Yhdysvallat perusti kylmän sodan aikana 1950-luvun lopulla Grönlantiin useita sotilastukikohtia. Suurin niistä oli tieteelliseksi tutkimuskeskukseksi väitetty Camp Century.
Vuonna 1967 Camp Centuryn toiminta ja sen Icewormiksi eli Jäämadoksi nimetty salainen tehtävä lopetettiin. Lähtiessään tukikohdasta Yhdysvaltojen armeija jätti jälkeensä tonneittain myrkkyjätteitä, joiden uskottiin pysyvän jäätyneinä ikuisesti. Nyt ilmastonmuutos sulattaa jäätiköitä ja myrkyt uhkaavat ympäröivää luontoa.
Suurimman vahingon jätteiden leviäminen luontoon aiheuttaisi Grönlannin eläimistölle ja asukkaille kuten myös maata ympäröivien Pohjoisen jäämeren ja Pohjois-Atlantin ekosysteemeille. Brownin yliopiston valtiotieteen apulaisprofessori Jeff D. Colgan toteaa Global Environmental Politics -julkaisussa kyseessä olevan ilmastonmuutokseen liittyvän toisen asteen ympäristöriskin, josta voi seurata myös poliittisia ongelmia.
Alun perin Yhdysvaltojen tarkoitus oli sijoittaa Camp Centuryyn 600 keskipitkänmatkan ydinohjusta.
Tutkijat arvioivat, että yksistään Camp Centuryn alueelle on jätetty yli 20 000 litraa kemiallisia jätteitä. Myrkkyjen lisäksi sulamisvaarassa on 24 miljoonaa litraa biologista jätettä, mukana muun muassa puhdistamattomia käymäläjätteitä. Camp Centuryn lisäksi jäätiköiltä suljettiin kolme muuta tukikohtaa, joiden jätteiden aiheuttamista riskeistä ei toistaiseksi ole tietoa.
Kun Camp Century oli vielä toiminnassa, sillä oli oma kirjasto, teatteri ja kirkko. Tukikohdassa oli myös kaksi omaa voimalaitosta, joista toinen oli ydinvoimala. Kun tukikohta suljettiin, ydinvoimala purettiin ja siirrettiin, mutta rakennukset ja rautatiet, samoin kuin biologiset ja matala-aktiiviset ydinjätteet, jätettiin niille sijoilleen. Colganin aiemman tutkimuksen mukaan jälkimmäiset ovat jopa vähemmän vaarallisia kuin dieselpolttoaine ja syöpää aiheuttavat PCB-yhdisteet luontoon päästessään.
Alun perin Yhdysvaltojen tarkoitus oli sijoittaa Camp Centuryyn 600 keskipitkänmatkan ydinohjusta. Sopimusta tehtäessä Tanskan hallitus oli julistautunut ydinaseettomaksi, eikä olisi voinut sallia ydinaseita hallinnoimaansa Grönlantiinkaan. Vuonna 1957 Tanskan pääministeri H.C. Hansen suostui kuitenkin sulkemaan silmänsä Yhdysvaltojen toimilta Grönlannissa, paljastavat aikoinaan huippusalaiseksi luokitellut muistiot.
Tukikohtien perustaminen sijoittui poliittisesti harmaalle alueelle. Nyt sama epäselvyys ja sopimuksettomuus koskee vastuuta Grönlannin luontoa uhkaavista jätteistä. Yleensä ympäristön saastuttamisen seurauksia rahoitetaan esimerkiksi Yhdysvaltojen hallituksen Superfund-ohjelmasta, mutta Grönlantiin sijoitettujen tukikohtien jälkien siivoamisesta ei selkeää sopimusta ole. Colganin mukaan tilanne voi ajautua siihen, että Yhdysvallat ja Tanska syyttelevät ja siirtävät vastuuta toisilleen, eivätkä alkuperäiset sopimustekstit tarjoa ratkaisua kiistaan.
Jeff D. Colgan kutsuu ilmastonmuutoksen aiheuttamia toisen asteen ympäristöriskejä tyrmäysseurauksiksi. Hän uskoo yllättäen laukeavien riskien yleistyvän ilmastonmuutoksen edetessä. Yleistyessään tyrmäysefektit tuottavat ympäristövaikutusten lisäksi monimutkaisia poliittisia ristiriitatilanteita.