Kommentti: Viimeinen tviitti ennen aivokuolemaa
On kylmäävää ajatella, että ehkä Donald Trump ei olekaan mikään omituinen poikkeama, vaan tulos johdonmukaisesta kehityksestä.
Lukuisat tilastot kertovat varallisuuden ja vaikutusvallan jatkuvasta keskittymisestä. Sen kääntöpuolena vähäosaisempien turhautuminen ja viha on kasvanut.
Politiikka on jatkuvasti viihteellistynyt ja henkilöitynyt lisää. Media on myötäillyt ja kannustanut tätä.
Kaksipuoluejärjestelmä ei anna tilaa poliittisille vaihtoehdoille.
”Vaihtoehtoisia faktoja” pidetään uskottavampina kuin tutkimustietoa.
Tuloksena on suurin show maan päällä – höperö himotviittaaja presidenttinä.
Näin Yhdysvalloissa – mutta sama keitos on kypsymässä monessa muussakin maassa, joissa valtapuolueet alkavat myötäillä populisteja.
Ehkä trumpeloista tuleekin uusi normaali.
Arto Huovinen
Harva olisi osannut villeimmissä kuvitelmissaankaan ennakoida, minkälainen Donald Trumpin ensimmäisestä presidenttivuodesta tulee. Washington Postin mukaan hän on esittänyt keskimäärin 5,6 valheellista tai harhaanjohtavaa väitettä joka ainoa päivä.
Trump on käyttäytynyt kuin golfinpelaaja posliinikaupassa. Hän on loukannut keitä lystää, kiukutellut kuin lapsi, kehunut estottomasti itseään, tehnyt lähes kaiken päinvastoin kuin lupasi ja ajanut hallinnon kaaokseen.
Kaikesta tästä huolimatta Trumpin teflonpinta näyttää kestävän. Vaikka hänen yleinen suosionsa on laskenut, ydinkannattajien usko ei ole horjunut.
Mutta miksi toinen Yhdysvaltain vanhoista suurista puolueista, lempinimellä Grand Old Party (GOP) tunnettu republikaanit, on pysynyt mukana tässä arvottomassa näytelmässä?
Korkein oikeus kieron pelin kohteena
Presidentin oikeus nimittää Yhdysvaltain korkeimman oikeuden uudet jäsenet on tärkein syy, minkä takia uskonnollinen oikeisto ja muut konservatiivit ovat Trumpin takana tämän moraalisesta arveluttavuudesta huolimatta.
Korkeimman oikeuden tehtävä on periaatteessa valvoa vain lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan toimien perustuslainmukaisuutta. Käytännössä lakien tulkinta kuitenkin antaa sille myös erittäin paljon poliittista valtaa.
Korkeimman oikeuden yhdeksän jäsentä nimitetään eliniäkseen. Uusia jäseniä nimitetään siis vain istuvan tuomarin kuollessa tai erotessa. Presidentti asettaa ehdokkaan, jonka on saatava senaatin hyväksyntä.
Barack Obama sai ensimmäisenä virkavuotenaan läpi Sonia Sotomayorin. Toinen tilaisuus tuli konservatiivisen Antonin Scalian kuollessa helmikuussa 2016.
Senaatin republikaaninen enemmistö kuitenkin päätti jarruttaa nimitystä Obaman virkakauden loppuun saakka, eikä Obaman ehdokas Merrick Garland päässyt edes senaatin kuultavaksi.
Toissa syksynä republikaanit jopa väläyttivät ajatusta, että jos Hillary Clinton voittaa vaalit, tuomarinimitys jätetään jäihin vielä koko seuraavaksi nelivuotiskaudeksi.
Trump asetti heti virkakautensa aluksi ehdokkaaksi konservatiivisen Neil Gorsuchin, ja senaatti vahvisti nimityksen huhtikuussa.
Gorsuch on vasta 50-vuotias, joten hän saattaa istua korkeimmassa oikeudessa vielä vuosikymmeniä. Nykyisistä tuomareista kolme on varsin iäkkäitä, ja Trump saattaa päästä nimittämään vielä useita tuomareita.
Trumpille säästettiin suma tuomarinimityksiä
Korkeimman oikeuden nimitykset ovat suuri uutistapahtuma, mutta paljon vähemmän julkisuutta saavat alemman tason liittovaltion tuomarien valinnat. Kuitenkin myös niillä on huomattava poliittinen merkitys.
