Tammikuun loppu lähestyy, ja sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa: maakuntavaaleja! Nyt pääsemme äänestämään maakuntavaltuustot päättämään sote-rahan käytöstä. Vai miten se menikään?

Näin hallituspuolueet ja monet sanomalehdet pyhästi vannoivat kuntavaalien alla. Kuntavaaleissa ei saa käsitellä sosiaali- ja terveysasioita, koska jatkossa sotesta päätetään maakuntatasolla. Sote-puoli on leijonanosa kuntien budjetista, joten aikaisemmin oli kyllä perusteltua puhua terveyskeskuksista ja sosiaalihuollosta kuntavaaleissa, mutta ei juuri tällä kertaa. Vuoden 2017 kuntavaalit eivät ole sote-vaalit, eivät missään nimessä!

Hallituksen erittäin vastustettu sote-uudistus oli näkyvästi esillä, mutta siitä ei saa kuntavaalikamppailussa puhua eikä siitä varsinkaan äänestetä. Siitä äänestetään presidentinvaalien yhteydessä järjestettävissä maakuntavaaleissa tammikuussa 2018. En ole kuitenkaan katukuvassa juuri huomannut maakuntavaalien mainoksia eivätkä edes sairausfirmojen kallispalkkaiset asiamiehet Juha Sipilä, Petteri Orpo tai Sampo Terho ole vielä aloittaneet vaalikampanjoitaan.

Kuolemanjälkeisessä elämässä kaikki on paremmin.

Ennen kuntavaaleja hallituspuolueet olivat ihan varmoja, että heidän kokoon rähmitty sote-vedätyksensä koplattuna maakuntauudistukseen menisi sukkana sisään. Tai ainakin esittivät olevansa varmoja. Ja media osti väitteen. Lukuisat pääkirjoitukset ja kommentaattorit toistivat hallituksen haavetta ehdottomana totuutena. Keskustalainen ajatuspaja esiintyi asiantuntijana takomassa viallisesta unelmasta virallista todellisuutta.

Tiedättekö mitä? Yhteen koplattu sote-maakunta-uudistus on niin pitkä sanahirviö, että tarjoan nyt arkikäyttöön siitä lyhennetyn version. Otetaan sotesta alku ja maakunnasta loppu. Sotkunta. Sotkunta tarkoittaa tästä lähtien hallituksen sote-maakunta-sotkua. Tulee tästäkin kolumnista vähän nopealukuisempi, kun ei tarvitse joka kerta kirjoittaa samaa uudestaan.

ILMOITUS

Kesällä todettiin, että no oho, eihän se sotkunta ollutkaan ihan taputeltu vielä. Perustuslait ja muut pienet jutut jäivät kaihertamaan, ja vaikka Terveystalon ja Mehiläisen lobbarit raivosivat luurit kuumana kokoomuksen ministereille, jouduttiin sotkunta avaamaan ja maakuntavaaleja siirtämään. Siis mahdollisia maakuntavaaleja, koska voi olla, että sotkunta ei toteudu lainkaan.

Nyt esitetään varmana tietona, että maakuntavaalit pidetään tämän vuoden lokakuussa. Se ei ole varma tieto. Se vaatii, että sotkunta menee läpi perustuslakivaliokunnassa ja eduskunnassa ja sairausfirmojen hallituksissa, ja että hallitus pysyy pystyssä siihen asti. Siinä on monta isoa jossia.

Euroopan neuvoston mukaan vaaleja koskevan lainsäädännön pitäisi olla valmiina vuotta ennen vaaleja. Toisin sanoen, jos sotkunta menisi nyt kevään aikana läpi, voisi maakuntavaalit olla keväällä 2019. Silloin on myös eduskuntavaalit maaliskuussa ja eurovaalit touko-kesäkuussa, joten torien vaalikojuja tuskin kannattaisi välissä purkaakaan.

