Oikein taas suututti, kun uutisten lomassa Juhana Vartiainen kohkasi, että mistään ei tule mitään elleivät ihmiset muuta työn perässä. Tämähän on ikuisuuskysymys työpaikkojen ja työttömien kohtaamisessa.
Ihmettelen, missä kuplassa tuon tason päättäjät elävät? Kyllä edelleen muutetaan työn perässä. Varsinkin, kun luvassa on oikea pitkäkestoinen työpaikka.
Mutta kuten tiedämme, kaikkien ei ole niin yksinkertaista lähteä kotoaan. On oman asunnon työläs myynti ehkä hiljentyneeltä paikkakunnalta, puolisonkin pitäisi saada työpaikka, lasten vaihtaa koulua ja niin edelleen.
Historian valossa voimme muistella naapurimaassamme Neuvostoliitossa tapahtuneita pakkosiirtoja. Omassakin maassamme oli siirtotyömaita 60-luvulla. Ja nyt meille tulee pakolaisia kauempaa.
Globalisoituvassa maailmassa ihmiset muuttavat paikkakuntien ja rajojenkin yli. Yleensä syynä on pakko tai paremman elämän toivo. Muuttamiseen pitää olla oma tahto, sillä pakottaminen aiheuttaa ongelmia, juurettomuutta.
Pitäisikö nyt työn perässä muuttamisella kasvattaa seuraavasta sukupolvesta juureton? Yhteiskunnan eräs turvallisuuden tae on se, että ihmiset tuntevat asuinpaikkansa kotiseudukseen: siellä on koti ja ystävät.
Oma työhistoriani liittyy 30 vuoden ajalta varastonhoitoon. Monta kertaa siirrettiin tavarat ja välillä hyllytkin kätevämpään paikkaan.
Ihmisten kohdalla tämä ei toimi. Työtön työnhakija ei ole varastossa oleva yksilö. Hän on ihminen, ja siihen käsitteeseen liittyy paljon enemmän kuin pelkkä työ.
Hannu Järvinen
Mäntsälä