Alkuvuoden suurin poliittinen puheenaihe on hallituksen toteuttama aktiivimalli, joka koettelee tulevaisuudessa työttömiä kovalla kädellä. Aiheesta on paljon kirjoitettu, mutta en malta olla sanomatta mielipidettä asiasta.

Kerrataan aluksi hieman Sipilän hallituksen aikaisempaa työttömien ”aktivointia”. Peruspäivärahan ja työmarkkinatuen indeksikorotukset on jäädytetty, ja niitä on jopa historiallisesti leikattu. Ansiosidonnaista on lyhennetty sadalla päivällä, ja sen tasoa on heikennetty. Työn vastaanottamisen velvoitteita on tiukennettu ja koulutukseen osallistumisen etuuksia vähennetty. Tässä vain joitain hallituksen aikaisempia toimia työttömiin kohdistuen.

Aktiivimalli on lähes kaikkien muiden kuin hallituspuolueiden kansanedustajien mielestä järjetön. On käsittämätöntä, että työtöntä rangaistaan siitä, jos hän ei onnistu saamaan työ- tai opiskelupaikkaa, vaikka näitä aktiivisesti hakee. Erityisesti kun työnantaja viime kädessä päättää aina rekrytoinneista, ja koulutuksen saamisen mahdollisuuksia on hallituksen osalta vain heikennetty.

Toimet ovat luonnollinen jatkumo eriarvoisuutta korostavalle politiikalle.

Työttömät ovat myös alueellisesti ja koulutustaustaltaan täysin eriarvoisessa asemassa keskenään. On aivan eri asia hakea töitä Uudeltamaalta kuin Kainuusta tai edes Keski-Suomesta. Hallituksen tavoitteena on pakkoasuttaa työttömät epämääräisten työsuhteiden perässä suuriin kasvukeskuksiin. Tämä on inhimillisesti väärin ja jopa perustuslaillisesti ongelmallista.

Hallituksen toimet johtuvat ideologisista syistä. Toimet ovat luonnollinen jatkumo eriarvoisuutta korostavalle politiikalle. Hallitus yrittää epätoivoisesti saada työllisyysastetta nostettua, eikä sitä tunnu haittaavan, vaikka se tehdään keinotekoisesti ja ihmisiä sumuttamalla.

ILMOITUS

Ammattiyhdistysliike heräsi onneksi tähän työttömien kohteluun. SAK järjesti mielenilmauksen Senaatintorilla, johon osallistui tuhansittain ihmisiä. Hyvä näin, mutta olisin odottanut näitä toimia jo aikaisemmin.

Hallituksen aiemmat työttömyysturvan leikkaukset osuivat kilpailukykysopimuksen aikoihin. Olen vakuuttunut, että leikkaukset olisi voitu välttää, mikäli ne olisi asetettu ehdottomaksi kynnyskysymykseksi sopimukselle. Aktiivimallin vastustamisessa olisin toivonut mielenilmauksia jo siinä vaiheessa, kun lakiesitys eduskuntaan oli tulossa.

Hyvä kuitenkin, kun ammattiyhdistysliike ja työssäkäyvät osoittivat solidaarisuutensa työttömiä kohtaan. Näitä toimia tarvitaan, jotta saamme aktiivimallin kumottua tai ainakin huomattavasti parannettua sitä.

Toimia tarvitaan myös sen takia, ettei tämä jää hallituksen viimeiseksi keinoksi työttömien kurittamisessa. Uusia heikennyksiä on jo nurkan takana, ja ne hallitus haluaa viedä maaliin ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Näytetään kaikki, että työttömiin kohdistuvia leikkauksia emme enää suvaitse.