Sote-uudistuksen tarpeesta ja Sipilän soten ongelmista ovat kaikki kuulleet. Sen sijaan maakuntauudistuksen muista puolista on ollut vähemmän puhetta. Maakuntauudistus myllertää myös työllisyydenhoitoa sekä aluehallintoa.

Sipilän sote on syvästi ongelmallinen. Kustannukset kasvavat kun integraatio ei toteudu, turha byrokratia lisääntyy ja markkinamalli siirtää rahat yksityisten sote-jättien taskuihin. Kustannuskasvu ja tehoton sote-järjestelmä ei ole ongelma vain sosiaali- ja terveyspalveluille, vaan myös työllisyyspalveluille.

Maakunnille ei anneta omaa verotusoikeutta, ja ne saavat rahansa valtiolta. Rahoitus annetaan könttänä, eikä sitä korvamerkitä eri palveluihin. Vaikka hallitus luo sote-järjestelmän, joka lisää kustannuksia, niin maakuntien rahoitusta aiotaan kuitenkin leikata miljardeilla. Tämä tarkoittaa, että maakuntien itsehallinnon sisällöksi jää joko leikata palveluja tai itkeä ja leikata.

Työllisyyspalvelut aiotaan siirtää markkinoiden hoidettavaksi.

Koska sosiaali- ja terveyspalvelut ovat vahvasti lakisääteisiä, täytyy maakuntien kohdistaa leikkuri ensisijaisesti ei-lakisääteisiin palveluihin. Siis työllisyyspalveluihin. Maakuntien ei tietenkään kannattaisi leikata työllisyyspalveluja, mutta niille ei jätetä paljoa vaihtoehtoja.

Nykyiset TE-palvelut siis siirtyvät maakuntien hoidettavaksi. Kunnille jää kuitenkin lainsäädännöllinen vastuu työllisyyden hoidosta ja edistämisestä sekä esimerkiksi työpajatoiminnan järjestäminen. Työllisyydenhoidon palvelukokonaisuus jää hajaantuneeksi ja ihmiset joutuvat tulevaisuudessakin juoksemaan eri luukuilla. Uudistus jää näiltä osin vajaaksi, sillä olisi järkevää koota palvelut kokonaisuudessaan yhden järjestäjän vastuulle.

ILMOITUS

Työttömien luukutuksen lopettamiseksi voitaisiin työllisyydenhoidon kokonaisvastuu antaa kunnille. Kunnilla on verotukselliset keinot kannustaa ihmiset töihin, paikallisen elinkeinoelämän tuntemus sekä lähipalvelut. Ne kunnat, jotka ovat liian pieniä hoitamaan työllisyyspalveluita, voisivat sopimuksella antaa palvelut naapurikaupungin hoidettavaksi tai muodostaa kuntayhtymän tehtävän toteuttamiseksi.

Työttömät tarvitsevat saumattomat ja toimivat palvelut ja erityisesti kaupunkiseuduilla on intressit hoitaa työllisyyttä itse. Jos kokonaisvastuuta ei haluta antaa kunnille, niin se pitäisi antaa sitten maakunnille. Vastuun tulee olla yksissä käsissä.

Vähälle huomiolle on jäänyt myös se, että hallitus uittaa niin sanotun valinnanvapauden työllisyydenhoitoon, eli työllisyyspalvelut aiotaan siirtää markkinoiden hoidettavaksi. Näin aiotaan tehdä, vaikka esimerkit muista maista eivät juuri tue työllisyydenhoidon yksityistämistä. Kyse ei olekaan toimivista ja kustannustehokkaista palveluista vaan ideologiasta.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton ensimmäinen varapuheenjohtaja