Mukana monta toimijaa
Sosiaalinen osuuskunta on aina monitoimijamalli, eli siinä on erilaisia tahoja edustettuna.
Mukana voi olla esimerkiksi vanhustenpalveluja tilaavan julkisen sektorin edustaja, vanhusten omaisia ja paikallisia sijoittajia.
Työntekijöiden omistus osuuskunnasta on aina merkittävä.
Markkinoihin uskovien on vaikea hyväksyä yritystoimintaa, joka ei tavoittele voittoa.
Suomessa osuuskuntatoiminta näkyy nykyään kuluttajaosuuskuntina, joita ovat osuuspankit, isot kuluttajaosuuskunnat ja metsäosuuskunnat.
Kuluttajaosuuskunnissa eli käytännössä S-ryhmässä ja Tradekassa jäseniä on noin 2,5 miljoonaa.
Jaana Pirkkalainen on tamperelaisen osuuskunta Väenvoiman jäsen. Hän kirjoittanut tietokirjan osuuskunnista uutena työn järjestämisen muotona.
– Tällä hetkellä teen osuuskuntakoulutuksia ja silkkipainotöitä työsuhteessa Väenvoimaan. Osuuskuntamme ei ole pelkkä laskutusyritys, jollaisina työosuuskunnat valitettavan usein halutaan nähdä, hän kertoo.
Pirkkalainen ihmettelee, miksei osuuskuntia nähdä vaihtoehtona keskitetylle julkiselle palvelutuotannolle ja ulkoistamiselle. Työntekijöiden ja osittain julkishallinnon omistama sosiaalinen osuuskunta olisi Pirkkalaisen mukaan parempi vaihtoehto monelle kunnalle, joka kärvistelee julkisten palvelujen kustannusten kanssa ja miettii esimerkiksi terveyspalvelujen ulkoistamista. Hän katsoo, että suurin syy osuuskuntavaihtoehdon vierastamiselle on tiedon ja mielikuvituksen puute.
Alempi ALV-kanta auttaisi
sosiaalisia osuuskuntia
Jos palveluita järjestettäisiin käyttämällä sosiaalisia työosuuskuntia sen sijaan, että niitä ostetaan kansainvälisiltä yrityksiltä, osuuskunnat voisivat olla osa laajempaa rakennemuutosta.
– Osuuskuntapohjainen malli palvelisi niin sanottujen taantuvien alueiden taloutta erinomaisesti. Osuuskunnat ovat aina paikallisia yrityksiä. Ne eivät lähde pois sieltä, missä ne toimivat, Pirkkalainen sanoo.
Pirkkalainen ei kannata suoria yritystukia, vaan yritystoiminnan helpotuksia, kuten alhaisempaa alv-kantaa sosiaalisille osuuskunnille.
– Se olisi tärkeintä, eikä erityisen monimutkaista. Tarvittaisiin siis progressiivinen yritysvero, joka olisi pienille yhteiskunnallisille yrityksille vähemmän raskas.
Hänestä Suomeen pitäisi saada aikaan malli, jossa julkinen raha tukee osuuskuntapohjaista yrittämistä. Mikään kilpailulaki ei estä kuntia järjestämästä palveluita osuuskuntien avulla tai perustamasta omaa osuuskuntaa.
Osuuskuntien voitonjako on rajoitettua, ja rahat sijoitetaan yleensä toiminnan kehittämiseen. Markkinoihin uskovien on vaikea hyväksyä yritystoimintaa, joka ei tavoittele voittoa. Julkisesti esimerkiksi verohelpotuksin tuettuja osuuskuntia vastustetaankin usein kilpailuneutraliteettiin vedoten.
– Samat henkilöt hyväksyvät kuitenkin yritystukien jakamisen omistajien voittoon pyrkiville yrityksille. Nykymallissa ihmiset menevät aktivointitoimenpiteinä ilmaiseksi työvoimaksi yrityksiin, mikä myös vääristää kilpailua, Pirkkalainen sanoo.
Italian mallissa
osuuskunnat ovat iso tekijä
Työosuuskunnilla on Suomessa maine kevytyrittäjyyden muotona ja julkisen sektorin työllistämishankkeiden välineenä. Esimerkiksi Italiassa sosiaaliset osuuskunnat ovat keskeinen osa hyvinvointijärjestelmää, ja valtio on niiden keskeisin rahoittaja.
Italian Bolognassa osuuskunnat tuottavat 80 prosenttia sosiaalipalveluista. Italiassa osuuskuntia on paljon, koska julkisesti tuotettuja sosiaalipalveluja ei käytännössä juuri ole ollut. Hyväntekeväisyysjärjestöjen ja katolisen kirkon yhteisöllinen rooli on ollut vahva.
– Katolisen kirkon keskeinen rooli yhteiskunnassa selittää Italian osuuskuntapohjaista palveluntuotantoa. Italiassa osuuskunnilla on kaksi kattojärjestöä, ammattiyhdistysliikettä historiallisesti lähellä oleva Legacoop ja katoliseen kirkkoon kiinnittyvä Confcoop. Sosiaalisilla osuuskunnilla on maassa alennettu arvonlisäverokanta,
Suomessa on valtion ja kuntien rahoittaman vahvan julkisen sektorin perinne, jossa julkinen sektori myös tuottaa palvelut. Viime aikoina omalle tuotannolle perustuvaa vahvaa julkista sektoria on purettu. Suomessa tilanne kulkee samaan suuntaan kuin Euroopassa, eli syntyy tarvetta järjestää palveluita hajautetummin.
Pirkkalainen sanoo, että Suomessa ja muualla on alettu luoda sosiaalisia yrityksiä. Hyvistä aikeista huolimatta esimerkiksi työllistämiskuviot ovat jääneet näpertelyksi, joka on kaatunut rahoituksen ja osaamisen puutteeseen.
Ammattiliitot ovat suhtautuneet pitkään nihkeästi työosuuskuntiin, koska liitot halusivat keskittyä palkkatyöläisen asemaan. Työosuuskunnat työllistävät arviolta 10 000 henkeä, arvioi Osuustoimintakeskus Pellervo.
Pirkkalainen uskoo, että työmarkkinoiden muutosten vuoksi liitot alkavat hiljalleen suhtautua työosuuskuntiin positiivisemmin.
Mukana monta toimijaa
Sosiaalinen osuuskunta on aina monitoimijamalli, eli siinä on erilaisia tahoja edustettuna.
Mukana voi olla esimerkiksi vanhustenpalveluja tilaavan julkisen sektorin edustaja, vanhusten omaisia ja paikallisia sijoittajia.
Työntekijöiden omistus osuuskunnasta on aina merkittävä.
Markkinoihin uskovien on vaikea hyväksyä yritystoimintaa, joka ei tavoittele voittoa.
Suomessa osuuskuntatoiminta näkyy nykyään kuluttajaosuuskuntina, joita ovat osuuspankit, isot kuluttajaosuuskunnat ja metsäosuuskunnat.
Kuluttajaosuuskunnissa eli käytännössä S-ryhmässä ja Tradekassa jäseniä on noin 2,5 miljoonaa.