All Over Press/ERIK S. LESSER

Floridan kouluampumisen jälkimainingeissa oikeistopoliitikot kiistelevät yhtiöiden kanssa ja salaliittomedia mustamaalaa hengissä säilyneitä koululaisia.

Georgian osavaltion republikaanit toteuttivat torstaina uhkauksensa lentoyhtiö Deltalle. Osavaltion senaatti ja edustajainhuone hyväksyivät päätöksen, jolla lakkautetaan Deltan saama vapautus lentobensiinin verosta.

Mielenosoituksellisen päätöksen syynä on se, että Delta viime lauantaina ilmoitti lopettavansa aselobbari NRA:n (Kansallinen kivääriyhdistys) myöntämänsä alennukset.

Delta joutuu päätöksen vuoksi maksamaan 50 miljoonaa dollaria (41 miljoonaa euroa) euroa veroja osavaltiolle vuosittain.

Jyrkempi salaliittoteoria väittää, että ampumisia ei ole tapahtunut, ja asianosaiset ovat vain palkattuja näyttelijöitä.

Osavaltion varakuvernööri Casey Cagle uhkasi heti tuoreeltaan Deltaa veroedun menettämisellä. ”Yhtiöt eivät voi hyökätä konservatiiveja vastaan ja odottaa, että me emme taistele vastaan”, hän tviittasi.

Pikavauhtia kongressissa läpi viety päätös menee vielä kuvernööri Nathan Dealin allekirjoitettavaksi. Myös Deal kuuluu republikaaneihin ja hänen odotetaan vahvistavan verolain muutoksen allekirjoituksellaan.

ILMOITUS

Georgian pääkaupunki Atlanta on Deltan kotikenttä ja se kuuluu maailman vilkkaimpiin lentoliikenteen solmukohtiin.

Useat yhtiöt lopettavat alennukset

Delta on yksi niistä suurista yhtiöistä, jotka ovat ilmoittaneet lopettavansa NRA:n jäsenille annettavat alennukset tai muut erityisedut sen jälkeen kun kouluampuja surmasi 17 ihmistä Floridan Parklandissa 14. helmikuuta.

Lentoyhtiöistä tällaisen päätöksen teki myös United Airlines.

Useissa osavaltioissa toimiva The First National Park of Omaha kertoi, ettei se enää myönnä NRA:n logolla varustettuja Visa-kortteja. Yhtiö kertoi suoraan syyksi asiakkailta tulleen palautteen.

Yhteistyönsä NRA:n katkaisevat muun muassa autovuokraamot Avis ja Hertz, hotelliketjut Best Western ja Wyndham, vakuutusyhtiöt Chubb ja MetLife sekä tietoturvayhtiö Symantec. Useat yhtiöt ovat vielä harkitsemassa vastaavaa päätöstä.

Tappouhkauksia henkiinjääneille

Parklandin kouluampuminen on aiheuttanut muutoksen. Hengissä selvinneiden koululaisten aloitteesta syntyneestä, aserajoituksia vaativasta #neveragain-liikkeestä näyttää tulevan samanlainen käännekohta kuin #metoo-liikkeestä seksuaalisen ahdistelun suhteen.

18-vuotias Emma González on saanut Twitterissä jo enemmän seuraajia kuin aserajoituksia kivääriyhdistys NRA. González on vaatinut poliitikkoja, mukaan lukien presidentti Donald Trump, vastuuseen NRA:lta saaduista vaalirahoista.

NRA, oikeistomedia ja konservatiiviset poliitikot ovat käyneet raivoisaan vastahyökkäykseen. Yhdysvaltain suorastaan sairasta ilmapiiriä kuvaavat niiden käyttämät keinot.

Toinen Parklandissa hengissä selvinneiden näkyvä edustaja on 17-vuotias David Hogg. Hänen äitinsä kertoi medialle perheen saaneen useita tappouhkauksia oikeiston salaliittoteoreetikoilla. Uhkailuista ovat kertoneet myös muut koululaisaktivistit.

Salaliittoteoriat ”näyttelijöistä”

Vastaavaan myllytykseen joutuivat jo vuonna 2012 Sandy Hookin kouluampumisista hengissä selvinneet, mutta jossain muodossa tällaista on tapahtunut ainakin viime vuosikymmenen puolenvälin tienoilta lähtien.

Salaliittoteorian jyrkempi versio väittää, ettei mitään ampumisia ole tapahtunutkaan. Kaikki asianosaiset ovat muka vain palkattuja näyttelijöitä, joiden takana on ”syvä valtio”. Tämä salamyhkäinen taho yrittää viedä amerikkalaisilta vapauden ja kukistaa Trumpin.

Lievempi versio myöntää ampumiset, mutta väittää, että koululaiset on sen jälkeen valmennettu mediaa varten asettamalla sanat heidän suuhunsa. Tälle versiolle antoi presidentin poika Donald Trump Jr. tviittitykkäyksen.