Vuosi 1920, rajavartioasema Marokossa. Ranskalaismieheltä poistetaan käsiraudat, hänen kuulustelunsa voi alkaa. Varsinaisen kuulustelun sijasta syvennytään hänen eli elokuvan päähenkilön Albertin (Albert Dupontel) kertomaan pitkään ja yllättäviä käänteitä sisältävään värikylläiseen tarinaan. Se alkaa ensimmäisen maailmansodan viime hetkistä. Vihollista suurempi uhka eri sukupolviin kuuluville sotakaveruksille Albert ja Edouard (Nahuel Perez Biscayart) on heidän esimiehensä luutnantti Pradelle (Laurent Lafitte).
Luutnantin inhottava käsky johtaa tapahtumasarjaan, jonka tiimoilta nähdään rauhan koitettua tilintekojen suma monella näyttämöllä ja vaihtuvin kokoonpanoin. Niissä tärkeä osansa on sekä aikuisilla naisilla että reippaalla pikkutytöllä (Heloise Balster).
Sotatapahtumat rajoittuvat alkuun, mutta ne heijastuvat sitäkin voimallisemmin jatkoon.
Kaiken pohjalla on tuttuakin tutumpi hyvän ja pahan matsi.
Erääseen henkilöistä sota jättää ikävät jäljet. Niiden paikkaamiseen valtiovalta tarjoaa kirurgista apua. Kyseisen henkilön ratkaisu on kuitenkin toinen. Vaihtuvat naamiot hänen kasvoillaan tuovat elokuvaan pienen fantasiamausteen.
Visuaalisesti Näkemiin taivaassa on muutenkin poikkeuksellisen nautittava tuttavuus, todellinen ilo silmälle. Värejä, valaistusratkaisuja, lavasteita ja liikkuvaa kameraa on käytetty taidokkaasti ilman tekotaiteellisia piruetteja. Leffan tietty ”jalat irti maasta” -asenne näkyy muutenkin kuin sen nimessä.
Ilmaisun, mielikuvituksen lennon ja osin myös tarinan sotaan liittyvän lähtökohdan osalta Näkemiin taivaassa rinnastuu Jean-Pierre Jeunet’n häikäisevään ohjaustyöhön Pitkät kihlajaiset (2004). Sen tasolle uudempi tulokas ei yllä, mutta erottuu kokonaisvaltaisen elokuvallisen puhtinsa ansiosta silti edukseen teatteriohjelmiston valtavirrasta. Näkemiin taivaassa on fiksu ja viihdyttävä suuren yleisön elokuva, ei ”ranskalainen taidefilmi”.
Näkemiin taivaassa on pariin vuoteen rajoittuva kronikka, viiltävää tragiikkaa, vapauttavaa huumoria ja hienovaraista sadunomaisuutta sisältävä satiirinen draamakomedia, spielbergmaisesti välkehtivä seikkailu 1920-luvun alun Pariisissa, ja vähän muuallakin.
Kaiken pohjalla on tuttuakin tutumpi hyvän ja pahan matsi. Siihen on saatu sympaattista otetta ja ilmettä kuin myös ajatonta aatosta: tarinan pahis on talousrikollisena ja muutenkin mulkkuna miehenä paatuneen konnan arkkityyppi.
Albert Dupontel hoitaa osansa mallikkaasti sekä käsikirjoittaja-ohjaajana että pääosanesittäjänä ilman että vaikutelmana olisi narsistinen palloilu.
Elokuvan kirjallisen lähtökohdan tunnistaa helposti. Samanniminen Pierre Lemaitren arvostetulla Goncourt-kirjallisuuspalkinnolla palkittu romaani (2013, suomennettu 2014) on tiivistetty kässärissä yllättävänkin hyvin, tarinan runko on tiivis ja johdonmukainen. Materiaalia on runsaasti, ja se soljuu tapahtumien virrassa pakottomasti: parituntinen sujuu kuin siivillä.
NÄKEMIIN TAIVAASSA (Au revoir la-haut, Ranska-Kanada 2017) Ohjaus ja käsikirjoitus Albert Dupontel. Perustuu Pierre Lemaitren romaaniin. Pääosissa Albert Dupontel, Nahuel Perez Biscayart, Laurent Lafitte, Niels Arestrup, Emilie Dequenne. Ensi-ilta on 6.4. ★ ★ ★ ★