Näiden liittovaltion piiri- ja vetoomustuomioistuinten tuomarien määrä on jatkuvasti lisääntynyt, ja nyt se on yhteensä 865. Myös heidät nimittää Yhdysvaltain presidentti ja vahvistaa senaatti. Heidänkin toimikautensa on elinikäinen.
Republikaanit pelasivat Obaman kaudella myös piirituomareilla härskiä peliä. Varsinkin Obaman viimeisenä virkavuotena senaatti ei ottanut Obaman ehdokkaita käsiteltäväksi.
Niinpä Trump sai heti 114 tyhjää virkaa täytettäväksi. Hän ei ole vielä asettanut kaikkiin ehdokkaita, mutta asetetut ovat äärikonservatiivisia. Lisäksi lähes kaikki Trumpin ehdokkaat ovat valkoisia miehiä. Joulukuussa heistä yksi oli musta, yksi latino ja kolme naisia.
Senaatti on lähtenyt ripeästi viemään Trumpin ehdokkaita läpi. Kyytiä ovat saaneet vanhat kirjoittamattomat pelisäännöt, kuten se, että piirituomareilla pitäisi olla heidän toimipiirinsä osavaltion senaattorien hyväksyntä.
Monet ehdokkaat ovat herättäneet huomiota laaja-alaisella epäpätevyydellään. Joulukuussa Trump joutui luopumaan kahdesta ehdokkaasta. Toinen heistä, Matthew Spencer Petersen joutui senaatissa myöntämään, ettei hän koskaan ole johtanut oikeuden istuntoa eikä hän myöskään tuntenut lainopillisia peruskäsitteitä.
Äärikonservatiivien vyörytys oikeuslaitokseen
Vuonna 1982 perustetulla oikeistojuristien järjestöllä Federalist Societylla oli suuri vaikutusvalta tuomarien nimittämiseen sekä Ronald Reaganin että George W. Bushin presidenttikausilla. Trump menee vielä pitemmälle: hän on luvannut konservatiiveille nimittää yksinomaan Federalist Societyn suosittelemia ehdokkaita.
Trump ehtii neljän vuoden aikana – varsinkin jos senaatin enemmistö säilyy ensi syksyn välivaaleissa republikaaneilla – lyödä vuosikymmeniksi leimansa amerikkalaiseen yhteiskuntaan oikeuslaitoksen kautta.
Trumpin jäljiltä entistä suurempi osa tuomarikunnasta koostuu abortinvastustajista, lgbt-oikeuksien vastustajista, tasa-arvon vähättelijöistä, kuolemanrangaistuksen ja aseenkanto-oikeuden kannattajista, tuomareista jotka haluavat laajentaa poliisien valtuuksia sekä niistä, jotka suojelevat yhtiöiden etuja kuluttajia ja ympäristöä vastaan.
Ruokahalu kasvaa syödessä. Federal Society haluaisi, että perustettaisiin vielä satoja liittovaltion tuomarinvirkoja lisää oikeuslaitoksen konservatiivisen vallanku-mouksen vahvistamiseksi. Tätä eivät kaikki republikaanisenaattoritkaan kannata, ainakaan vielä.
Suuri verouudistus tihkuu pahoinvointia
Oikeuslaitoksen valtaaminen sopii republikaanipuolueen eliitille ja sen takana oleville rahamiehille. Tälle joukolle Trumpin ensimmäinen vuosi antoi toisenkin, makean voiton: joulun alla hyväksytyn suuren verouudistuksen.
Yhtiöiden ja varakkaiden veroja alentava lakipaketti täyttää republikaanien vuosikymmeniä hellimät toiveet.
Lukuisien laskelmien mukaan uudistuksen suurin hyöty menee kapealle yläkerrokselle. Yhtiöistä eniten etua saavat monikansalliset suuryritykset. Yhtiöiden arvellaan käyttävän säästyvät rahat osinkojen kasvattamiseen ja omien osakkeidensa ostamiseen.
Yksilötasolla eniten hyötyvät yli puoli miljoonaa dollaria vuodessa ansaitsevat kotitaloudet. Ironista kyllä, niitä on aika tarkkaan juuri se yksi prosentti, josta on Occupy-liikkeestä lähtien puhuttu.
Yksi verouudistuksen erityisesti suosimista toimialoista on kiinteistöbisnes – Trumpin yritysryppään keskeinen ala. Uudistus myös keventää varakkaimpien – kuten Trumpin perheen – perintöveroa.
