Olemme seuranneet tukihenkilöinä vuodesta 2015 kolmen sisaruksen elämää. Turvapaikanhakijoina heillä on kokemus vuosien sodasta eri ryhmien välillä, pommitukset, tulipalot, väkivaltainen kuolema perheessä, kadonneita ihmisiä, pako henkensä edestä, kahden alaikäisen sisaren ja aikuisen veljen merimatka Eurooppaan, jossa pidätettynä olo Unkarissa kauheuksineen sekä lopulta vaikeuksien jälkeen tulo Suomeen.
Mitä tapahtui Suomessa: viheliäistä hätämajoitusta, kymmenillä ihmisillä yksi wc ja aamiaisella kaksi leipäpalaa maksimissaan. Yhteinen koti löytyi kerrostalosta, mutta silloinkin oli uhkana sijoitus eri paikkoihin. Lopulta edessä oli pakkomuutto toiseen kaupunkiin, mutta sentään yhteiseen, huonokuntoiseen asuntoon.
Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen oli edessä valitus, jatkuva odottaminen, huoli kaikesta, unettomuus, masentuneisuus ja motivaation hiipuminen. Nuorin on edelleen alaikäinen ja hänelle turvataan koulunkäynti alaikäisten hakijoiden yksikössä.
Ja mitä tapahtui viimeksi? Turvapaikanhakijoiden asumista ajetaan alas, useista vuokra-asunnoista luovutaan, asuntoloita remontoidaan. Kaikki sisarukset on erotettu. Miehelle osoitetaan miespaikka, naiselle naispaikka ja lapselle alaikäisten paikka. Valituspäätösten tuloa sisarukset odottavat pelolla.
Samaan aikaan ulkoministeriömme mukaan nuorten lähtömaan turvallisuustilanne on hyvin huono. Kaikkea matkustamista maahan tulee välttää. Järjellä ajatellen maassa ei ole turvallisia alueita.
Kaksi ja puoli vuotta Suomi on kiristänyt ja kiristänyt heidän tilannettaan. Elämän edellytyksiä on nitistetty systemaattisesti. He eivät ansaitse sitä.
Sirkka-Liisa Pihlaste
Timo Byman
tukihenkilöitä
Kouvola