jarno mela

Yhteinen pöytä leviää

”Haluamme vähitellen eroon leipäjonoista ja kohti yhteisöllisempää tapaa jakaa ruoka-apu. Näin ihminen tulee kokonaisvaltaisemmin kohdatuksi”, Yhteisestä pöydästä tiedotettiin joulun alla.

Vantaalla Yhteinen pöytä on luonut verkoston ja mallin yhteisölliselle ruokailulle ja hävikkiruuan keskitetymmälle jakelulle. Yhteinen pöytä tavoittaa viikoittain noin 5 000 vantaalaista ja hyödyntää yli miljoona kiloa hävikkiruokaa vuodessa.

Yhteistä pöytää hallinnoivat Vantaan kaupunki ja Vantaan seurakunnat. Vantaan kaupungin satsaus on hävikkiterminaali, joka avautui heinäkuussa 2015. Sinne kerätään keskitetysti hävikkiruoka, joka sitten jaetaan aterioita tarjoaville yhteisöille. Verkostoon kuuluu noin 20 ruoka-apua jakavaa yhdistystä, seitsemän luterilaista seurakuntaa, neljä kaupungin asukastilaa, pari nuorisotilaa ja pari muuta kirkkokuntaa.

Yhteisen pöydän verkoston toiminta ja yhteisöruokailujen järjestäminen perustuu vapaaehtoisten ja työllistettyjen työpanokseen.

Idea on saatu Berliinistä, jossa toimii Berliner Tafel -konseptista.

Yhteinen pöytä ja Sitra aloittavat joulukuussa puolitoistavuotisen projektin toimintamallin levittämiseksi ja soveltamiseksi ympäri Suomea. Yhteisen pöydän mallia hyödynnetään jo esimerkiksi Helsingissä ja Järvenpäässä.

Projekti kuuluu Sitran julkaisemaan kiertotalouden tiekarttaan, jonka tavoitteena on johtaa Suomi kiertotalouden globaaliksi edelläkävijäksi. Sen yksi keskeinen tavoite on vähentää ruokahävikkiä, jota Suomessa syntyy noin 400 miljoonaa kiloa vuodessa, eli jopa noin 15 prosenttia kaikesta tuotetusta ruoasta.

Yhteinen pöytä on palkittu sekä Kestävän kehityksen Sitoumus2050 -päätunnustuksella että Vuoden keittiötekona 2017. Vantaa on lisäksi valittu Suomen ympäristökeskuksen yhdeksi kiertotalouden kärkikunnaksi.

Ruoka on parempaa, kun sitä syö seurassa. Näin sanovat vantaalaiset eläkeläiset, jotka kerääntyvät viikoittain syömään yhteiseen pöytään.

Vantaalainen Antti Pollari, 1 vuotta ja 9 kuukautta, on oppinut juomaan lasista vettä yhteisessä pöydässä. Enää ei tarvita nokkamukia.

Hän käy äitinsä Aija Loponen-Pollarin kanssa syömässä usein keskiviikkoisin muskarin jälkeen Hämeenkylän seurakunnan hävikkiruokalounaalla eli Yhteisessä pöydässä.

Hämeenkylän seurakunta on yksi 35 vantaalaisesta yhteisöstä, jotka tarjoavat kauppojen lahjoittamasta ruuasta valmistettuja maksuttomia aterioita. Hävikkiruoka kootaan kaupungin perustamaan logistiikkaterminaaliin, josta sitä kuljettaa eteenpäin kaksi kylmäautoa ja pakettiauto.

Yhteisen pöydän tarkoitus on hyödyntää hävikkiruokaa ja korvata leipäjonot. Se pyrkii rakentamaan yhteisöllisyyttä ja torjumaan yksinäisyyttä.

Hävikkiruuan uusi elämä

Ennen yhdeksää tammikuisena keskiviikkoaamuna saapuu kylmäauto tuomaan hävikkiruokaa Hämeenkylän kirkolla. Vapaaehtoiset kantavat sitä sisään laatikkokaupalla. On ruisleipää, kahvileipää, naudanlihaa, tomaatteja, salaattia, ruokakermaa, juureksia, herkkusieniä…

– Joskus ruokaa tulee paljon, joskus vähemmän. Nyt tuli aika hyvin, emäntä Pirkko Dimitrijeff sanoo.

