Yleisen huolen aiheena on väestön ikääntyminen ja siitä aiheutuvat ympärivuorokautisen hoidon kustannukset. Hoitoa tarvitsevat siirtyvät hoitopaikkaan aivan viimeisten elinkuukausiensa aikana.
Hoitoa tarvitaan silloin kun elämän loppu on jo lähellä ja kuolemaan johtava sairaus vaatii ympärivuorokautista hoitoa. Tutkimuksen mukaan noin 60 prosenttia iäkkäistä ihmisistä viettää kahdesta viimeisestä elinvuodestaan keskimäärin alle kolme kuukautta hoidossa sosiaali- tai terveyspalvelun yksikössä.
Tämän lisäksi vajaa kymmenen prosenttia asuu kaksi viimeistä elinvuottaan lähes kokonaan kotona. Heille hoitopäiviä kertyi keskimäärin alle kahden viikon ajalle. Siten noin 70 prosenttia suomalaisista 70-vuotiaana tai sitä vanhempana kuolleista elää kotona lähes elämänsä loppuun saakka.
Suurin osa iäkkäistä suomalaisista asuu jo kotona hyvin lähelle kuolemaa.
”Ihmiset haluavat asua mahdollisimman pitkään kotona ja heidän pitäisi asua kotona niin pitkään kuin mahdollista niin inhimillisistä kuin taloudellisista syistä. Tämä on tullut tutuksi sekä asiantuntijoiden että poliitikkojen puheista jo useamman vuoden ajan”, kirjoittaa tutkija Mari Aaltonen Soteralli-blogissa.
”Toisin kun julkisuudessa käydystä keskustelusta voisi päätellä, suurin osa iäkkäistä suomalaisista asuu jo kotona hyvin lähelle kuolemaa. Näin on ollut jo aiempina vuosikymmeninä ja on edelleen, eli kotona ‘mahdollisimman pitkään’ asuminen ei ole mikään uusi ilmiö”, hän jatkaa.
Hoitopäiviä kertyy iäkkäämmille
Ympärivuorokautisen hoidon päiviä kertyi muita enemmän yli 85-vuotiaille. Suurella osalla heistä oli dementiadiagnoosi. Heillä oli myös enemmän erilaisia diagnooseja.
”Voisi siis päätellä, että he olivat ympärivuorokautisessa hoidossa, koska he tarvitsivat sitä, eivät huvin vuoksi”, Aaltonen toteaa.
Aaltosen mukaan koti on hyvä paikka, mutta toimintakyvyn pitää olla sellainen, että kotona asuminen onnistuu ilman massiivista apua. Kotona asuminen merkitsee eri ihmisille erilaisia tilanteita.
”Dementiaan kuolevalle ihmiselle tai monista erilaisista toimintakykyä heikentävistä sairauksista kärsivälle se on aivan eri asia kuin esimerkiksi nuoremmalle ja toimintakykyisemmälle ihmiselle, jonka sairaus ei aiheuta pitkäaikaista fyysisen ja henkisen toimintakyvyn menetystä”, Aaltonen kirjoittaa.