Mutta miten hallitus ja media voivat väittää, että kuntavaaleissa ei saa puhua jostain asiasta, koska se käsitellään kuvitteellisissa seuraavissa vaaleissa? Kyse oli kuntavaalien halveksunnasta ja yrityksestä siirtää sairausfirmojen hyödyntavoittelu kansanvaltaisen päätöksenteon ulottumattomiin. Suhtautuminen demokratiaan muistutti sitä, miten joskus uskontoja käytetään epäoikeutetun vallan perustelussa.

Kommunismin isä Karl Marx kirjoitti, että uskonto on oopiumia kansalle. Tai oikeammin opiaattia, siis turruttavaa kivunlievitystä. En mitenkään halveksi uskontoa tai uskovaisia, mutta kaikkia uskontoja on käytetty myös epäoikeudenmukaisuuksien puolustamiseen.

Marx puhui erityisesti kristinuskosta, jota tuolloin nopeasti kehittyvissä yhteiskunnissa yritettiin vielä käyttää perusteluna aristokratian ja omistavan luokan etuoikeutetulle asemalle.

Kirkko opetti, että työläisten, torpparien, maaorjien, köyhien, kodittomien, orpojen, leskien ja katulapsien ei kannata lakkoilla tai vaatia äänioikeutta, sillä tässä maailmassa asiat ovat Jumalan säätämällä tavalla, kuningas ja aateli ovat saaneet oikeutensa suoraan taivaasta ja oikeastaan rikkaatkin ovat rikkaita, koska Luoja on halunnut heitä palkita heidän oikeamielisyydestään. Mutta vähäosaiset saisivat jotain vielä parempaa: He saisivat ikuisen autuaan elämän, jossa ei kellään olisi nälkä tai jano, enkelten harput ilahduttaisivat ja kaikki olisivat tasa-arvoisia. Mutta vain jos köyhät pidättäytyisivät kapinoimasta ja vaatimasta oikeuksiaan.

Mitä tekemistä tällä on maakuntavaalien kanssa? Ne ovat yksi yhteen. ”Älkää puuttuko ongelmiin nyt, tulevaisuudessa kaikki on paremmin.” Kuntavaalien alla ministerit olivat keskiaikaisia pappeja, jotka saarnaavat, että maaorja joutuu helvetin tuleen, jos haluaa saada toisenkin nauriin syödäkseen raadettuaan koko päivän naurispellolla. Taivaassa teidät kyllä palkitaan. Maakuntavaaleissa sotkunta kyllä päätetään.

Marco Polon matkoista lukiessani tuli vastaan kiinnostava tulkinta myös keskiajan buddhalaisuudesta kansan opiaattina. Oma ymmärrykseni buddhalaisesta jälleensyntymäopista oli, että jos ihminen elää hyvän elämän, hän voi saavuttaa nirvanan. Mutta jos elää huonon elämän, syntyy koiraksi tai muuksi eläimeksi.

Marco Pololla oli lähes marxilainen tulkinta mongolikaanien alaisuudessa elävistä buddhalaisista: Ne, jotka tyytyvät asemaansa, syntyvät seuraavassa elämässä korkeampaan asemaan. Kantaja voi syntyä kauppiaaksi ja kauppias aateliseksi. Kaikkein parhaan edellisen elämän on tietenkin elänyt kaani itse. Mutta jos kantaja kapinoi, syntyy hän kuoltuaan koiraksi. Aika kätevä ajatusmaailma kaanin kannalta.

Nykypäivänä kuulostaisi hassulta, jos joku yrittäisi puolustella kuninkaan tai kaanin valta-asemaa sillä, että kuolemanjälkeisessä elämässä kaikki on paremmin. Mutta niin sairausfirmojen vallankaappausta puolusteltiin onnistuneesti sillä, että kuvitteellisissa seuraavissa vaaleissa siitä pääsee äänestämään. Ei tullutkaan sotkuntaa, tulikin sekundaa.