Tavoitteena asuminen tavallisissa asunnoissa
Suomessa asuu noin 40 000 kehitysvammaista henkilöä, joista noin 31 000 on yli 18-vuotiaita.
Aikuisista kehitysvammaisista lähes puolet eli noin 14 000–15 000 on asumispalveluiden piirissä mukaan lukien perhehoito sekä muiden vammaisten ja ikääntyneiden palvelu- ja tukiasunnot.
Suomea sitova vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva YK:n yleissopimus korostaa vammaisten henkilöiden oikeutta valita itse asuinpaikkansa ja sen, kenen kanssa asuu.
Vammaisten palveluihin on suunnitteilla sote-uudistuksen myötä henkilökohtainen budjetti.
Kehitysvammaisten ihmisten asumisen yhdenvertaisuutta on edistetty vuosina 2010–2015 toteutetulla kehitysvammaisten asumisen ohjelmalla (Kehas), jossa on korostettu asumisen järjestämistä tavallisilla asuinalueilla ja asunnoissa.
Valtioneuvoston vuonna 2012 tekemässä periaatepäätöksessä tavoitteeksi on asetettu, että vuoden 2020 jälkeen kukaan vammainen henkilö ei asu laitoksessa.
Kehitysvammaiselle tie itsenäiseen asumiseen muita hankalampi. Selvityksen mukaankehitysvammaiset eivät ole vielä yhdenvertaisessa asemassa muiden tuetuissa vuokra-asunnoissa asuvien kanssa parannuksista huolimatta.
Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunnan VANEn syksyllä 2017 tehdyn kyselyn mukaan kehitysvammaisilla ei ole mahdollisuutta valita, missä haluaa asua ja kenen kanssa.
Tämä johtuu muun muassa valinnanmahdollisuuksien puutteesta sekä vähäisestä tiedosta, mahdollisuuksista ja oikeuksista saada tietoa. Yhdenvertaisuuden toteutumista estävät myös esimerkiksi resurssien puute kehitysvammaisten tarvitsemissa tukipalveluissa sekä työntekijöiden ja omaisten asenteet, selviää ympäristöministeriön teettämästä selvityksestä.
Tavalliset asunnot ykköstoive
Tavallinen asuntokanta ja erilaiset verkostopohjaiset asumisen ja tuen ratkaisut ovat keskeisiä toiveita. Kehitysvammaiset pitivät tärkeänä asunnon sijaintia, sillä se mahdollistaa sosiaalisten verkostojen ylläpidon ja yhteyden itselle tärkeisiin ihmisiin.
He pitivät tärkeänä tavallista asumista, jossa asunto sijaitsee muun asutuksen joukossa. Hyviä naapuruussuhteita pidetään osana asumista. Kehitysvammaiset toivoivat palveluiden läheisyyttä, hyviä kulkuyhteyksiä sekä lähellä olevia ulkoilu- ja harrastusmahdollisuuksia. Asunnon toivotaan sijaitsevan ympäristössä, jossa on mahdollisuuksia kokoontua ja tehdä erilaisia asioita.
”Kuntatasolla tarvitaan enemmän yhteistyötä sosiaalitoimen, asuntotoimen ja kaavoituksen sekä kuntien vuokrataloyhtiöiden ja muiden yleishyödyllisten vuokra-asuntoyhteisöjen kanssa”, todetaan selvityksessä.
Laitosasumisen purkamista ovat vaikeuttaneet selvitysten mukaan etenkin palveluihin liittyvät syyt, kuten kehittymättömät avohuollon palvelut ja asuntojen puute sekä lasten palveluiden riittämättömyys.
Sote suuri kysymysmerkki vammaisille
Sote-uudistukseen valmistautuminen on vähentänyt pitkäjänteistä kehitysvammaisten asumisen suunnittelua, jota on tehty aiemmin. Toisaalta sote-uudistuksen arvioidaan parhaimmillaan yhdenvertaistavan kehitysvammaisten mahdollisuuksia erilaisiin yksilöllisiin asumisratkaisuihin.
Kehitysvammaisten asumisen yhdenvertaisuutta edistäisi haastattelujen mukaan se, että vammaisten asumisen strateginen suunnittelu olisi velvoittavaa. Vammaisten palveluihin on suunnitteilla sote-uudistuksen myötä henkilökohtainen budjetti.
Tämä lisäisi valinnanvapautta, mutta riskinä on myös rahojen riittävyys sekä riittävän tiedon saanti. Jo nyt arvellaan omaisten päättävän liikaa kehitysvammaisen puolesta ja käyttävän valtaa asumisen ja elämisen suunnittelussa.
Pientä kehitystä tapahtunut
Yhdenvertaisuuden toteutumista on arvioitu asumisen eri osatekijöiden, kuten asuntojen sijainnin, asumisen tunnuspiirteiden, asuntoja koskevien määräysten, vuokran ja verotuksen sekä asukkaiden päätöksentekomahdollisuuksien suhteen.
Kehitysvammaisten asumispalveluista kaksi kolmasosaa on ryhmäkoteja, joissa asukkailla on omien asuntojen sijasta yleensä vain oma huone ja kylpyhuone. Yksilöllisyyttä ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia asumiseen ei oteta riittävästi huomioon, vaan asumisen ratkaisuja toteutetaan edelleen järjestelmäkeskeisesti.
Kehitysvammaisten asumisessa on tapahtunut myönteistä kehitystä Kehas-ohjelman myötä. Ohjelmalla on luotu tavallista asumista tukevia malleja, kuten asuntoverkostoja, joiden rakentamisessa on otettu huomioon hyvin vammaisten ihmisten omat näkemykset.
Valtion rahoittamat uudemmat kehitysvammaisille tarkoitetut asuntokohteet eivät juurikaan eroa muista vuokra-asunnoista esimerkiksi sijaintinsa suhteen.
Tavoitteena asuminen tavallisissa asunnoissa
Suomessa asuu noin 40 000 kehitysvammaista henkilöä, joista noin 31 000 on yli 18-vuotiaita.
Aikuisista kehitysvammaisista lähes puolet eli noin 14 000–15 000 on asumispalveluiden piirissä mukaan lukien perhehoito sekä muiden vammaisten ja ikääntyneiden palvelu- ja tukiasunnot.
Suomea sitova vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva YK:n yleissopimus korostaa vammaisten henkilöiden oikeutta valita itse asuinpaikkansa ja sen, kenen kanssa asuu.
Vammaisten palveluihin on suunnitteilla sote-uudistuksen myötä henkilökohtainen budjetti.
Kehitysvammaisten ihmisten asumisen yhdenvertaisuutta on edistetty vuosina 2010–2015 toteutetulla kehitysvammaisten asumisen ohjelmalla (Kehas), jossa on korostettu asumisen järjestämistä tavallisilla asuinalueilla ja asunnoissa.
Valtioneuvoston vuonna 2012 tekemässä periaatepäätöksessä tavoitteeksi on asetettu, että vuoden 2020 jälkeen kukaan vammainen henkilö ei asu laitoksessa.