Vielä enemmän tuli viime viikolla. Silloin saatiin jopa savulohta, jota ei ole hävikin joukossa ennen nähty. Sitä pakattiin pieniin annoksiin ruokailijoille ruokakasseihin.

Tämän aamun tuotteista päivän lounas ei kuitenkaan ehtisi valmistua, ja siksi se tehdään aiemmin saaduista raaka-aineista, joita on nostettu jo alkuviikosta pakastimesta sulamaan.

Lounaan valmistelu on alkanut jo puoli kahdeksalta aamulla. Paikalle kertyy kymmenkunta vapaaehtoista ja seurakunnan puolesta hommaa pyörittävä Dimitrijeff.

Tarjolle on suunniteltu aika tarkasti perinteisen ruokaympyrän mukainen ateria: kanakastike tai sen vaihtoehtona soijarouhekastike, riisiä, uunijuureksia ja salaatti. Niiden päälle on kahvit pipareiden kera. Broileria tämän keskiviikon ateriaan on varattu 16 kiloa ja riisiä kuusi kiloa.

Kotiin lähtiessä saa mukaansa vielä kassiin jaettavaksi jääneitä tuotteita.

Energiaa auttamisesta

Keittiössä ruokaa laittavat viisi naista ovat elämänsä aikana valmistaneet niin paljon ruokaa, että homma sujuu kuin ajatus, vaikka vain yksi on ruuanlaiton ammattilainen. Hän on kokki Irja Stupar, joka vastaa aterioiden käytännön toteutuksesta.

– Olemme hyvin hitsautuneet. Prosessi elää koko ajan ja yritämme kehittää siitä entistä sujuvamman ja helpomman, Dimitrijeff sanoo.

Vaikka ruuat suunnitellaan pariksi viikoksi eteenpäin, aina tulee yllätyksiä.

– Kerran saimme vain sata litraa jugurttia. Kaivoimme sitten pakkasesta vihannekset ja aloimme leipoa. Kaikille ruokailijoille saimme kasaan kasviskeiton ja tuoreet sämpylät, hän kertoo.

Helppoutta suositaan. Silti tarjolla on kaksi pääruokaa, ja tarjonnassa pyritään ottamaan huomioon myös ne, joiden ruokavalio on maidoton ja gluteeniton.

– Välillä teemme jälkiruokaakin ja leivomme kahvileipää, vapaaehtoinen Tuula Soppela sanoo.

Eläkkeelle jäänyt perhepäivähoitaja Raija Ahonen kävi aiemmin tuttaviensa kanssa ruokailemassa Yhteisessä pöydässä.

– Sitten joku pyysi mukaan toimintaan. Meillä on hyvä porukka ja aikuisseura tuo vaihtelua lapsenlasten kanssa olemiseen, hän sanoo.

– Pitää olla tekemistä, ja tämä on mieluista tekemistä. Tykkään laittaa ruokaa.

Keskiviikon rupeama ei edes väsytä.

– No ei! Ennemminkin tämä antaa energiaa, Ahonen sanoo.

Kaikki saavat tulla

Hämeenkylän ateria on Vantaan suurin Yhteisen pöydän ateria. Viime vuonna ruokailijoita oli keskimäärin 166, joulupöydässä peräti 250.

90-luvulla laman aikaan seurakunta tarjosi työttömille ruokaa, ja ennen hävikkiruokaprojektia tarjolla oli soppalounasta kerran kuussa. Yhteisen pöydän myötä ruokailusta on tullut jokaviikkoinen.

Vantaalla on päästy leipäjonoista. Pastori Jaakko Karan mukaan muutos on ollut suuri.

– Vuosituhannen vaihteessa jaettiin EU-näkkileipää ja makaronipusseja. Nyt tilalla on lämmin ateria, hän sanoo.

Tärkeimpänä hän pitää kuitenkin ihmisten kohtaamista.

– Itsekin pääsen kuulemaan, mitä ihmisille kuuluu. Minut pyydettiin juuri kastepapiksi, kun olin täältä tuttu.

Ruokahävikin torjuntakin saa kiitosta.

– Se ei mene kaatopaikalle vaan laitetaan ajoissa jakoon. Siitä tulee isot säästöt.

