Annina Mannila

On tärkeää kysyä, mitä olemme tekemässä, miksi ja kenen vuoksi.

Työtä syntyy ihmisten tarpeista ja ongelmista, joihin tarvitaan ratkaisuja. Koska ihmisten ongelmat ja tarpeet ovat ehtymättömiä, työ on sitkeänä pysyvä ilmiö yhteiskunnassa, eikä se muutu digitalisaation tai robotisaation vuoksi.

Tämä on aivotutkijoiden Minna Huotilaisen (s.1968) ja Katri Saarikiven (s.1983) tuoreen teoksen Aivot työssä lähtökohta. Teoksessa hahmotetaan, miten voisimme huolehtia aivoistamme ja kehittää työnteon käytäntöjä koko työyhteisön parhaaksi.

Minna Huotilaisen mukaan USA:ssa on tunnistettu ilmiö nimeltä presentationismi eli työnteon esittäminen. Pomolle näytellään kiireistä ja tärkeää tehopakkausta, jonka kalenteri on aina täynnä, ettei kukaan epäilisi luuseriksi tai saamattomaksi.

”Valitettavasti tämän kaiken puuhakkuuden takana on edelleen ruumiillisen raadannan etiikka.”

– Joka haluaa esittää kiireisen tehokasta työntekoa, ei ole vielä oivaltanut, miltä nykyajan tehokas työnteko näyttää, kun emme enää kaiva ojaa tai kaada puita. Tämän päivän tehokas työnteko on paljolti oppimista, ajattelua ja erilaisten vaihtoehtojen testaamista. Palaverista toiseen juokseminen ja sähköposteihin vastaaminen ei välttämättä ole työn lopputuloksen kannalta tehokkain tapa toimia.

Huotilainen muistuttaa, että yhä useamman työn kohteena on toinen ihminen eli asiakas tai potilas, jonka näkökulmasta työn tekemistä olisi arvioitava.

ILMOITUS

– Olisi kysyttävä, onko jokin työtehtävä lopputuloksen kannalta katsottuna kerta kaikkiaan turha. Mitä potilas hyötyy loputtomasta raportoinnista? Valitettavasti tämän kaiken puuhakkuuden takana on edelleen ruumiillisen raadannan etiikka. Tehokas työskentely saattaakin usein vaikuttaa laiskottelulta, pelkältä sohvalla istumiselta.

– Jos potilas tiedustelee sairaanhoitajalta sähköpostitse jotain asiaa, kannattaisi miettiä, olisiko tehokkaampaa, jos potilas tulisi paikan päälle kertomaan, mikä on vointi. Kahvikupillisen äärellä saavutettaisiin kokonaisvaltaisempi ratkaisu ja säästyttäisiin ehkä kymmenien peräkkäisten sähköpostien kirjoittamisen vaivalta.

Huotilaisen mukaan pitäisi siis kysyä, mitä me olemme tekemässä, miksi ja kenen vuoksi.

– Kun yritetään hoitaa nopeasti monta pientä asiaa, kokonaiskuva hukkuu. Työntekijöiltä yritetään nipistää pois viimeisetkin hiljaiset hetket ja tauot, jolloin aivoilla olisi mahdollisuus palautua. Kahvi- ja ruokataukojen tarpeellisuus perustuu vankkoihin tutkimustuloksiin niiden työntekijän jaksamisen kannalta.

Palkaton työ on lisääntynyt

Huotilaisen mukaan teollisuuden alkuaikoina tehtaanomistaja palkkasi työntekijöitä ”roboteiksi” yksinkertaisiin työtehtäviin. Tämänkaltainen työsuhteen ja yritystoiminnan välinen suhde on monelta osin kadonnut ja kääntynyt päälaelleen. Yrittäminen ja palkkatyö ovat edelleen jyrkästi erillään, vaikka yhä useampi toimii alihankkijana yksinyrittäjänä.

– Työajan käsite on edelleen sidoksissa tehdastyöhön. Työaika koskee työntekijöitä, ei yrittäjiä. Vain rekkakuski- tai taksiyrittäjien työaikaa kontrolloidaan. Yliopistolla on kellokortit, joilla kontrolloidaan työntekijän työaikaa, vaikka monet vastailevat työpuhelimiin ja sähköposteihin iltaisin ja viikonloppuisin. Ranskassa ei kello 20 jälkeen saa yliopiston pomo soitella työntekijöille.

