Terveydenhuollon hoitoonpääsyn takarajaksi tulisi asettaa kolme kuukautta nykyisen kuuden kuukauden sijaan. Hoitotakuun kustannuksia on tähän asti tarkasteltu virheellisesti vain julkisen talouden kustannusten näkökulmasta. Tarkasteluun tulisi kuitenkin ottaa myös potilaille ja työnantajalle tulevat kustannukset. Sote-uudistuksesta käyty keskustelu on virheellisesti rajautunut pääasiassa vain niin sanotun valinnanvapausteeman käsittelyyn, vaikka keskustelua tulisi käydä myös soten rahoitusmalleista.
Eri asiantuntija-arvioissa on pitävästi pystytty osoittamaan, että nopeutettu hoitopääsy toisi koko terveydenhuollon kustannuksiin miljardiluokan säästöt. Esitetyissä luvuissa ei ole edes mukana niitä säästöjä, jotka syntyvät työnantajille lyhempinä sairauspoissaoloina ja esimerkiksi kotipalvelun tarpeen pienentymisellä ikäihmisille.
Kansalaisten tyytymättömyys nykyiseen terveydenhuoltojärjestelmään kohdistuu enimmäkseen kahteen asiaan: hoitoonpääsyn hitauteen ja perusterveydenhuollon ongelmiin. Molemmat asiat olisivat ratkaistavissa jo nykyjärjestelmän puitteissa.
On selvää, että nopeutettua hoitoonpääsyä ei voida toteuttaa kertarysäyksellä, kuten hallituksen keskittämis- ja päivystysasetuksien kanssa on tehty. Uudistus on tehtävä porrastetusti siten, että se kohdistetaan ensin potilasryhmiin, jotka hyötyvät siitä eniten. Aikataulu voisi olla esimerkiksi kolme vuotta.
Hoitotakuujärjestelmä on tähän asti toiminut parhaiten somaattisessa (ruumiillisessa) leikkaustoiminnassa. Järjestelmää uudistettaessa tulisi huolehtia, että mielenterveys- ja päihdepotilaat saavat hoitoa samoin perustein kuin somaattisissa sairauksissa. Esimerkiksi nuorten mielenterveyspalveluihin pääsy ei ole nyt toteutunut lain määräämällä tavalla. Sairaanhoitopiireillä ja mahdollisilla tulevilla maakunnilla on silloin talousarvio- ja resurssisuunnittelun kautta aikaa muutoksen harkittuun toteuttamiseen.
Perusterveydenhuollon vahvistaminen ja riittävän nopea pääsy terveyskeskuslääkärin vastaanotolle on mahdollista melko pienellä resursoinnilla. Nykyisen seitsemän miljoonan vastaanottokäynnin nostaminen 10 miljoonan tasolle maksaisi noin 150 miljoonaa euroa. Lääkäreiden lisääntynyt koulutusmäärä ja resurssien oikea kohdentaminen takaavat sen, että uudistus on realistisella pohjalla.
Miksi halutaan keskittyä valtavien sote- ja maakuntahimmeleiden rakentamiseen, kun ihmisten oikeasti kokemat ongelmat olisi ratkaistavissa jo nykyisen järjestelmän puitteissa nopeilla, selkeillä ja rahoituksellisesti kestävillä ratkaisuilla?
Hanna Ojamo
väitöskirjatutkija
HUSin Länsi-Uudenmaan
lautakunnan jäsen (vas.)