Ruokailijoilta ei kysytä, mihin he uskovat.

– Kaikki saavat tulla. Toisuskoisia on käynyt paljon, pastori sanoo.

Yhteinen pöytä ei ole suunnattu erityisesti vähävaraisille.

– Meillä käy hyvin heterogeeninen ruokailijakunta, kirkon työntekijöitä, me itse, lähiseudun eläkeläisiä ja äitejä lapsineen, yksinäisiä, metsien miehiä, turvapaikanhakijoita, huumeiden käyttäjiä, keitä vaan, Dimitrijeff luettelee.

Seurakunta tarjoaa ruuan lisäksi palvelujaan. Diakoneja on paikalla ja papin kanssa voi vetäytyä keskustelemaan mistä tahansa mielen päällä olevasta asiasta.

– Tässä on tärkeintä yhteisöllisyys, se että erilaiset ihmiset syövät yhdessä ja voivat vaikka tutustuakin, diakoni Anne Puumala sanoo.

– Monelle yksinäiselle tämä on viikon kohokohta.

Se on tärkeää toimintaa myös vapaaehtoisille.

– Monet kaipaavat mielekästä tekemistä, kun ovat vaikkapa jääneet eläkkeelle. Tämä on sitä, diakoni Saru Enrold sanoo.

– Nyt meillä onkin mukana iso vapaaehtoisten porukka. Ilman heitä tämä ei toimisi.

Mukana on myös Hämeenkylän peruskoulun kahdeksasluokkalaisia, neljä kerrallaan.

Hillotalkoita ja sinapintekoa

Nyt saatiin seuraavan viikon aterialle karjalanpaistilihat. Ne menevät pakastimeen. Käytössä on kaksi pakastinta, yksi jääkaappi ja tilava ruokakaappi kuivamuonalle. Niiden sisältö on listattu tarkkaan paperille, jottei mitään jää käyttämättä.


Seurakunnan puolesta yhteisölounaasta vastaa Pirkko Dimitrijeff, jonka energia ja ilo tarttuu vapaaehtoisiin.

– Naudanlihakastike ja keitetyt perunat, Dimitrijeff kertoo seuraavani viikon suunnitelmista.

Kokki noudattaa tarkkoja ohjeita harvoin. Sitä enemmän käytössä on luovuus.

– Välillä olemme raapineet päitämme. Kerran saatiin kuivattuja mustasilmäpapuja, joita meistä kukaan ei ollut aiemmin käyttänyt. Tehtiin sitten niistä keitto, jossa oli kaikenlaista muutakin. Hyväksi kehuivat! Pitää olla ennakkoluuloton ja luottaa siihen, että kyllä näistä jotain tulee.

– Jokainen saa ehdottaa, miten hommaa voisi kehittää. Kokeilemme kaikkea eikä se niin tarkkaa ole, miten tehdään. Ei saa olla ryppyotsainen.

Ihmiset syövät mielellään perunaa, mutta sitä on hävikkiruuassa harvoin.

– Yksi rouva sitten osti meille syksyllä 30 kiloa perunoita, Dimitrijeff sanoo.

Jotkut haluavat tukea ruokailua laittamalla rahaa vapaaehtoiseen kolehtiin. Niillä rahoilla sitten täydennetään hävikkiruokatarjontaa: ostetaan esimerkiksi kahvimaitoa tai mausteita.

Yhteisöllisyyttä pyritään kehittämään muutenkin. Joulun alla oli sinappitalkoot, joinakin syksyinä on tehty omenahilloa.

– Nyt jo keräämme sokeria ensi syksyn talkoisiin, Dimitrijeff sanoo.

Valmiiseen pöytään

Antti Pollari ja Aija Loponen-Pollari tulevat yleensä Yhteiseen pöytään seurakunnan muskarista. Siellä Loponen-Pollari kuuli ruokailumahdollisuudesta.


Antti Pollari maistelee ruokia ja hänen äitinsä Aija Loponen-Pollari syö seurakunnan tarjoamalla lounaalla. Äidille parasta on se, että saa istua valmiisen pöytään.

– Tänne on helppo tulla. Muskari päättyy juuri ennen kuin tämä alkaa, hän kertoo.

