Hulton Archive/Getty Images/Yle Kuvapalvelu

Ranskalainen dokumentti Buster Keaton, Hollywoodin tuhoama nero (Buster Keaton, un genie brise par Hollywood, 2015) on tiivis esitys yhden historian persoonallisimpiin kuuluvan koomikon ja ohjaajan urasta.

Keaton (1895–1964) oli huipulla mykkäkomedian loiston päivinä ja Charles Chaplinin tavoin suuren yleisön suosikki.

Kaksikon komiikkaa ei Jean-Baptiste Peretien ohjaamassa dokkarissa vertailla, mikä onkin puitteet huomioon ottaen fiksu ratkaisu. Keskeisintä on Keatonin tie menestykseen ja lopulta Hollywoodin hylkiöksi.

Dokumentti tarkentaa ensin Keatonin komiikkaa näytteiden avulla. Kuuluisa ilmeettömyys on vain pintaa ja kertoo jo paljon, ei vähiten suurten tummien silmien kautta. Keatonin komiikassa surumielisyys ja hauskuus muodostavat kiehtovan ja tehokkaan yhdistelmän, mikä myös oli aikalaiskatsojien makuun.

Yhtä oleellista on vartalotyöskententely – suuri kivikasvo oli tempuissaan myös suuri kaatuja. Keaton tekee parhaimmillaan loistavaa taidetta hyvin yksinkertaisilla jutuilla, niitä ovat esimerkiksi tapa kävellä, elehtiä, tai vain olla. Buster Keatonilla vähäeleisyys on voimaa.

ILMOITUS

Keaton esittää komedioissaan yleensä nahjusta, vaikka todellisuudessa hän oli erittäin urheilullinen – voimistelija, tanssija, akrobaatti ja trapetsitaiteilija samassa persoonassa. Keaton ei koskaan käyttänyt sijaisnäyttelijöitä, häntä voi pitää yhtenä elokuvan historian kaikkien aikojen rohkeimmista näyttelijöistä.

Käsitys saa vahvaa todistetta elokuvasta 3 vuosisataa (The Three Ages, 1923) olevasta näytteestä. Kyseessä on korkean kerrostalon katolla tehtävä hyppy, joka epäonnistuu – ja Keaton tuo sen sellaisenaan elokuvaan. Eikä syyttä, sillä alastulo on ällistyttävän mestarillinen.

Keaton oli 1920-luvun lopulla uransa huipulla, taiteensa suhteen vapaa mies ja myös varakas mies. Kohtaloksi koitui studiojätti MGM:n kanssa tehty sopimus. Sen aiheuttamassa tappioiden ja nöyryytysten kierteessä Keatonilta vietiin ilmaisunvapaus, hän alkoholisoitui ja menetti pian sekä perheensä että omaisuutensa.

Onnetonta studiovaihetta käydään läpi yksityiskohtaisesti. Tutustuminen 1940 Eleanor Norrisiin ja avioliitto tämän kanssa näyttää estäneen lopullisen pu-toamisen pohjalle.

Keatonin kekseliäisyys ja viehtymys teknisiin vempaimiin tulee myös noteeratuksi. Junat olivat hänen intohimonsa, mistä kertoo ainutlaatuisella tavalla hänen tunnetuin klassikkonsa Kenraali (The General, 1926).

Ennen dokumenttia klo 21.00 nähdään runsas kimara Buster Keatonin lyhytfilmejä.

Buster Keaton, Hollywoodin tuhoama nero. Teema Fem lauantaina 17.2.klo 22.49. Areena.