”Tyypillinen yhden kauden kansanedustaja.”
Nuo sanat eivät varmasti unohdu ensi viikolla eduskunnan puhemieheksi hamuavalta Ilkka Kanervalta. Vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen hän juorusi kommunistisen puolueen edustajille, millaisia ovat kokoomuksen uudet kansanedustajat. Edellä mainituilla sanoilla hän luonnehti Salosta eduskuntaan noussutta Sauli Niinistöä. Lisämääre oli ”fakkijuristi”.
Niinistö ei ensimmäisellä edustajakaudellaan jälkiä jättänyt, mutta uusi kuitenkin paikkansa vuonna 1991. Toisella kaudellaan Niinistö sai jo laajempaa näkyvyyttä toimiessaan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana. Juuri hän esitteli eduskunnalle mietinnön, joka johti keskustakonkari Kauko Juhantalon erottamiseen eduskunnasta ja valtakunnanoikeuteen.
Kokoomus puolueena oli tuohon aikaan alakynnessä. Entinen puheenjohtaja Harri Holkeri johdatti sen pitkän paitsion jälkeen hallitukseen vuonna 1987. Siinä avitti presidentti Mauno Koivisto, joka suivaantui porvarijohtajien ennen vaaleja tekemästä kassakaappisopimuksesta. He olivat päättäneet muodostaa porvarihallituksen, jota johtaisi keskustan puheenjohtaja Paavo Väyrynen.
Tulikin historiallinen sinipuna, jossa kokoomus oli koko ajan alakynnessä hallitsemaan tottuneiden sosiaalidemokraattien kanssa. 1991 muodostetussa porvarihallituksessa kokoomusta heitteli mennen tullen puolestaan keskusta.
Huonosta herraonnesta Niinistön rautaiseen otteeseen
Kokoomuksella oli huono herraonni Ilkka Suomisen jälkeen. Jo silloin pitkän uran eduskunnassa tehnyt ja edelleen siellä jatkava Pertti Salolainen oli liian pehmeä. Selvää perintöprinssiä ei ollut, mutta Niinistö valittiin puheenjohtajaksi 1994.
Aluksi hän toimi oikeusministerinä, mutta tie tähtiin alkoi Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen valtiovarainministerinä. Niinistö liittyi siihen jatkumoon, jossa kansa napisee säästöistä ja leikkauksista, mutta palkitsee kurittajansa muhkealla äänipotilla. Niin kävi ennen häntä Mauno Koivistolle ja myös aluksi vihatulle Iiro Viinaselle.
Niinistö sai huomenlahjakseen pitkän nousukauden, seitsemän lihavaa vuotta, joita leimasi lamanjälkeinen tiukka taloudenpito. Sosiaaliturvaa leikattiin, vaikka koko vasemmisto oli hallituksessa.
Niinistö sai jo vuoden 1995 vaaleissa Turun eteläisestä vaalipiiristä 18 946 ääntä, mutta varsinaisen jättipotin hän korjasi ensin valtiovarainministerinä Helsingistä 30 450 äänellä ja sitten eduskunnan puhemiehenä kaikkien aikojen saaliin, 60 563 ääntä Uudeltamaalta.
Löysän Salolaisen jälkeen Niinistö piti tiukkaa kuria myös puolueessaan. Hämmästys oli suuri, kun kävin kerran seuraamassa kokoomuksen puoluevaltuuston kokousta. Tuohon aikaan 1990-luvulla vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokoukset kestivät kaksi päivää ja puheenvuorojen pituutta piti rajoittaa, että kaikki ehtisivät haukkua puoluejohdon.
Kokoomuksen valtuustossa yleiskeskustelu oli tunnissa ohi. Niinistön puheen jälkeen häneltä uskallettiin kuin arkaillen kysyä jotain yleisluontoista pari kertaa.
Länsisuomalaista outoa karismaa
Niinistön suosiota on vaikea ymmärtää. Hän ei ole hauska eikä vaikuta edes huumorintajuiselta. Pikemminkin hän oli suosiotaan kasvattaessaan valtiovarainministeriaikoinaan tyly ja töksäyttelijä, myös tosikko.
