Vaalitapaa on Italiassa muutettu 1990-luvulta lähtien vähän väliä ja häikäilemättömän opportunistisesti. Vallassa ollut koalitio on laatinut itseään suosivan ja pahinta kilpailijaa haittaavan vaalitavan.
Vuosina 2015–2017 oli voimassa vaalilaki, jota ei ehditty kertaakaan käyttää. Matteo Renzin ja Silvio Berlusconin puolueiden yhteisin voimin säädetty vaalitapa tähtäsi Beppe Grillon Viiden tähden liikkeen pitämiseen poissa vallasta. Kun alkoi näyttää siltä, että Grillon puolue voi nousta suurimmaksi ja saada vaalitavan ansiosta yli puolet paikoista, tuli kiire muuttaa jälleen vaalilakia.
Sunnuntain vaaleissa on siis ensimmäistä kertaa käytössä uusi vaalitapa. Se hyväksyttiin useiden puolueiden – poisluettuna muun muassa Viiden tähden liike – sopimuksella lokakuussa. Vaalitapa suosii ennalta ilmoitettuja puolueiden liittoutumia.
Vaalitapaa on vaihdeltu opportunistisesti.
Molempiin kamareihin 37 prosenttia edustajista valitaan enemmistövaalitavalla ja 63 prosenttia suhteellisella vaalitavalla. Alahuoneen 630 edustajasta 232 valitaan siis yhden edustajan vaalipiireistä, 386 suhteellisella vaalitavalla ja 12 ulkoitalialaisista. Senaatin 315 paikkaa jaetaan samassa suhteessa.
Puolueilla on 3 prosentin ja niiden koalitioilla 10 prosentin äänikynnys.
Sama henkilö voi olla ehdokkaana yhdessä yhden edustajan vaalipiirissä sekä enintään viidellä suhteellisen vaalitavan listalla. Äänestäjä ei voi jakaa ääniään niin, että hän valitsisi sellaisen puoluelistan, johon hänen yhden edustajan vaalipiirinsä ehdokas ei ole kytkeytynyt.
Käytännössä on arvioitu, että puolueelle tai niiden koalitiolle riittää suunnilleen 40 prosentin valtakunnallinen kannatus enemmistön saamiseen, koska silloin se saa riittävän osan myös yhden edustajan vaalipiireistä.
Uudessa vaalitavassa ei ole bonuspaikkoja suurimmalle puolueelle tai koalitiolle.