Hallituksen aktiivimallin mallimaana toimivasta Tanskasta on tuotu Suomeen vain keppi, ei porkkanaa. Työvoimapolitiikka on Tanskassa paremmin resursoitua, joten mallin vaikutukset ovat siellä paremmat. Mutta olisiko aktiivimalli puolustettavissa, jos se olisi toteutettu ”oikein”?
Vastaukseni on ei, sillä ongelmallista mallissa ei ole vain resursointi, vaan logiikka, jolla malli ”aktivoi”.
Uuttahan aktiivimallissa ei ole se, että se tekisi työmarkkinatuesta vastikkeellista. Sitä työmarkkinatuki on ollut tähänkin saakka. Uutta on se, että työmarkkinatukeen sisällytetään eräänlainen yrittäjän riski.
Aktiivimalli on askel kontrolliyhteiskuntaan.
Jos työtä ei löydy, jos yrittäjätuloja ei kerry tai jos työvoimapoliittisia toimenpiteitä ei ole tarjolla, niin työmarkkinatukea leikataan osoituksena työttömän epäaktiivisuudesta tai aktiivisuudessa epäonnistumisesta. Mallin mutkikkuus takaa samalla, että työtön joutuu epävarmoihin tilanteisiin, joissa hallinnollinen työ kasvaa, mutta työttömän elämänhallinta laskee.
Mallissa työ ja osallistuminen muuttuvat yhä itseisarvoisemmiksi. Jos työvoimapoliittiset toimenpiteet ovat sisältäneet pyrkimyksen arvioida ensisijaisesti, millainen työllistyminen ja kouluttautuminen on työttömälle mielekästä, niin jatkossa yhä tärkeämpää on vain työ työn vuoksi ja osallistuminen osallistumisen eteen.
Pahimmin kärsivät pitkäaikaistyöttömät, joille osallistumisesta tulee muodollinen rituaali tai joille ei riitä osallistumisen paikkoja. En hämmästyisi, jos osa työttömistä laskee yksi ynnä yksi ja ottaa mieluummin takkiinsa kuin nöyrtyy osallistumaan muodon vuoksi.
On myös eri asia tulla sanktioiduksi määräysten rikkomisesta kuin joutua todistelemaan aktiivisesti olevansa täysien yhteiskunnallisten oikeuksien arvoinen. Aktiivimalli on askel kontrolliyhteiskuntaan, jossa kontrolloidaan ihmisten halua ja kykyä ansaita täydet oikeutensa. Kun oikeudet alkavat tällä tavoin riippua ”hyvästä käytöksestä” ja kyvykkyyden osoittamisesta, olemme erittäin vaarallisilla vesillä.
Aktiivimallin looginen vaihtoehto onkin perustulo. Aktiivimalli tunnustaa, että uudet työmarkkinat vaativat työvoimalta itseaktiivisuutta. Töiden löytyminen edellyttää usein omaa aktiivisuutta sosiaalisissa verkostoissa (kuka vielä muistaa nimen työnvälitystoimisto). Työelämä on itsensä kehittämistä. Entistä useampi kehittää työn jopa itse itselleen.
Aktiivimalli on kumottava perustulolla, joka resursoisi aktiivisuutta ja tunnustaisi, että työvoima liikuttaa itse itseään. Perustulo takaisi toimeentulon perustuslaillisena oikeutena.
Tilanne on mahdollisuus vasemmistolle. Aktiivimalli koetaan laajalti pakkokeinona työttömiä vastaan. Siksi perustuloa ei kannata pitää nyt vakan alla odottamassa aikaa ”sitten kun”. Juuri nyt vasemmisto voi lunastaa sillä maineensa vapaan yhteiskunnan ja hyvän työelämän puolustajana.
Jukka Peltokoski
Tampere