Pakolaisuus, maahanmuutto ja laiton siirtolaisuus ovat aikamme eurooppalaista todellisuutta. Jacques Audiard’n ohjaama ranskalaisfilmi Dheepan (2015) hahmottaa fiktion kautta todenmakuisen kuvan siitä, mitä asia käytännössä voi sisältää.

Johdantojakso pohjustaa nimihenkilön (Antonythasan Jesusthasan) taustan. Hän on kotoisin Sri Lankasta ja taistelee tamilitiikerikomentajana. Menettäessään taistelussa koko yksikkönsä hänellä on edessään lähtö toisiin maisemiin.

Matkalle kohti Ranskaa lähtee kolmehenkinen perhe. Se kootaan tekaistuin paperein. Kaikki ovat toisilleen ennestään tuntemattomia.

Aloitus Pariisissa on hyvä tiivistys inhimillisestä nöyryytyksestä. Voi hyvin kuvitella, miltä entisestä johtoportaan vapaustaistelijasta tuntuu kaupata rihkamaa kahviloiden asiakkaille. Leffassa on sananmukaisesti katu-uskottavuutta. Myöhemminkin Dheepan kokee vastaavia tilanteita.

Jatkossa tapahtumat keskittyvät kerrostalolähiöön. Siellä rehottaa huumekauppa, valtaa pitävät arabit ja afrikkalaistaustaiset maahanmuuttajat. Peittelemättä kuvattu huumerikollisuus ja sen etniset osapuolijaot ovat läsnä myös Audiard’n tiukassa vankila- ja gangsterifilmissä Profeetta (2009).

Dheepan on vankka yhdistelmä globaalin aikamme hermolla sykkivää yhteiskuntakriittistä draamaa ja arkisuudellaan vakuuttavaa rikosfilmiä. Kokonaisuutta hallitsee tuima realistisuus. Se kylläkin pehmenee epilogissa, mutta ei liikaa. Ranskalaisfilmi antaa lievästi melodramaattisine kärjistyksineenkin puhuttelevan ruohonjuuritason kuvan pakolaisuudesta.

Dheepan. Teema Fem tiistaina 20.3. klo 21.40. Areena 14 päivää.