Julkista ja yksityistä sektoria kuormittaneiden sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kasvatusalan säästötoimien keskellä on unohdettu katsoa tulevaisuuteen. On unohdettu ihminen.
Hyvinvointiyhteiskunnan tehtävä on huolehtia kaikista, erityisesti heikoimmassa asemassa olevista: lapsista, vanhuksista ja sairaista. Mittavilla säästötoimilla heikennetään kansalaisten hyvinvointia, työssäjaksamista ja Suomen kilpailukykyä. Toimiva varhaiskasvatus, terveydenhuolto, vammais- ja vanhuspalvelut ja muu sosiaalihuolto ovat edellytys sille, että myös talouden rattaat pyörivät.
Hoitajat sekä julkisella että yksityisellä sektorilla tekevät erittäin arvokasta ja merkityksellistä yhteiskunnallista työtä paitsi apua tarvitsevien eteen, myös meidän kaikkien vuoksi. Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kasvatusalan vahvuus on aina ollut, että se on perustunut julkisen sektorin palveluntuotannolle.
Julkista sektoria on kehitetty ja sen velvollisuuksiin on kuulunut hoiva- ja hoitotyön lisäksi ennaltaehkäisy, opetus, kriiseihin varautuminen ja niistä huolehtiminen. Työntekijöiden ja työnantajien yhteistoiminnasta on huolehdittu ja sitä on kehitetty. Julkinen sektori on myös tuottanut palvelut tehokkaasti verrattuna muuhun Eurooppaan. Julkisen sektorin arvosteleminen ja alasajo eivät ole perusteltuja.
Sote-uudistus lisää yksityisten työnantajien osuutta. Yksityisen sektorin ongelmina ovat heikko palkkakehitys ja tes-shoppailu, jossa työnantaja siirtyy itselleen edullisimpiin työehtosopimuksiin.
Nollasopimuksilla ja epätyypillisillä työsuhteilla haetaan säästöjä. Yrityksen voitot haetaan työntekijöiden selkänahasta ja asiakas unohtuu. Voitot valuvat maan rajojen ulkopuolelle. Tämä on aiheuttanut suurta tyytymättömyyttä esimerkiksi Ruotsissa valinnanvapauden kasvun myötä.
Valitettavasti hoitajat julkisella ja yksityisellä sektorilla uupuvat erittäin suuren työtaakan alla. Tunnolliset hoitajat eivät pysty enää kannattelemaan tilannetta, jossa koulutettua hoitohenkilökuntaa on täysin riittämätön määrä. Asiakkaiden turvallisuus on vaarassa ja työturvallisuus heikkoa. Hoitajat joutuvat kohtaamaan työssään väkivaltaa, joka ei saa koskaan kuulua osana työhön. Naisvaltaisen alan pitkään jatkuneet ongelmat ovat viimeinkin herättäneet myös päättäjät.
Suurin ongelma sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä kasvatusalalla eivät ole suuret henkilöstökustannukset. Suurin huolenaihe on, miten hoitajat jaksavat ja haluavatko he jatkossa työskennellä alalla, jonka palkkaus ei vastaa työn vaativuutta ja kuormittavuutta. Myös täysin riittämätön henkilöstömäärä aiheuttaa alalta pakoa.
Hoitajat haluavat hoitaa hyvin. Heille on vain annettava siihen edellytykset.
Silja Paavola
puheenjohtaja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer