Tammikuinen aamupäivä Barcelonassa alkaa lämmetä. Ciutadella-puiston aidassa tuhannet keltaiset nauhat hehkuvat auringonpaisteessa. Puiston lukittujen porttien edessä kuitenkin seisoo poliiseja mellakkavarusteissa. Ciutadellan keskellä on nimittäin Katalonian parlamentti ja käynnissä sen ensimmäinen istunto sen jälkeen kun Espanjan hallitus perui Katalonian autonomian, hajotti parlamentin ja kutsui koolle uudet vaalit.
Hieman kauempana tuhatkunta ihmistä seuraa avausistuntoa valkokankaalta. Kun uudet kansanedustajat ottavat paikkansa, on osa istuimista tyhjinä: niitäkin koristavat keltaiset nauhat. Keltaisella osoitetaan solidaarisuutta poliittisille vangeille. Tyhjät paikat kuuluvat niille parlamentin jäsenille, jotka eivät voi ottaa paikkaansa, koska ovat joko vankilassa tai paenneet Espanjan antamaa pidätysmääräystä Belgiaan.
Puigdemontin
tilanne umpisolmussa
Joulukuun vaalit eivät ratkaisseet umpikujaa.
Brysselissä on myös Katalonian entinen johtaja Carles Puigdemont. Koska hänen johtamansa itsenäisyyspuolueiden vaaliliitto voitti joulukuiset vaalit, kuuluisi presidenttiys vakiintuneen käytännön mukaan hänelle.
Espanjan hallitus ei tätä kuitenkaan hyväksy, sillä se haluaisi saada Puigdemontin ja muut Brysseliin paenneet poliitikot oikeuden eteen. Heitä odottavat syytteet kapinasta, kansankiihotuksesta sekä julkisten varojen väärinkäytöstä, joista voi koitua jopa 30 vuoden vankilatuomio. Espanjan korkein oikeus on määrännyt, että Puigdemont ei voi hallita ulkomailta käsin.
Katalonian itsenäisyyspuolueet ovat etsineet umpisolmuun ratkaisua muodostaakseen toimivan hallinnon. Helmikuun alussa varapresidentti, vangittu Oriol Junqueras ehdotti presidentin viran jakamista kahtia: hallintoon ja symboliseen johtamiseen. Espanjan hallitus sen sijaan pitää kaikkia, jotka mahdollistivat itsenäisyysäänestyksen ja sitä seuranneen itsenäisyysjulistuksen, lainsuojattomina eikä suostu neuvottelemaan.
Vankilassa istuvat poliitikot kuitenkin toteuttivat kansalta saamaansa mandaattia: itsenäisyyden kannattajat saivat enemmistön vuoden 2015 vaaleissa, mikä käynnisti nykyiset itsenäisyyspyrkimykset.
Puoluekentän
uudet tulokkaat
Katalonian puoluekenttä on perinteisesti jakautunut itsenäisyyttä kannattaviin ja sitä vastustaviin puolueisiin. Kummallakin puolella on oikeisto- ja vasemmistopuolueita.
Joulukuun vaaleissa parlamenttiin kuitenkin nousi myös Catalunya En Comú-Podem. Monen pienen vasemmistopuolueen yhteenliittymä Catalunya En Comú on osa Espanjan uuden politiikan aaltoa, joka vuonna 2015 nosti uudistusmielisen, osallistavan politiikan kaupunginhallituksiin.
Barcelonan pormestaripuolue Barcelona En Comú on samaa perhettä Catalunya En Común kanssa, joka Katalonian vaaleihin solmi vaaliliiton vasemmistopuolue Podemin kanssa (Espanjassa Podemos). Catalunya En Comú-Podem kannattaa dialogia ja Katalonian itsemääräämisoikeutta, ja sillä on edistyksellinen ohjelma.
– Tämänhetkinen ongelmamme on, että se, minkä tulisi olla poliittinen keskustelu johtajan nimittämisestä, on muuttunut keskusteluksi yhden henkilön oikeudellisesta asemasta, sanoo puolueen mediayhteyshenkilö.
En Comú-Podem keskittyisi mieluummin tekemään politiikkaa ihmisten elinolosuhteiden parantamiseksi.
– Parlamentti on esimerkiksi hyväksynyt ehdotuksen minimitoimeentulosta, jota ei vielä sovelleta.
Catalunya En Comú-Podem pitää sekä Espanjan hallituksen toimia että yksipuolista itsenäisyysjulistusta vastuuttomana. Se uskoo, että paras ratkaisu normaalin demokratian palauttamiseen olisi se, että kaikki puolueet keskittyisivät itsehallinnon palauttamiseen.
– Symbolinen hallitus tai Brysselistä käsin hallitseminen ei ole tehokkain ratkaisu instituutioidemme palauttamiseen Espanjan hallituksen kynsistä.
Ruohonjuuritaso
rakentaa tasavaltaa
Kaikkia ei puolitiehen asettuminen kuitenkaan vakuuta.
– Kun demokratia on vaarassa, täytyy kaikin voimin toimia sen palauttamiseksi, toteaa Barcelonan Ciutadella-puiston laidalla Isaac.