Äiti syö, lapsi maistelee. Hänelle on eväitä mukana.

– Kotiäidille tässä varmaankin on parasta se, että pääsee istumaan valmiiseen pöytään ja samalla voi tavata ihmisiä, hän jatkaa.

– Lapsikin oppii paljon ja näkee monenlaisia ihmisiä.

Ruoka on hyvää ja uusia tuttujakin on tullut.

– Luulen, että monelle tärkeää ei ole vain ruoka vaan nimenomaan se, että tapaa muitakin.

Kaksivuotiaan Aaro Peltomaan äiti Anne Sihvonen kiittää sitä, että ruokaa ei heitetä hukkaan.

– Niille, joilla on taloudellisesti vaikeaa, tämä on tosi hyvä mahdollisuus, hän sanoo.

– On tästä apua meillekin, mutta tärkeintä on se, että arjessa on tällainen breikki. Se helpottaa päivää.

Maistuu paremmalle seurassa

Eläkeläisseurue Tiia, Tuula-Maria, Tuula, Hilkka ja Kauko käyvät lähes joka keskiviikko.

– Ollaan jo tuttavia, kun jutellaan täällä, he kertovat.

Ruoka on tärkeää. Se on myös hyvää.

– Se maistuu paljon paremmalta, kun syömme porukassa, Tiia sanoo.

Seurue toteaa yhteisen lounaan olevan hyvä vaihtoehto leipäjonoille.

– Tällä tavalla ruuan jakaminen pitäisi hoitaa muuallakin. Täällä ollaan hyvällä mielellä, he sanovat ja toteavat, että myös heille lounas on osaltaan taloudellinen apu.

– Ja mieluummin syömme tämän ruuan kuin annamme heittää sen roskiin.

Yhteinen pöytä leviää

”Haluamme vähitellen eroon leipäjonoista ja kohti yhteisöllisempää tapaa jakaa ruoka-apu. Näin ihminen tulee kokonaisvaltaisemmin kohdatuksi”, Yhteisestä pöydästä tiedotettiin joulun alla.

Vantaalla Yhteinen pöytä on luonut verkoston ja mallin yhteisölliselle ruokailulle ja hävikkiruuan keskitetymmälle jakelulle. Yhteinen pöytä tavoittaa viikoittain noin 5 000 vantaalaista ja hyödyntää yli miljoona kiloa hävikkiruokaa vuodessa.

Yhteistä pöytää hallinnoivat Vantaan kaupunki ja Vantaan seurakunnat. Vantaan kaupungin satsaus on hävikkiterminaali, joka avautui heinäkuussa 2015. Sinne kerätään keskitetysti hävikkiruoka, joka sitten jaetaan aterioita tarjoaville yhteisöille. Verkostoon kuuluu noin 20 ruoka-apua jakavaa yhdistystä, seitsemän luterilaista seurakuntaa, neljä kaupungin asukastilaa, pari nuorisotilaa ja pari muuta kirkkokuntaa.

Yhteisen pöydän verkoston toiminta ja yhteisöruokailujen järjestäminen perustuu vapaaehtoisten ja työllistettyjen työpanokseen.

Idea on saatu Berliinistä, jossa toimii Berliner Tafel -konseptista.

Yhteinen pöytä ja Sitra aloittavat joulukuussa puolitoistavuotisen projektin toimintamallin levittämiseksi ja soveltamiseksi ympäri Suomea. Yhteisen pöydän mallia hyödynnetään jo esimerkiksi Helsingissä ja Järvenpäässä.

Projekti kuuluu Sitran julkaisemaan kiertotalouden tiekarttaan, jonka tavoitteena on johtaa Suomi kiertotalouden globaaliksi edelläkävijäksi. Sen yksi keskeinen tavoite on vähentää ruokahävikkiä, jota Suomessa syntyy noin 400 miljoonaa kiloa vuodessa, eli jopa noin 15 prosenttia kaikesta tuotetusta ruoasta.

Yhteinen pöytä on palkittu sekä Kestävän kehityksen Sitoumus2050 -päätunnustuksella että Vuoden keittiötekona 2017. Vantaa on lisäksi valittu Suomen ympäristökeskuksen yhdeksi kiertotalouden kärkikunnaksi.