Jos Donald Trumpin ja Kim Jong Unin huippukokous toukokuussa toteutuu, on Pohjois-Korea saavuttanut pitkäaikaisen tavoitteensa. Sen johtaja neuvottelisi silloin tasavertaisena maailman mahtavimman supervallan presidentin kanssa.
Tähän eivät pystyneet Kimin isä Kim Jong Il eikä isoisä Kim Il Sung. Lähimmäksi pääsi isä-Kim, joka isännöi Yhdysvaltain silloisen ulkoministerin Madeleine Albrightin virallista valtiovierailua Pohjois-Koreaan vuonna 2000.
Pohjois-Korea on vuosikymmeniä pitänyt kiinni siitä, että pienemmistä asioista voidaan sopia Etelä-Korean kanssa, mutta suurista linjoista päättävät Pohjois-Korea ja Yhdysvallat kahden kesken. Pohjois-Korean näkemyksen mukaan Etelä-Korea on vain Yhdysvaltain vasallivaltio.
1990-luvun sopimus ydinaseista rapistui.
Rakettimies ja vanhuudenhöperö
Vielä joitakin kuukausia sitten Trump ja Kim latelivat henkilökohtaisia loukkauksia toisilleen. Trump esimerkiksi sanoi Kimiä ”pieneksi rakettimieheksi” ja Kim Trumpia ”vanhuudenhöperöksi”.
Vielä muutama viikko sitten puhuttiin vakavissaan siitä, että maat voivat olla ydinsodan partaalla. Pyeongchangin olympialaisten ympärillä käynnistyi liennytysvaihe, jonka huipentuma on yllättävä ilmoitus Kimin ja Trumpin huippukokouksesta.
Kumpikin pystyy kotiyleisölleen esittämään tulevan tapaamisen suurena voittona.
Trumpin mukaan hänen tiukkuutensa ja sanktioiden kiristäminen ovat pakottaneet Kimin neuvottelupöytään.
Kim taas voi väittää, että Yhdysvallat joutui taipumaan, koska Pohjois-Korea nyt on saanut aikaiseksi sekä toimivan ydinaseen että Yhdysvaltoihin yltävän ohjuksen sitä kuljettamaan.
Ydinaseet henkivakuutus
Koska sekä Kim että Trump esittävät tapaamisen henkilökohtaisena voittonaan, on siinä saavutettava sellaisia tuloksia, että molemmat voivat edelleen esiintyä voittajina.
Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Yhdysvaltain lähtökohta on, että neuvottelujen aiheena on Pohjois-Korean luopuminen ydinaseista. Tämä taas on viimeinen asia, johon Kim suostuu, koska ydinaseet ovat hänen valtansa paras henkivakuutus.
Pjongjangissa muistetaan kyllä hyvin, miten kävi Saddam Husseinille ja Muammar Gaddafille, kun he luopuivat ydinaseohjelmistaan.
Pohjois-Koreassa sitä paitsi ymmärretään ydinaseriisunta toisin kuin Yhdysvalloissa. Siellä se tarkoittaa sitä, että Yhdysvallat vetää ydinsateenvarjonsa Etelä-Korean yltä.
1990-luvun esimerkki
Huippukokoukselta ei pidäkään odottaa kertakaikkisia ratkaisuja. Eihän edes vuonna 1953 päättynyttä Korean sotaakaan ole vielä virallisesti rauhansopimuksella lopetettu, vaikka aikaa on kulunut jo 65 vuotta.
Parhaimmillaan neuvottelut voisivat toimia alkuna, josta liennytystä jatkettaisiin askel kerrallaan.
Bill Clintonin presidenttikaudella 1994 Yhdysvallat ja Pohjois-Korea tekivät sopimuksen, jonka perusteella Pohjois-Korea lupasi pysäyttää ydinaseiden kehittämisen ja Yhdysvallat lupasi toimittaa sille rauhanomaista ydinteknologiaa.
Samaan aikaan Etelä-Korea ja Pohjois-Korea harjoittivat toisiaan kohtaan niin sanottua päivänpaistepolitiikkaa.
Sopimus alkoi kuitenkin rapistua. Pohjois-Korea jatkoi salassa ydinvalmiutensa kehittämistä, mutta ei Yhdysvallatkaan täyttänyt tunnollisesti omaa osuuttaan.
Aloitettuaan presidenttinä 2001 George W. Bush tuomitsi sopimuksen epäonnistuneeksi ja hylkäsi sen.
Trumpin hallinnon sekasorto
Se ainakin on selvää, kumpi osapuoli käy neuvotteluihin paremmin valmistautuneena.
Pohjois-Korean toiminta vaikuttaa usein kummalliselta, mutta se on harkittua ja laskelmoitua. Myös Trumpin toiminta tuntuu usein omituiselta, mutta se on impulsiivista ja poukkoilevaa.
Sekä Kim että Trump pitävät imartelusta, mutta Trump luultavasti on herkempi ottamaan sen tosissaan. Lisäksi Trump liikemiesroolinsa mukaisesti haluaa esiintyä suurena diilintekijänä.
Koko Yhdysvaltain hallinto on Trumpin kaudella ollut jatkuvassa käymistilassa, ja erityisen rempallaan on ulkoasiain hallinto. Ulkoministeriössä ja lähetystöissä on edelleen täyttämättä satoja virkoja.
Ulkoministeri Rex Tillerson ei useinkaan näytä edes tietävän, mitä Trumpin esikunnassa on päätetty. Tillersonille kun ei ole muistettu kertoa.
Mutta on neuvotteluilla ja mahdollisella liennytyksellä riskinsä Kimillekin. Onhan alituinen ulkoinen uhka yksi Pohjois-Korean eliitin tärkeimmistä välineistä vallassa pysymiseen.