Lehtikuva/Abdo Hyder

Viime syksynä Syyrian Aleppoon kohdistetut ilmapommitukset saivat kansainvälisen yhteisön edes vähän havahtumaan. Kirkonkellot soivat Helsinkiä myöten. Lopulta iskut saatiin loppumaan ja toimitettua siviileille ruokaa sekä lääkehuoltoa.

Jemenissä käytiin ja käydään koko ajan yhtä kammottavaa sotaa. Alueelta tulevissa lehtikuvissa nähdään raunioita ja nälkiintyneitä pikkulapsia. Käynnissä on humanitaarinen kriisi pahinta lajia. Kukaan ei tiedä uhrien tarkkaa lukumäärää, mutta kysymys on tuhansista kuolleista siviileistä, kolmesta miljoonasta pakolaisesta ja 19 miljoonasta ihmisestä, joiden elämänlanka on avustusjärjestöjen auttamiskyvyn varassa.

Amnesty International puhuu unohdetusta sodasta. Siinä ei ole tippakaan liioittelua. Jemenin kriisi, jossa kaikki osapuolet ovat syyllistyneet sotarikoksiin, ei ole median mielestä kiinnostava uutisaihe eikä kansainvälinen yhteisö halua puuttua asiaan.

Sotkuisessa sisällissodassa vastakkain ovat Iranin tukemat huthi-kapinalliset ja Saudi-Arabian tukema hallitus sekä kumpaakin vastustava al-Qaida.

Amnesty Internationalin mukaan Yhdysvallat, Britannia, Ranska, Espanja, Kanada ja Turkki myivät Saudi-Arabialle aseita 4,7 miljardin euron arvosta pelkästään vuosina 2015 ja 2016. Saudi-Arabian ostamilla lennokeilla, pommeilla, raketeilla ja ohjuksilla isketään siviilikohteisiin Jemenissä.

ILMOITUS

Aseita myyvät myös maat, jotka ovat sitoutuneet kansainväliseen asekauppasopimukseen. Se kieltää aseviennin, jos vientiluvasta päätettäessä on tietoa, että aseita on käytetty sotarikoksiin.

Tähän joukkoon kuuluu myös Suomi määrältään ehkä vähäisellä, mutta moraalisesti painavalla osalla. Todisteiden mukaan suomalainen Patrian AMV 8×8 panssaroitu miehistönkuljetusvaunu on ollut sota-alueella Haysin kylässä Jemenissä. Arabiemiraatteihin vaunu myytiin vuonna 2016 aseistamattomana, mutta julkisuuteen tulleessa kuvassa se oli aseistettu.

Suomi rikkoo tietoisesti sopimusta, jossa itse oli aloitteellinen. Jemenin sotarikokset ovat olleet pitkään tiedossa. Silti heti Patrian ajoneuvon kuvan julkisuuteen tulemisen jälkeen tammikuussa valtioneuvosto myönsi jatkoluvan Patrialle miehistönkuljetusvaunujen varaosille.

Suomen asevienti sotaakäyviin maihin ja aivan konkreettisesti osaksi Jemenin sotaa, oli yksi niistä aiheista, jotka jäivät käymättä läpi presidentinvaaleissa loputtoman Nato-pulputuksen takia.

Amnesty avasi maanantaina vetoomuksen, jossa vaaditaan Suomea heti lopettamaan kaikkien sotatarvikkeiden vieminen Jemenissä sotiviin maihin. Äänestyslippu se on sekin.

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi