiin.

Wakefieldin väitteet on sittemmin osoitettu vääräksi moneen kertaan ja vuonna 2010 häneltä kiellettiin lääkärintoimen harjoittaminen Britanniassa. Uudet tutkimukset ja hallinnolliset toimenpiteet eivät ole onnistuneet vakuuttamaan kaikkia ja tuhkarokkoepidemiat ovat yleistyneet monessa maassa laumaimmuniteetin heiketessä.

Suomessa laumaimmuniteetti on vielä korkea, mutta viime kesänä Itä-Savossa koettiin pieni epidemia, kun kuusi ihmistä sairastui tuhkarokkoon. Rokotusvastaisuutta esiintyy etenkin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla.

Luottamusta rokotuksiin heikensi vuoden 2009 sikainfluenssaa ehkäisemään tarkoitettu Pandemrix-rokotus. Se myötävaikutti narkolepsian puhkeamiseen kymmenillä ihmisillä, joista useimmat olivat lapsia tai nuoria.

CIA rokotuskampanjan taustapiruna

Toisinaan salaliittoteoria pitää paikkansa. Pakistanissa lähellä Afganistanin rajaa käynnistettiin 2010-luvulla hepatiitti B-rokotuskampanja, jonka puitteissa rokottajat kiersivät ovelta ovelle. Kampanjan taustalta paljastui CIA, jonka todellisena tavoitteena oli löytää Osama bin Laden.

Jo ennen kampanjan käynnistymistä alueella huhuttiin ilmaisten rokotteiden takana olevan jotain muuta kuin huoli köyhien sairastumisesta. Rokotusten väitettiin aiheuttavan hedelmättömyyttä tai levittävän hi-virusta. Taliban varoitti ihmisiä rokotuksista, joiden se sanoi olevan Yhdysvaltojen juoni.

Myöhemmin selvisi, että rokotuskampanjan takana todella oli CIA. Itse asiassa ovelta ovelle -kampanjassa kerättiin ihmisten DNA:ta ja muuta geneettistä materiaalia ja muun muassa puhelutietoja, jotka lopulta paljastivat bin Ladenin sijainnin.

Kun tieto CIA:n sekaantumisesta asiaan levisi, taliban-järjestö kielsi rokotukset ja murhasi 60 poliorokotuksia hoitanutta työntekijää ja heidän turvahenkilöään. Tiedustelujärjestön huijausoperaatio rapautti ihmisten luottamusta rokotuksiin ja etenkin niiden järjestäjiin.

Lähes kokonaan muusta maailmasta hävinneeseen polioon sairastutaan edelleen sekä Afganistanissa että Pakistanissa.

Toukokuussa 2014 Valkoinen talo ilmoitti, että CIA lopettaa vakoilutarkoituksessa järjestämänsä rokotuskampanjat.

Faktat eivät vaikuta salaliittouskovaiseen

Salaliittoteorioihin uskotaan, koska ne tarjoavat yksinkertaisia selityksiä monimutkaisille ilmiöille. Tunne siitä, että on saanut selville jotain, jonka valtaapitävät haluavat salata, ruokkii ihmisen kokemusta omasta ja viiteryhmän tärkeydestä ja erityisyydestä. Selittäviä tekijöitä ovat myös vähäinen koulutus ja julkista valtaa kohtaan tunnettu epäluottamus.

Erityisen suosittuja salaliittoteoriat ovat diktatuureissa, joissa ihmiset uskovat viranomaisten ja poliitikkojen valehtelevan, eivätkä välttämättä väärässä olekaan.

Salaliittoihin uskovan mielipidettä ei muuteta faktoilla tai vasta-argumenteilla. Tuhanneskaan kuva maapallosta avaruudessa ei vakuuta litteään maanpiiriin uskovia. Rokotusten vastustajaa on turha yrittää vakuuttaa niiden tarpeellisuudesta tosiasioihin vetoamalla. Yleensä ihminen vain tarrautuu uskomukseensa entistä tiukemmin.

Jos salaliittoteorioita halutaan karsia, on vallanpitäjien ja päätöksenteon avoimuus tärkeää. Suoranainen valehtelu ja siitä kiinnijääminen ovat luonnollista lannoitetta epäluottamukselle ja salaliittoepäilyille.

Tieteellisen tietoon perustuva analyyttinen ajattelu on hyvä väline arvioida niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassakin kulovalkean tavoin leviäviä enemmän tai vähemmän paikkansa pitäviä olettamuksia, siksi koulutus puolustaa paikkaansa tiedemarssin teemana.