Huotilainen muistuttaa, että palkaton työ on lisääntynyt ja muuttunut tunnistamattomaksi kännyköiden ja tietokoneiden aikakaudella. Töitä voi tehdä periaatteessa missä vain eivätkä aivot lopeta yöllä ongelmanratkaisuja.

– Unen aikana aivot tekevät jopa rankemman työpäivän kuin valveilla ollessa, kun aivot tallentavat päivän kokemuksia ja tuntemuksia omiin lokeroihin eri puolille aivoja. Kun työ kulkee mukana kaikkialle, miten työaika soveltuu tähän aivojen toimintaan? Työ vie ajatukset yhä enemmän mukanaan. Usein työ on aika kiinnostavaa ja motivoivaa, mutta jokin raja pitää olla.

”Suunnittelupöydässä eivät konkreettiset ideat synny.”

Huotilaisen mukaan pitäisi mitata työntekijän vapaa-aikaa, paljonko jää aikaa lasten- ja kodinhoitoon, ruoanlaittoon, harrastuksiin.

– Ruotsissa pienten lasten vanhemmat voivat tehdä 30-tuntista työviikkoa. Toisaalta mitä työtehtäviä tutkijalta voi ottaa pois, jos työviikko lyhenee 10 tuntia? Hölmöjähän me suomalaiset olemme, kun laitamme pienten lasten vanhemmat tekemään pisintä työpäivää.

Työntekijöitä 50 vuoden ajalta

Vaikka työ on ongelmien poistamista, työ ei ole kaikille ilo, vaan monelle työntekijälle ongelma ja kiusatuksi tulemisen keskuspaikka. Jatkuva henkisen väkivallan ja kiristyksen uhka työpaikalla on orwellilaista vallankäyttöä ja heikentää työtehoa sekä luovuutta.

Huotilaisen mukaan nykyiset parikymppiset nuoret ovat pussaamalla ja halaamalla kasvatettu sukupolvi, joiden mielestä ei ole reilua käyttäytyä työpaikalla uhkaavasti. Työelämässä on mukana työntekijöitä 50 vuoden ajalta, kolme eri sukupolvea, joiden asenteet työn tekemiseen ovat hyvin erilaiset.

– Negatiivisista tuntemuksista puhutaan nuorten keskuudessa avoimesti, miten esimerkiksi työpalaverissa johdettiin puhetta. Monissa töissä on sisäänrakennettua negatiivisuutta kuten vartijan, poliisin tai sairaanhoidon henkilökunnan töissä. Jos sen päälle tulee vielä organisaation sisältä negatiivista palautetta ja pompotusta esimiesten taholta, ollaan vaarallisilla vesillä. Armeijameininki voi tuntua hyvältä ja jämäkältä, mutta ei se niin metsänraikasta ole vaan puhdasta vallankäyttöä.

Erilaisuus työpaikalla ja suunnittelussa on kaksipiippuinen juttu.

– Erilaisuus on psykologinen kuormitustekijä, ellei työntekijöillä ole aikaa tutustua keskenään toisiinsa. Liiallinen erilaisuus poistaa työnteon ennakoivuutta.

Huotilainen kertoo tuntevansa välillä itsensä matkasaarnaajaksi kertoessaan samoja juttuja kerrasta toiseen ja ihmiset ovat aivan hämmästyneitä, että heille tuo on aivan uusia asia ja näkökulma.

– Liikunnan merkitys on parhaiten menestynyt viesti, mitä aivotutkijat ovat jaksaneet toitottaa. Työntekijä on myös oman työnsä paras asiantuntija. Ulkopuolinen konsultti harvoin pystyy parempaan. Parhaat oivallukset tehdään työn ääressä, vain työn tekemisestä syntyy aito asiantuntijuus. Duunareiden napinan kuunteleminen on työnjohdolle keskeinen ideapaja. Tästä kannattaa pitää kiinni. Herrat pitää uskaltaa haastaa. Suunnittelupöydässä eivät konkreettiset ideat synny.

Onko aivojen koolla mitään merkitystä työsuoritusten kannalta?

– Hatun koolla ei terveillä ihmisillä ole työsuoritusten suhteen väliä. Pienikokoisimmilla aivoilla kyllä pärjää siinä missä suuremmillakin, Huotilainen naurahtaa.