Timo-Pekka Aaltonen

Pitkä odotus

Suomeen tuli vuonna 2015 yli 3 000 alaikäistä hakemaan turvapaikkaa yksin ilman perhettä tai lähisukulaisia.

Alaikäisinä yksin tulleista hakijoista turvapaikan on tähän mennessä saanut noin 80 prosenttia niistä, joiden hakemus on käsitelty.

Osa hakijoista on lähetetty takaisin lähtömaahansa, ja lähes 1 500 näistä nuorista odottaa edelleen päätöstä.

Mitä pidemmäksi odotus venyy, sitä todennäköisemmin myös kotoutuminen hankaloituu.

Se, mitä kotoutuminen tarkoittaa, riippuu puhujasta. Yhden mielestä työllistynyt maahanmuuttaja on kotoutunut. Toinen edellyttäisi hyvää suomen kielen taitoa ja suomalaisen kulttuurin omaksumista. Kolmas huutaa maassa maan tavalla tai maasta pois.

Suomessa kotoutuminen on määritelty laissa kotoutumisen edistämisestä. Lakia on tarkistettu viimeksi vuonna 2010 ja siinä todetaan, että ”kotoutuminen on maahanmuuttajan ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kehitystä, jonka tavoitteena on antaa maahanmuuttajalle yhteiskunnassa ja työelämäsä tarvittavia tietoja ja taitoja samalla kun tuetaan hänen mahdollisuuksiaan oman kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen”. Myös EU:n kotoutumista koskevissa perusperiaatteissa korostuu kaksisuuntaisuus ja vuorovaikutus.

Kotoutumisen näkökulmasta haastava ryhmä on yksin tulleet alaikäiset turvapaikanhakijat. He ovat haavoittuvista haavoittuvimpia. Monet ovat traumatisoituneita, kadottaneet kaikki yhteydet perheeseensä ja heidän koulupolkunsa lähtömaassa on saattanut jäädä hyvin repaleiseksi.

Myös laittomia järjestelyjä vaatinut matka läpi Euroopan on jättänyt jälkensä. Lapsi saattaa myös olla suvun ainoa, jonka pakomatkaan on kerätty kaikki liikenevät varat, ja paine on siksi kova.

Kadonneet pojat

Yksin tulleita nuoria katoaa vuosittain. Kärsivällisyys on koetteella, kun turvapaikkaprosessi kestää pahimmillaan jopa yli kaksi vuotta. Ruotsissa ja Hollannissa on havahduttu siihen, että erityisesti alaikäisinä tulleita poikia katoaa vuosittain yhä enemmän.

Katoamista tapahtuu myös Suomessa. Turvapaikanhakuprosessi on pitkittyessään rauennut lähes 200:lta vuonna 2015 saapuneelta nuorelta. Käytännössä raukeaminen tarkoittaa lähestulkoon aina, että he ovat kadonneet järjestelmästä.

Kadonneista yli 90 prosenttia on kotoisin Afganistanista. Tavoittamattomissa olevat nuoret ajautuvat Euroopan sisärajoja ylittäviksi nomadeiksi, ja he ovat hyvin suuressa vaarassa radikalisoitua tai ajautua ihmiskaupan uhreiksi.

Tuettua asumista

Salossa Kalliola Oy:n alaikäisten tuetun asumisen yksikössä työskentelevä johtava ohjaaja Jyrki Nummisto tuntee nuorten haasteet. Yksikössä on asiakkaana parikymmentä 16–19-vuotiasta nuorta. Heidän tilanteensa on nyt vakaa, sillä heillä on kaikilla vähintään vuoden mittainen oleskelulupa, koulupaikka ja välittäviä aikuisia ympärillään. Salon kaupunki on ostanut tuetun asumisen palvelut Kalliolalta, ja nuoret ovat tuen piirissä 21 ikävuoteen asti

– Näitten nuorten tukeminen sijoitetut resurssit maksavat takuulla itsensä monin tavoin takaisin. Ilman perheen tukea vieraassa kulttuurissa elävät nuoret ovat hyvin alttiita ajautumaan väärille poluille ja syrjäytymään yhteiskunnasta, Nummisto pohtii

Tuki tarkoittaa ohjausta asumisessa, kielen oppimisessa, opiskelupolun löytymisessä ja arjen hallinnassa. Juuri nyt ajankohtaista on myös kesätyöpaikan löytyminen. Hakemuksia on kirjoitettu vilkkaasti.

Kahdensuuntaista kotoutumista

Emal Askarzahde näyttää kartalta paikan, josta hän lähti kohti Eurooppaa.

– Tuolta!

Emal on kotoisin Pohjois-Afganistanissa sijaitsevasta Kunduzinista, alueelta, jota taliban hallitsee. Hän ehti käydä koulua muutaman vuoden ennen kuin taleban sulki alueen koulut.

Emal tuli pikkuveljensä kanssa Suomeen syksyllä 2015. Nyt hän opiskelee suomea ja haaveilee automekaanikon opinnoista. Suomalaisia ystäviäkin olisi kiva saada.

– Minulle on suomalaisia tuttuja, mutta emme me puhu keskenämme mitään. Tervehdimme kyllä. Meillä ei ole samaa kieltä. Minä puhun daria ja he suomea. Saan varmaan enemmän ystäviä, kun opin lisää suomen kieltä, Emal uskoo.

