Leipäjonossa käy suomalaisen hyvinvointivaltion asukkaita, joilla on tarve täydentää heikkoa taloudellista tilannettaan erityisesti heikon perusturvan tason, rakenteellisen eläkeläisköyhyyden ja keski-ikäisten yksinäisten työttömien syrjäytymisalttiuden vuoksi. Tämän osoittaa VTM Tuomo Laihialan väitöstutkimus Kokemuksia ja käsityksiä leipäjonoista: huono-osaisuus, häpeä ja ansaitsevuus. Se tarkastetaan Itä-Suomen yliopistossa torstaina 1.2.
Laihiala selvitti ruoka-avun saajien heikkoa elämänlaatua sekä huono-osaisuuden ja häpeän kokemista selittäviä tekijöitä ensimmäistä kertaa laajalla määrällisellä tutkimusaineistolla, joka kerättiin 36 suomalaisesta ruoka-avun toimipisteestä. Lisäksi tutkimuksessa analysoitiin laadullisesti sanomalehtien verkkokeskusteluja, joissa arvosteltiin avunsaajien ansaitsevuutta.
Ongelmat kasautuvat
Tutkimuksen mukaan kolme neljästä ruoka-avun saajasta kärsii syvästä taloudellisesta huono-osaisuudesta. Kokemus taloudellisesta niukkuudesta ja eriarvoisuudesta sisältää tulojen riittämättömyyden, kykenemättömyyden huolehtia veloista sekä kokemuksen asuinkunnan riittämättömästä tuesta.
Niiden lisäksi yli kaksi viidestä kärsii myös muista hyvinvoinnin vajeista, kuten heikosta henkisestä ja fyysisestä terveydestä, masennuksesta, yksinäisyydestä ja jopa nälästä. Tällainen syvä huono-osaisuus kohdistuu muita useammin työttömiin, keski-ikäisiin, asunnottomiin, päihdeongelmaisiin sekä itsensä huono-osaiseksi määritteleviin.
Lapsiperheelliset ja opiskelevat avunsaajat ovat puolestaan tyypillisesti vain taloudellisesti huono-osaisia.
Voi syntyä huono-osaisen identiteetti
Ruoka-apuun turvautuvat naiset kokevat miehiä useammin terveytensä huonoksi ja tulonsa riittämättömiksi. Syvimmät elämänlaadun vajeet, kuten yksinäisyyden, nälän ja elämässä pärjäämättömyyden kokeminen, ovat miehillä kuitenkin yleisempiä.
Huono-osaisuuden kokeminen on suhteellisen yleistä ruoka-avun saajien parissa, sillä noin puolet heistä määrittelee itsensä huono-osaiseksi. Huono-osaisuuden kokemista ennustaa työttömyys, asunnottomuus ja ruoka-avun hakeminen viikoittain.
Miehillä huono-osaisuuden kokemista ennustaa lisäksi vuokralla asuminen ja alle sadan euron kuukausittainen käteen jäävä tulo, naisilla erityisesti ikääntyneisyys. Yhden aikuisen kotitaloudessa elävien elämänlaatu on systemaattisesti heikompaa kuin kahden aikuisen kotitaloudessa elävien. Pitkään jatkuessaan huono-osaisuus voi johtaa huono-osaisen identiteetin muodostumiseen.
Suurin osa ei koe häpeää
Leipäjonossa käyvien kokema häpeä osoittautuu suhteelliseksi ilmiöksi: suurin osa avunsaajista ei koe ruoan hakemista häpeälliseksi. Siitä huolimatta reilu kolmasosa avunsaajista ilmoittaa kokevansa häpeää. Naiset, lapsiperheelliset ja korkeasti koulutetut häpeävät ruoka-apuun turvautumista muita useammin. Myös korkea ikä ja tulojen riittämättömänä pitäminen selittävät häpeän kokemista.
Apuun turvautuminen koetaan ilmeisesti erityisen häpeälliseksi silloin, kun itsensä tai perheensä elättämisessä epäonnistuminen aiheuttaa huonommuuden ja ulkopuolisuuden tunnetta suhteessa omaan viiteryhmään ja odotuksiin. Piilotellun luonteensa vuoksi häpeän kokeminen jää kyselytutkimuksissa helposti pimentoon ja estää häpeäviä turvautumasta apuun.
Oma vai yhteiskunnan syy?
Tuomo Laihiala on tutkinut myös leipäjonoja koskevia verkkokeskusteluja. Niissä leipäjonossa käyvien avunsaajien ansaitsevuutta arvostellaan voimakkaasti. Osa keskustelijoista kyseenalaistaa jonottajien avuntarpeen ja pitää heitä valtaväestöstä poikkeavana kunniattomana ryhmänä, joka on itse vastuussa köyhyydessään.
Omakohtainen tai lähipiirin kokemus ruoka-avusta puolestaan ennustaa positiivista suhtautumista avunsaajiin: leipäjonossa kävijöitä pidetään vaikeuksiin ajautuneina tavallisina kansalaisina ja leipäjonoja yhteiskunnan epäonnistumisen seurauksena.
Laihialan mukaan perinteistä köyhäinapua muistuttavat leipäjonot näyttävät mahdollistavan avunsaajien tarpeen ehdollistavan ja haavoittuvassa asemassa olevia syyllistävän ansaitsevuuskeskustelun. Hyväntekeväisyyteen perustuva köyhäinapu ei ratkaise avuntarpeen taustalla olevia ongelmia, vaan saattaa johtaa häpeäleimaan, huono-osaisen identiteettiin ja siten ongelmien syvenemiseen.
Laihiala ehdottaa, että huono-osaisten suomalaisten kokemuksia tutkittaisiin tulevaisuudessa säännönmukaisin mittauksin ja heiltä itseltään kysyttäisiin, millaista apua he kokevat tarvitsevansa leipäjonojen ohella tai yhteisruokailujen sijaan.