Presidenttinä Niinistöstä on tullut lähes yhtä vaikeaselkoinen kuin Koivisto. Koiviston puheet ja tiedotustilaisuudet olivat toimittajan painajainen, koska niitä eivät ymmärtäneet muut poliitikotkaan, joilta esimerkiksi valtiopäivien avajaisten jälkeen kysyttiin kommenttia.
Pari vuotta sitten valtiopäivien avajaisissa jouduttiin arvailemaan, esittikö Niinistö Suomen luopuvan kansainvälisistä pakolaisia koskevista sopimuksista. Aivan vaalien alla kiisteltiin siitä, onko hän puhunut ääripäistä vai ei.
Länsisuomalaisessa jähmeydessä ja epäselvässä filosofeeraamisessa on outoa karismaa, jota ihmetteli aikoinaan jo veteraanipoliitikko Johannes Virolainen. Kun muut poliitikot sanovat, että eivät tiedä, niin ihmetellään millaisia tolloja eduskuntaan valitaan. Mutta kun Koivisto sanoo, ettei tiedä, niin ihastellaan, että on siinä viisas mies.
Maailma muuttui, Niinistöllä homma hanskassa
Miksi ihmeessä Niinistö sai nyt yli 1,8 miljoonaa ääntä, kaikki muut ehdokkaat yhteensä 1,1 miljoonaa?
Syitä on oltava muitakin kuin Niinistön persoona.
Tärkein on se, että Eurooppa ja koko maailma on nyt kokonaan toisenlaisessa asennossa kuin kuusi vuotta sitten. Krimin valtaus ja Ukrainan tilanne muistuttavat, ettei sodan mahdollisuus olekaan niin kaukainen kuin luultiin.
Niinistö on vaikeassa tilanteessa löytänyt roolin, johon useimmat ovat tyytyväisiä. Ääniä ropisi vasemmaltakin, koska hän on Venäjä-pakotteista huolimatta pitänyt säännöllisesti yhteyttä kollegaansa Vladimir Putiniin – ainakin näyttänyt välittäjältä Venäjän ja lännen kiistoissa, vaikka ei sitä olekaan.
Viime vuonna Niinistö tapasi lisäksi Yhdysvaltain ja Kiinan johtajat. Hän näyttää mieheltä, jolla on homma hanskassa kaikkiin suuntiin.
Tupajumeista ilmastonsuojelijaksi
Vanhoilla päivillään Niinistöstä on myös tullut jonkin sortin pehmo. Kokoomuksen puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä hän esitti kirjastoja maksullisiksi ja pilkkasi avoimesti luontoarvojen säilyttäjiä.
– Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää. Me suomalaiset olemme luonnonläheinen kansa, mutta miksi suojelisimme leivän suustamme, hän kysyi kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa 17.5.1997.
Näissä vaaleissa Niinistö puhui rauhan puolesta ja määritteli ilmastonmuutoksen luomakunnan yhteiseksi viholliseksi, jonka torjumiseksi tulee koota yhteinen rintama.
”Luonnon ja ihmisen keskinäinen tasapaino on jo nyt kovalla koetuksella”, Niinistön vaaliteemoissa todettiin.
Helsingin Sanomien vaalikoneen arvokartalla Niinistökin oli vasemmistolainen.
Kovin syvällistä Niinistön sosiaaliherätys ei ole. Hän kyllä puhuu nuorten syrjäytymistä vastaan, mutta ainoa käytännön toimi oli presidenttikauden alussa Ihan tavallisia asioita -kampanja, josta ei jäänyt käteen kuin nyt jo unohdettu verkkosivu.
Inhimillisempää puolta Niinistössä ovat nostaneet esiin kovat kokemukset, ensimmäisen vaimon kuolema 1990-luvulla auto-onnettomuudessa ja selviytyminen Kaakkois-Aasian tsunamista jouluna 2004.
Eikä missään tapauksessa pidä unohtaa toista vaimoa Jenni Haukiota. Osassa suomalaisia elää omien kuninkaallisten kaipuu ja Niinistö–Haukiossa heillä on oma kuninkaallinen pari, jonka vielä pian syntyvä perintöprinssi tai -prinsessa täydentää. Jos olisi mahdollista, Niinistö voisi olla kova sana myös kuuden vuoden päästä pidettävissä presidentinvaaleissa Suomen Kuninkaana.