Vuorovaikutus suomalaisten ikätovereiden kanssa olisi Emalia ja muita hänen kaltaisiaan ohjaavan Nummiston mielestä yksi kotoutumisen ydinasioista.

– Isoin haaste tuen piirissä olevilla nuorilla on kosketuspinta suomalaisiin. Suomalaisten ja näiden uusien suomalaisten välillä on iso kuilu, jota pitäisi kaventaa. Maahan muuttaneet ja tänne jääneet nuoret hakevat kontaktia suomalaisnuoriin, mutta tutustuminen on hidasta.

Tie ammattiin on pitkä

Nummisto korostaa kotoutumisen kaksisuuntaisuutta. Jotta integraatio onnistuisi, pitäisi myös kantaväestön löytää uusi paikka monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa.

– Rasismia meidän nuoret eivät kerro kohdanneensa, mutta kantaväestöltä kaivattaisiin lisää rohkeutta ja uskallusta kohdata muualta tulleet ja heidän kulttuurinsa.

Emalin tie ammattiin on pitkä. Ensin pitää opiskella suomen kieltä. Kun kielitaito riittää voi hakea maahanmuuttajille tarkoitettuun valmentavaan koulutukseen ja sen jälkeen ammatilliseen perustutkintoon.

– Nuorille pitäisi tarjota toiminnallista kielen oppimista niin, että opiskelu kohti ammattia etenisi samaan tahtiin kieliopintojen kanssa. Työvaltaisissa opinnoissa kielen oppiminen sujuisi samalla kun oma ammattitaito kehittyisi.

Nummisto ehdottaa, että opiskeluryhmissä voisi olla nuoria eri kulttuureista, ja maahanmuuttajat opiskelisivat yhdessä kantaväestön nuorten kanssa. Näin syntyisi toveruussuhteita, kieli kehittyisi ja kotoutumisprosessi nopeutuisi.

Timo-Pekka Aaltonen

Sitoutunut ja kotoutunut

Afganistanista vuoden 2015 myräkässä saapunut Safa Hayat on löytänyt paikkansa. Kahdessa ja puolessa vuodessa hän on oppinut puhumaan ja kirjoittamaan suomen kieltä niin hyvin, että vieraskielisyyden huomaa enää vain aksentista. Safalla on myös hyvin suomalaisia harrastuksia: hän on intohimoinen saunoja ja pulahtaa avantoon useita kertoja viikossa.

– Olen opiskellut suomen kieltä, saanut opiskelupaikan, tehnyt töitä ja maksanut palkasta veroa. Kun tulin tänne päätin, että sitoudun osaksi tätä yhteiskuntaa ja teen parhaani, jotta saisin tänne myös jäädä.

Haaveet ovat perin samanlaisia kuin monella muulla 19-vuotiaalla opiskelijalla. Unelmissa on kuitenkin yksi iso mutta. Safalle ei ainakaan ensimmäisessä päätöksessä myönnetty turvapaikkaa. Päätöksestä on valitettu, mutta valituksen läpimeno odottelu ahdistaa. Ääni muuttuu hiljaiseksi ja ilme vakavaksi, kun asiasta puhutaan.

”Uudelle matkalle en lähde”

Matka läpi Euroopan oli niin raskas kokemus, ettei Safa mielellään muistele sitä.

– Olin useita päiviä ilman ruokaa ja vettä. Salakuljettajat potkivat ja löivät meitä ja pakottivat liian täysiin kumiveneisiin. Pelkäsin kuolevani. En saanut enää yhteyttä perheeseeni enkä tiedä missä he ovat. Kaiken tämän jälkeen haluaisin asettua Suomeen ja tulla suomalaiseksi.

– Ensimmäisenä uutenavuotenani Suomessa menin saunaan ja avantouinnille suomalaisen ystäväni kanssa. Se oli mahtava kokemus johon jäin heti koukkuun. Rakastan kuumaa saunaa, Safa naurahtaa.

Safa Hayat voisi loputtomalta tuntuvan odottamisen sijaan hakea opiskeluperusteista oleskelulupaa, mutta sen saamiseksi pitäisi löytyä noin 6 700 euron talletus jokaista opiskeluvuotta kohden. Lisäksi tarvitaan sairausvakuutus ja voimassaolevat matkustusasiakirjat. Alaikäisenä yksin tulleelle nuorelle vaatimukset tuntuvat kohtuuttomilta.

– Mistä voisin saada sellaisen määrän rahaa? Eikö kotoutumista voisi palkita oleskeluluvalla ja antaa siten mahdollisuus todistaa kuinka paljon hyötyä minusta olisi tälle maalle, hän ihmettelee.

Pitkä odotus

Suomeen tuli vuonna 2015 yli 3 000 alaikäistä hakemaan turvapaikkaa yksin ilman perhettä tai lähisukulaisia.

Alaikäisinä yksin tulleista hakijoista turvapaikan on tähän mennessä saanut noin 80 prosenttia niistä, joiden hakemus on käsitelty.

Osa hakijoista on lähetetty takaisin lähtömaahansa, ja lähes 1 500 näistä nuorista odottaa edelleen päätöstä.

Mitä pidemmäksi odotus venyy, sitä todennäköisemmin myös kotoutuminen hankaloituu.