Suomessa talouspolitiikkaa kiristetään laskusuhdanteessa ja höllennetään noususuhdanteessa. Tämä nurinkurisuus – tai ainakin aie jatkaa sitä – tuli taas näkyville Talouspolitiikan arviointineuvoston tämänvuotisen raportin julkaisemisen yhteydessä.
Finanssipolitiikan pitää tasata talouden suhdanteita, ei voimistaa vaihtelua. Finanssipolitiikan suhdanteeseen sopiva kokonaisviritys ei kuitenkaan sulje pois pyrkimyksiä edistää hyvinvoinnin tasaisempaa jakautumista. Kohteita riittää koko verotuksen, ei vain valtion tuloveron, progression kiristämisestä terveyserojen kaventamiseen.
Nyt olisi aika valmistella seuraavan hallituksen ohjelmaa laatimalla keskipitkäntähtäimen punavihreä talous- ja sosiaalipoliittinen ohjelma. Sen osana tulisi määrittää finanssipoliittiset mittarit, joiden puitteissa ohjelmaa toteuttaa.
Finanssipolitiikan pitää tasata talouden suhdanteita, ei voimistaa vaihtelua
Vaikka esimerkiksi kestävyysvajetta on syytä mitata, se ei sovi keskeiseksi finanssipolitiikan mittariksi. Vielä hölmömpää on nykyhallituksen lailla asettaa bruttoveroasteeseen liittyviä tavoitteita.
Työllisyysasteelle asetettu tavoitetaso on järkevä, kuten myös suhdannesyklin yli laskettu budjettitasapaino – tai peräti, pidemmän tähtäimen tavoitteita silmälläpitäen, maltillinen ylijäämä. On syytä pitää mielessä, että nämä ovat vain välineitä, jotka tukevat varsinaisten, hyvinvointiin liittyvien tavoitteitten saavuttamista.
Yhteiskunnallisten tavoitteiden asettaminen on poliittisen keskustelun, ei akateemisen asiantuntijan, tehtävä. Osa yhteiskunnan epäkohdista vaatii kuitenkin huolellista kartoitusta. Näistä ikäviä esimerkkejä ovat suuret, ja viime vuosikymmeninä kasvaneet, sosioekonomiset terveys- ja kuolleisuuserot.
Hyvät suunnitelmat ovat kuitenkin hyödyttömiä ilman toteutumiskelpoista reittiä hallitusvastuuseen. Ilmapiiri lienee kypsä vakavalle keskustelulle siitä, miten ja kenen toimesta Suomea tulee hallita tämän hallituksen jälkeen.