Pakettia on markkinoitu Reaganin ajoilta tutulla tihkumisteorialla: rikkaimmille annetut verohelpotukset muka tihkuvat lopulta alaspäin kaikkien hyödyksi. Näytöt tällaisesta ovat heikot.
Alkuvaiheessa kevennysten lasketaan hyödyttävän noin 80 prosenttia veronmaksajista. Suurimmalle osalle hyöty on kuitenkin varsin pieni ja inflaation takia se pienenee vuosien myötä.
Tavallisen kansan kevennykset ovat määräaikaisia ja päättyvät 2025. Monet rikkaimpia hyödyttävät helpotukset sen sijaan on säädetty pysyviksi. Toki niitäkin on mahdollista aikanaan muuttaa, mutta se vaatii raskaamman menettelyn.
Veronalennukset aiheuttavat painetta sosiaalimenojen leikkaamiseen. Mutta sekään ei riitä, vaan ne kasvattavat jyrkästi Yhdysvaltain velkaantumista – joka yleensä on ollut oikeiston puheissa peikoista pahimpia.
Merkille pantavaa on, että vaikka muutamat republikaanisenaattorit ovat usein arvostelleet Trumpia, äänestivät he kiltisti verouudistuksen puolesta. Viimeiset niskoittelijat saatiin mukaan lisäämällä pakettiin heidän henkilökohtaista talouttaan hyödyttäviä kohtia.
Teollisuuslobbarien toivelista toteutettu
Republikaanit eivät aiemmin syksyllä onnistuneet murskaamaan Obaman terveydenhoitouudistusta, mutta veropaketin sivutuotteena saadaan kuitenkin otettua sairausvakuutus pois arviolta 13 miljoonalta amerikkalaiselta.
Verouudistus poistaa Obamacaren sakon niille, jotka eivät ota sairausvakuutusta. Tämän arvioidaan vähentävän hyväkuntoisten kiinnostusta vakuutukseen, mikä nostaa jäljelle jäävien vakuutusmaksuja.
Veropaketti myös hyödyttää opetusministeri Betsy DeVosin lempilasta, yksityiskouluja ja uskonnollisia kouluja, joiden maksuista vanhemmat alkavat saada verovähennyksen.
Ympäristöpolitiikassa suurimman huomion on saanut Trumpin ilmoitus, että Yhdysvallat vetäytyy Pariisin ilmastosopimuksesta. Viime viikolla tosin Trump vihjaisi, että näin ei ehkä tapahdukaan.
Ilmoituksella oli suuri symbolinen merkitys, mutta vähemmällä melulla Trump on onnistunut jo romuttamaan lukuisia vuosikymmenten aikana ympäristön suojaksi tehtyjä toimia.
Guardian-lehti ja tutkivan journalismin Center for Public Integrity laskivat joulukuun puolivälissä, että siihen mennessä Trumpin hallinto oli jo toteuttanut kuusi niistä kahdeksasta vaatimuksesta, jotka öljy- ja kaasuteollisuuden etuja ajava American Petrol Institute oli asettanut toivelistalleen ilman- ja vesiensuojelun lieventämiseksi.
Trump on miehittänyt koko ympäristöhallinnon paatuneilla teollisuuden lobbareilla. Jonkin verran Trumpin vaikutusta lieventää se, että läheskään kaikki osavaltiot eivät ole samoille linjoilla, eivät myöskään kaikki talouselämän alat.
Kommentti: Viimeinen tviitti ennen aivokuolemaa
On kylmäävää ajatella, että ehkä Donald Trump ei olekaan mikään omituinen poikkeama, vaan tulos johdonmukaisesta kehityksestä.
Lukuisat tilastot kertovat varallisuuden ja vaikutusvallan jatkuvasta keskittymisestä. Sen kääntöpuolena vähäosaisempien turhautuminen ja viha on kasvanut.
Politiikka on jatkuvasti viihteellistynyt ja henkilöitynyt lisää. Media on myötäillyt ja kannustanut tätä.
Kaksipuoluejärjestelmä ei anna tilaa poliittisille vaihtoehdoille.
”Vaihtoehtoisia faktoja” pidetään uskottavampina kuin tutkimustietoa.
Tuloksena on suurin show maan päällä – höperö himotviittaaja presidenttinä.
Näin Yhdysvalloissa – mutta sama keitos on kypsymässä monessa muussakin maassa, joissa valtapuolueet alkavat myötäillä populisteja.
Ehkä trumpeloista tuleekin uusi normaali.
Arto Huovinen