Aivan uusi keksintö aktiivimalli ei ole, vaan työttömien kyykyttäminen ja kiusaaminen jatkunut jo kauan. Vain käytäntöjä sekä toteutustapoja on muutettu vuosikymmenten aikana.
Etsin 1960-luvun alussa itseäni ja keräsin elämänkokemuksia eri puolilla Suomea. Silloiset lait ja asetukset johdattivat allekirjoittaneen työttömän TVH:n työmaalle Keuruulle. Parakkimajoitus, kymmenkunta miestä tupakoi, normaalit ”kaasupurkaukset”, siis melko kodikasta oleilua vapaa-aikana.
Itse työnä oli jäisen maan hakkaaminen rautakangella ja lapiointia sen jälkeen. Pientä jälkeä työläiset tekivät, lämpimikseen.
Kun kevät saapui kaivinkoneet kaivoivat ojat ja tasoittivat tienpohjaa. Käsityö oli kaikki tehty turhaan.
Eihän työttömyystyöllä ollut tarkoituskaan olla tuottavaa. Lähinnä oli tarkoitus rangaista ihmistä työttömyydestä. Ellet lähtenyt siirtotyömaalle, karenssia pukkasi heti.
Palkat olivat olemattomia, ruoan ja tupakat sai, kun osti halvemmasta kaupasta. Perheelliseltä ei kyllä kotiin lähetettäväksi rahaa liiennyt, joten kyllä kuntien sosiaalilautakunnat rahoittivat tuonkin järjettömyyden.
Totesin jo vuosikymmeniä sitten, ettei tässä yhteiskunnassa ole kaikki kohdallaan, ja edelleen olen samaa mieltä. Kansan kahtiajako syvenee, leipäjonot kasvavat ja aina suurempi osa nuorisosta syrjäytyy. Kaikki tämä kehitys ei voi johtaa muuhun kuin huonoon lopputulokseen.
Ei ole mikään parannus, jos hankitaan vain uusia Horneteja suojaamaan leipäjonoissa seisovia hädänalaisia ihmisiä. Seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestäjien on päätettävä hankitaanko Suomen nälkäisille leipää vai Yhdysvaltain aseteollisuudelle töitä suomalaisten verovaroilla. Suomen politiikkojen ja virkamiesten pitäisi ajaa vain Suomen etua, ei Yhdysvaltain etua kuten nykyisessä nöyristelyssä tapahtuu.
Onneksi aktiivimalli on niin vihattu, että uskon sen ja epäonnistuvan soten johtavan uusiin vaaleihin jo syksyllä 2018. Se on ainoa toivonkipinä nykyisessä synkkyydessä.
Reino Welling
Jämsänkoski