Parasta Arto Halosen sujuvasti kulkevassa rikosfilmissä ja psykologisessa trillerissä on sen tosipohjainen aihe. Sen yhteyteen sopivat sekä kansainväliset tuotantopuitteet että englanninkielisyys. Leffassa on mutkaton ”euroilme”.

Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1951 Kööpenhaminaan. Lyhyt historiallinen pohjustus kertoo, että Tanskan saksalaismiehityksestä vapautumisesta on kulunut kuusi vuotta.

Tuolta ajalta monella poliisilla on kokemusta yhteistyöstä natsien kanssa. Asiaa on yrittänyt tuoda päivänvaloon elokuvan päähenkilö, rikostutkija Olsen (Pilou Asbaek). Ylemmällä taholla tilintekoon lähimenneisyyden kanssa suhtaudutaan nihkeästi.

Kulisseissa joku vetelee vaarallisesti naruja toisten mielen käännyttämiseksi.

Alkutapahtumissa kansallissosialistisen ideologian vaikutuksesta saadaan poliisitkin hämmentäviä elonmerkkejä. Asia tarkentuu murhiin johtavan episodin alkuselvittelyissä. Tapaus näyttää ensin yksinäisen suden tekemältä pankkiryöstöltä, mutta syyllisyyskysymys osoittautuu paljon mutkikkaammaksi.

Ryöstäjän kodista paljastuu varsinainen ”temppeli”. Huoneen seinät pullistelevat rekvisiittaa pohjoisen ulottuvuuden käsittävästä uudesta ihannevaltiosta. Sen aatepohjiksi vauhtia on otettu natsismin lisäksi itämaisista filosofisista käytännöistä kuten joogasta ja meditaatiosta.

ILMOITUS

 

Mukana kuvioissa on myös hypnoosi eli kulisseissa joku vetelee vaarallisesti naruja toisten mielen käännyttämiseksi. Tähän myös leffan ”kuka sen oikeasti teki?” -rikospähkinä keskittyy.

Kuvattu 1950-luvun alun tanskalainen kuriositeetti on historiallisessa jatkumossa mielenkiintoinen episodi. Siinä pysytään pienessä piirissä yksilötasolla, mutta tällaisena tuo episodi myös tarjoaa houkuttelevan vertailukohteen isommille yhteiskunnallisille trendeille ja käytännöille, sekä ennen että nyt, tulevaisuutta suinkaan unohtamatta.

Hitler kuumensi Saksan räjähdystilaan äärimmäisen taitavalla manipuloinnilla, nykyisen netti- ja somekulttuurin areenoilla arkipäivää ovat toisentyyppiset tajuntariepottelut. Huipputeknologian avulla barbaariuden lietsonta voi olla arvaamattoman salakavalaa, läpitunkevaa ja juuri sellaisena omalla painollaan myös ”hypnoottista”.

Puhtaasti rikosdraamana Halosen opus on rutiinikamaa, mutta kuten sanottu, aihe vie mukanaan. Poikkeukselliset ilmiöt ja henkilöt ovat usein Halosen töiden keskiössä, mikä ilmenee sekä hänen dokumenteissaan (Kuuban valloittajat, 2005, Sinivalkoinen valhe, 2012) että fiktiivisissä elokuvissaan (Prinsessa, 2010, Isänmaallinen mies, 2013).

 

Tasavahvan kansainvälisen näyttelijäkaartin karismaattisin on kroatilainen veteraani Rade Serbedzija, jonka kelpo ohjaustyössä (yhdessä poikansa Danilon kanssa) Uhrauksia vapaudelle (2016) Halonen oli tuottajana.

Jenkki Josh Lucas irrottelee aika hyvin leffan pääpiruna, vaikka tätä jahtaavaa poliisimiestä esittävän Pilou Asbaekin (tuttu sarjasta Game of Thrones, 2016–2017) katseessa onkin rooliin otollisempaa säteilyä.

Pamela Tola ja Mikko Nousiainen nähdään pienissä sivurooleissa.

 

THE GUARDIAN ANGEL – SUOJELUSENKELI (Suomi-Tanska-Kroatia, 2018). Ohjaus ja käsikirjoitus Arto Halonen. Tarina perustuu tositapahtumiin. Pääosissa Pilou Asbaek, Josh Lucas, Rade Serbedzija, Johannes Lassen. Ensi-ilta 29.3.