Hän toimii yhdessä Barcelonan monista tasavallan puolustuskomiteoista (Comitès de Defensa de la República eli CDR) ja on tullut seuraamaan parlamentin avausistuntoa. Paikallisen CDR:n jäsenet jakavat keltaisia nauhoja ohikulkijoille.
Kun Espanjan hallitus yritti väkivalloin estää lokakuista itsenäisyysäänestystä, katalonialaiset organisoituivat puolustamaan uurnia. Tuhannet tavalliset työläiset, eläkeläiset ja lapsiperheet yöpyivät koulujen juhlasaleissa estääkseen poliisia sulkemasta niitä. Nämä ryhmät, joita kutsuttiin kansanäänestyksen puolustuskomiteoiksi (Comitès de Defensa del Referendum eli CDR), jatkoivat tapaamista, ja itsenäisyysjulistuksen jälkeen niistä tuli tasavallan puolustuskomiteoita.
Ryhmät ovat täysin itsenäisiä, ja kuten Isaacin kanssa samassa CDR:ssä toimiva Elisenda sanoo, “itseorganisoituminen on niiden dna:ssa.
– Kokouksissa keskustellaan, ja kuka tahansa saa esittää ideansa tempaukseksi tai kampanjaksi. Päätökset tehdään äänestämällä.
Keinot ovat kuitenkin aina rakentavia ja rauhanomaisia, Elisenda korostaa. Heidän ryhmänsä rohkaisee ihmisiä kuluttamaan vastuullisesti ja suosimaan yrityksiä, jotka eivät ole siirtäneet toimintaansa Kataloniasta äänestyksen jälkeen.
CDR:t ovat kuitenkin kokeneet poliisin painostusta, Isaac ja Elisenda kertovat. Joissakin kaupungeissa keltaisten nauhojen ripustamisesta aitoihin on langetettu satojen eurojen sakkoja.
– Me teemme tätä tänään poliisin katsoessa vierestä, Isaac toteaa. Tämän vuoksi Isaac ja Elisenda haluavat esiintyä vain etunimillään.
Tasavaltaa ei julisteta vaan se rakennetaan, sanoo yksi pitkän linjan aktivisti, Iolanda Fresnillo. Hän kertoo osallistumisestaan kokoukseen lähikoulullaan.
– Keskustelua käytiin pankeista, ja kun mainitsin eettisen pankkitoiminnan, ihmiset olivat ihan että vau. Yhtäkkiä kaikki haluavat oppia vaihtoehtoisista talousmalleista ja suvereniteetista. Yhtäkkiä keskustelu sellaisista asioista kuin vaikka armeijan tarpeellisuudesta on mahdollista.
Fresnillo kuitenkin myöntää itsenäistymisen olevan myös vaikea aihe. Hänen perheessään ei jouluna puhuttu siitä lainkaan, sillä erimielisyydet olisivat pilanneet tunnelman.
Kuinka Espanjan
voisi demokratisoida?
Katalonian itsenäisyys ei ole jakanut mielipiteitä vain Kataloniassa. Espanjalaisilta ei ole herunut ymmärrystä itsenäisyyspyrkimyksille: kun poliiseja ja puolisotilaallisia Guardia Civil -joukkoja koko Espanjan alueelta siirrettiin Kataloniaan estämään äänestystä, levisivät internetissä videot, joissa lippuja heiluttavat ihmiset hurrasivat ja huusivat “näyttäkää niille”.
Madridilaiselle Guillermo Fernándezille tämä oli häpeällistä.
– Espanja suhtautui Kataloniaan kuin siirtomaahan: kansalaisia ei voi kuunnella, heidän kanssaan ei voi keskustella, sen sijaan täytyy käyttää väkivaltaa.
Lokakuun ensimmäisellä viikolla Fernández ystävineen kutsui koolle mielenosoituksen Madridin keskustaan sloganilla #HablemosParlem eli “puhutaan” espanjaksi ja katalaaniksi.
Kolme kuukautta myöhemmin Fernández uskoo, että mielenosoitus, joka laajeni sosiaalisen median ilmiöksi, oli onnistunut.
– Se osoitti, että on muutakin kuin vastakkaiset, lippuja heiluttavat ryhmät. Että Katalonian ulkopuolella on muutakin kuin Espanjalle uskollisuutta vannovia oikeistolaisia ryhmittymiä.
Espanjan vasemmistolle Katalonia on kuitenkin vaikea aihe, Fernández myöntää. Hän uskoo ongelman ytimessä olevan sen, ettei Espanja ole koskaan käsitellyt monikulttuurisuuttaan. Harva espanjalainen näkee valtion eri kielet ja kulttuurit rikkautena.
Itsenäisyyspyrkimysten tukahduttaminen voimakeinoilla uhkaa Espanjan demokratiaa, varoitti The Economist -lehden vuosittainen raportti demokratian maailmanlaajuisesta tilasta helmikuun alussa. Fernández on samoilla linjoilla, vaikka uskoo pääministeri Mariano Rajoyn tehneen taktisesti viisaasti määrätessään Kataloniaan uudet vaalit – eiväthän itsevaltaiset hallinnot järjestä vaaleja.
– Se, että poliitikkoja on vankilassa, on skandaali. Haaste muun Espanjan vasemmistolle on, kuinka puolustaa heitä ilman että leimautuu itsenäisyysmieliseksi. Se on todella vaikeaa.