Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on liian tärkeä tosi-tv-farssiksi, mutta aineksia satiiriin se tarjoaa jatkuvasti. Tätä kirjoitettaessa viimeisin käänne on Talouspolitiikan arviointineuvoston 3. huhtikuuta antama lausunto valtiovarainvaliokunnalle.
Lausunto on hallituksen näkökulmasta lohdutonta luettavaa. Tai olisi, jos hallitus suhtautuisi lainsäädäntöön ja yhteiskunnan keskeisiin instituutioihin vakavasti.
Sote-uudistuksella tavoitellaan merkittäviä kustannussäästöjä, mutta hallituksen esityksistä ei käy ilmi, miten ne saavutetaan.
Sote-uudistuksen ainoat todelliset tavoitteet ovat maakuntauudistus ja laajamittainen julkisten toimintojen yksityistäminen.
Arviointineuvosto huomauttaa myös, että säästötavoite on ristiriidassa toisen keskeisen tavoitteen eli peruspalveluiden parantuvan saatavuuden kanssa. Hallitus ilmeisesti toivoo, että peruspalveluiden parempi saatavuus vähentää kalliimman erikoissairaanhoidon tarvetta ja siten säästyvillä varoilla voidaan rahoittaa peruspalveluita.
Sote-uudistuksen eri tavoitteet ovat niin vahvasti toistensa kanssa ristiriidassa, että on vaikea uskoa esitysten laatijoiden itsekään uskovan niiden voivan toteutua. Tulkitsen arviointineuvoston noteeraamaa konkreettisten määrätavoitteiden puuttumista tämän merkkinä.
Tärkeä esimerkki tästä on pyrkimys pienentää Suomen kansainvälisesti verrattuna huomattavan suuria terveyseroja. Tietääkseni hallituksen esityksissä ei kerrota, mitä lainsäätäjä terveyseroilla tarkoittaa saati että asetettaisiin kaventumiseen liittyviä määrällisiä tavoitteita.
Toiveet ja epämääräiset pyrkimykset eivät ole hyvä politiikan teon perusta. Tässä vaiheessa johtopäätös voi olla vain, että sote-uudistuksen ainoat todelliset tavoitteet ovat maakuntauudistus ja laajamittainen julkisten toimintojen yksityistäminen.
Terveyserojen kaventaminen, palveluiden parempi saatavuus ja jopa kustannussäästöt ovat uudistuksen julkilausuttuja tavoitteita, mutta esityksistä ei käy ilmi, miten ne aiotaan saavuttaa. Jos aiheesta laaditaan oikea näytelmä, keisarin uudet vaatteet on sopiva keskeinen metafora.
Kirjoittaja on VATT:n ja Helsingin yliopiston yhteinen julkistalouden professori