Yhdysvaltain presidentti Donald Trump avasi ulkopolitiikan vuoden twiittaamalla ydinaseiden laukaisunappulansa olevan isompi kuin Pohjois-Korean Kim Jong-unin vastaavan nappulan. Suurin osa kommentaattoreista kuittasi tämän lapsellisena isotteluna ja jätti aiheen analysoimisen siihen. Tarkimmat huomauttivat, että mitään nappulaa ei itse asiassa ole, pikemminkin on kyse salkusta, joka kulkee presidentin mukana.
Jotkut puolestaan repivät huumoria siitä, kuinka isommalla nappulalla kehuskelu voidaan tulkita metaforaksi peniksenmittailukilpailusta. Tällaisessa helposti meemeiksi taipuvassa tulkinnassa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään vähäpätöisestä naurun asiasta.
Ohjuskateustulkinta on sinänsä herkullinen, koska se tuo esiin niin ilmiselvästi linkin miehisyyden ja ydinaseiden välillä.
Feministitutkija Helen Caldicott käsitteellisti 1980-luvulla supervaltojen välistä ydinasevarustelukilpaa nimeämällä sitä ohjaavan toimintalogiikan ohjuskateudeksi. Trumpin uhittelu solahtaa helposti tähän psykologisoivaan tulkintakehykseen, jonka mukaan ohjuksien esittely paraateissa ja ydinasearsenaalin koolla kehuskelu on yritys osoittaa miehistä valtaa kansainvälisen politiikan areenalla.
Ohjuskateustulkinta on sinänsä herkullinen, koska se tuo esiin niin ilmiselvästi linkin miehisyyden ja ydinaseiden välillä. Kuten Carol Cohn New York Timesissa julkaistussa kirjoituksessaan toteaa, Trump tekee feministisen turvallisuuspolitiikan analyysin melkein liian helpoksi. Ilmiselvä taso ei ole kuitenkaan ainoa taso maailmanpolitiikassa, jossa maskuliinisuuteen ja feminiinisyyteen liittyvillä merkityksillä on väliä.
Maailmanpolitiikka on sukupuolittuneiden merkitysten kyllästämä areena, jossa valtioiden ja muiden toimijoiden toiminta liitetään usein maskuliinisuuteen tai feminiinisyteen. Sukupuolittunut merkityksellistäminen tapahtuu kuitenkin niin luonnostaan, että harvoin maailmanpolitiikkaa seuratessamme kiinnitämme siihen huomiota.
Tutkin reilu kolme vuotta sitten ilmestyneessä väitöskirjassani naurun ja huumorin roolia maailmanpolitiikassa sekä sitä, millaisia ovat arkipäiväiset hahmotuksemme maailmanpolitiikasta. Tutkimusaineisto koostui lähinnä internetistä keräämistäni meemi- ja pilakuvista. Kiinnitin huomiota erityisesti siihen, miten pilakuvissa sukupuolitetaan ja seksualisoidaan ydinasetyrkyiksi kutsumiani toimijoita eli Irania ja Pohjois-Koreaa.
Ydinasetyrkyt ovat valtioita, jotka havittelevat omaa ydinasetta. Globaali ydinasejärjestys voidaan nähdä arvojärjestyksenä, joka jakaa valtiot niihin joilla on ydinase, niihin joilla sitä ei ole, ja niihin jotka sen kovasti haluaisivat. Globaalin ydinasejärjestyksen perusta on ydinsulkusopimus, joka institutionalisoi jaottelun ydinasevaltioihin ja ydinaseettomiin valtioihin.
Ydinasetyrkkyjä pidetään usein ongelmallisina, koska niiden nähdään haastavan olemassa olevaa jakoa ja jopa uhkaavan koko järjestyksen pystyssä pysymistä.
Tutkimukseni kannalta ongelmallisina eivät näyttäydy niinkään Iran ja Pohjois-Korea, joita roistovaltioiksi ja pahan akseliksikin on kutsuttu. Pikemminkin pyrin kartoittamaan tapoja, joilla me ”lännessä” näemme ja hahmotamme nämä valtiot ja niiden maailmanpoliittisen aseman.
Iranille ja Pohjois-Korealle irvailevat meemikuvat ja niistä tekemäni kollaasiteokset toimivat kuvallisessa muodossa samalla ilmiselvällä sukupuolittuneiden ja seksualisoitujen metaforien tasolla kun vuoden 2018 aloittanut uhittelukilpa Trumpin ja Kim Jong-unin välillä.
Mainitsemani Carol Cohn on yli kolme vuosikymmentä tutkinut, miten sukupuolittunut kielenkäyttö ja seksualisoidut metaforat toimivat ydinaseisiin ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä konteksteissa. Ilmiselvien metaforien lisäksi sukupuolittuneet mielleyhtymät määrittävät keskustelua syvemmällä rakenteellisella tasolla.
Länsimaisen ajattelun ytimessä ovat erilaiset kahtiajaot kuten järki ja tunne, aggressiivisuus ja passiivisuus, järjestys ja kaaos, vahvuus ja heikkous ja niin edelleen. Käsiteparin osapuolet nähdään usein myös toisensa poissulkevina, lisäksi ne linkittyvät sukupuoleen siten, että ensin mainittu mielletään maskuliiniseksi ja jälkimmäinen feminiiniseksi.
Sukupuolittuneet mielleyhtymät vaikuttavat siihen, mitä pidetään ikään kuin itsestään selvästi järkevänä keskusteltaes-sa turvallisuuspolitiikasta tai ydinasestrategiasta. Niihin ei pehmoilua mahdu.
Cohn kertoo kuinka eräs valkoinen miesfyysikko sanoi tunteneensa itsensä aivan akkamaiseksi nostaessaan esiin huolensa ihmisuhreista, joita mallinnetussa tilanteessa olisi tullut ”vain 30 miljoonaa”. Kommentti paljastaa kuinka jotkut asiat suljetaan automaattisesti abstraktin strategisen keskustelun ulkopuolelle – tunteilu eli huoli ihmisurheista ei kuulu järkevään keskusteluun aiheesta.
Sukupuolittuneet merkityksenannot vaikuttavat eri keskusteluissa ja niiden kehystämisessä siihen, mistä ylipäätään voidaan keskustella kuten Cohnin esimerkki osuvasti tuo esiin. Siksi Trumpin nappulaisottelu ilmiselvydessään on tärkeää ottaa myös vakavasti, eikä vain sivuuttaa nopeasti.
Sukupuolittuneet ja seksualisoidut merkityksenannot ovat myös usein normalisoituneita ja luonnollistuneita. Niiden jatkuva kriittinen purkaminen on olennaista, kun halutaan tuottaa mahdollisuuksia toisenlaiselle maailmalle ja politiikalle.
Voi olla, että Trump teki twiitillään palveluksen meille feministitutkijoille, sillä siitä avautuu tilaa viedä analyysia moneen syvällisempään suuntaan. Ainakaan hetkeen minun tuskin pitää vastata usein väitöskirjaprosessin aikana kuulemaani kysymykseen ”miten ihmeessä ydinaseet ja sukupuoli kerta kaikkiaan voivat liittyä toisiinsa”.